Referenssit

– Olen pyrkinyt hakemaan hyvää kannattavuutta. Tilan koko ei ratkaise, vaan esimerkiksi kiinteillä ja palkkakustannuksilla on iso merkitys. Niitä olemme voineet pitää kurissa automaation ansiosta. Työajan seuranta on myös hyödyksi tilan kehittämisessä, Jukka Karhumaa sanoo. Kuva: Ari Hentilä

Referenssit

Maksutonta taloustietoa omien ajatusten tueksi

Kannattavuuskirjanpito antaa arvokasta Karhumaan tilan talouden johtamiseen.

2 min lukuaika
Maatalouden toimialan brändi on Ville-Matti Vuolletin mielestä positiivinen, joskin mustavalkoinen. Kuva: Minna-Marika Kumpulainen

Referenssit

Brändin rakentaminen ei ole rakettitiedettä

Jokaisella yrityksellä on mahdollisuus vaikuttaa oman toimialansa mielikuvaan.

1 min lukuaika
– Tärkeintä on kuitenkin tarpeen tullen osata kysyä apua ammattilaisilta, Jani Himanen sanoo. Kuva: Joanna Herranen

Referenssit

Maaseutu tarjoaa työtä sähköalan ammattilaiselle

Kymmenisen vuotta sitten Jani Himanen havaitsi, että maatiloilla on puutteita sähköturvallisuudessa ja perusti Virtatie Oy:n....

2 min lukuaika
Elina Hynninen (vasemmalla) ja Päivi Naukkarinen uskovat, että henkilökunnan jaksamisesta huolehtiminen tuottaa hyviä onnistumisia myös asiakkaiden kanssa. Kuva: Pauliina Pennanen

Referenssit

Tavoitteena Suomen mukavin saari

Heinolan Heinäsaaren visiona on olla Suomen mukavin saari, jossa viihtyvät sekä asiakkaat että työntekijät.

2 min lukuaika
Syyskaritsoiden arvosteluiden ja mittausten jälkeen Tiina Hirvonen (vasemmalla) ja Sari Heltelä tarkastivat kevään astutusryhmän eli seuraavien syyskaritsoiden emät.

Referenssit

Rohkeita valintoja kohti unelmaa

Tiina Hirvosen Soinilanmäen tila tähtää kainuunharmaksen jalostuslampolaksi

2 min lukuaika
Teemu lehtola 1

Referenssit

Dokumentit turvallisesti pilveen

Jokivarren tilan asiakirjat, todistukset ja muut dokumentit ovat helposti hallittavissa ja tietoturvallisesti Bisnes+:n Dokumenttipankissa.

2 min lukuaika
Kuvassa vasemmalta palvelupäällikkö Juha Sohlo, teknologiajohtaja Jarkko Ilomäki ja johtava asiantuntija Sari Peltonen

Referenssit

Vaikuttavuuttamme on asiakkaidemme onnistumiset

Haluamme olla asiakkaillemme luotettavia kumppaneita, joilta löytyy edelläkävijyyttä ja ratkaisuja.

1 min lukuaika
Tiina Löfgren

Referenssit

Automaattilypsytilan kehitysohjelma toimii

Yhteenvetona Tiina Löfgren toteaa, että kehitysohjelman myötä olemme kuroneet kiinni edellisen vuoden tuotosnotkahduksemme.

3 min lukuaika
Kuvassa Pauliina ja Jukka Mäkelä

Referenssit

Johtamispolkuvalmennuksen asiakaspalautteita

Johtamispolkuvalmennuksessa 2020-2021 mukana olleet kertovat palautetta valmennuksesta.

3 min lukuaika
Konepaja Aho Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Salo (vas.), ProAgria Etelä-Suomen yritysasiantuntija Kirsi Sinisilta ja KonePaja Aho Oy:n toimitusjohtaja Arto Tanskanen.

Referenssit

Investointi eteni mutkattomasti

Konepaja Aho sai apua uuden laitteen investointisuunnitteluun ProAgrian yritysasiantuntijalta Kirsi Sinisillalta.

1 min lukuaika
Imettäjälehmien myötä Porren tilan vasikat ovat välttyneet ruokinnalliselta ripulilta.

Referenssit

Imettäjälehmät juottavat ja lisäävät vasikkaterveyttä

Satu Sillanpää Porren ja Vesa Porren tilalla Kurikassa imettäjälehmät ovat hoitaneet vasikoiden juottamisen puolen vuoden...

3 min lukuaika
Selvästi tämä karja on tottunut ihmisen käsittelyyn. Laitumen periltäkin tullaan haistelemaan vierasta ilmestystä ja osa tunkee isännän, Markku Kohtalan käden alle rapsutettavaksi.

Referenssit

Halu keskittyä omaan osaamiseen sai ulkoistamaan paperinpyörityksen

Ydinosaaminen maitotilalla tarkoittaa tosin melkoisen laajan repertuaarin hallintaa.

3 min lukuaika