Referenssit

Muhosen tilalla kasvatettava luomuruis päätyy oman leipomon ruisleipiin. - Sähköisen tilipalvelun ohella käytämme ProAgrian luomuosaamista, kertoo Perttu Muhonen tutkiessaan kasvustoja ProAgria Etelä-Savon Juha-Antti Kotimäen kanssa. Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo

Referenssit

Tilipalvelu talouden perustana

Yrittäjän aikaa säästyy johtamiseen ja tuotannon töihin, kun taloushallinto on ulkoistettu ProAgrian Tilipalveluille.

1 min lukuaika
Maarit noppa

Referenssit

Stressiä vähemmäksi palveluja ostamalla

Nopan tilalla helpotetaan arkea hyödyntämällä asiantuntijapalveluja.

2 min lukuaika
Juho Nivala ja Hanna Yli-Kohtamäki seuraavat KPI-Avainmittaristoa päivittäin. Kuva: Ritva-Liisa Nisula

Referenssit

Johtamisella syntyy hyviä tuloksia

Johtamiseen paneutumalla on Kukkulan tilalla saavutettu hyviä tuloksia.

3 min lukuaika
Hannu Tolonen on muuttanut kahteen suuntaan jakavan rehunjakovaunun appeen jakoon sopivaksi. Vaunua ihailemassa maatilayritysasiantuntija Minna Tanner.

Referenssit

Erillisruokinnasta appeeseen – onnistunut investointi navetan seinien sisällä

Tolosen maitotila Sotkamossa siirtyi aperuokintaan syksyllä 2016. Asiantuntijan kannustus ja hyvät vinkit helpottivat muutosta.

1 min lukuaika
Perttu Uusitalon ja Anu Ellän totesivat toukokuun lopussa 2016 pelloilla kiertäessään, että nurmen tiheydet vastaavat tavoitteita. Kasvusto oli venynyt jo puolimetriseksi.

Referenssit

Kasvustokäynnillä suuntaa nurmille

Mitä järkeä osaavan isännän on lähteä kesken kiireisen kasvukauden pellolle kävelemään asiantuntijan ja lapion kanssa?...

4 min lukuaika
Markus ja Elina Mikkola kehittävät tilan toimintaa positiivisella asenteella.

Referenssit

Lehmien ruokinta ja olosuhteet pikku askelin oikeaan suuntaan

Mikkolan tilalla asioita kehitetään pikku hiljaa positiivisella asenteella ProAgria Oulun asiantuntijatiimin tuella.

2 min lukuaika
Peltomaki artikkelikuva1

Referenssit· Tuotosseuranta

Helpotusta maatilan arkeen – Tuotosseurantaan kaivattua työajan säästöä

LDEX-ohjelma säästää aikaa, kun eläintietoja ei tarvitse kirjata kuin yhteen ohjelmaan.

3 min lukuaika
Elina Jääskelän ja Mika Sakon karja kasvaa vasikasta terveeksi ja tuottavaksi lypsylehmäksi. Asiantuntijana ja rinnalla kulkijana toimintatapojen päivitystyössä oli Tarja Paatero.

Referenssit

Vasikasta terve ja tuottava lypsylehmä

Hiehojensa korkeaksi venähtänyt poikimaikä oli ongelma, jota alettiin yhdessä ratkoa ja saatiin hyvät tulokset.

3 min lukuaika
Matti Peltomaa sai liiketoimintasuunnitelman laatimiseen avun ProAgrian yritysasiantuntija Anne Heikintalolta.

Referenssit

"Elämme yrityksessä, joka haluaa kehittyä eteenpäin"

Porilainen Matti Peltomaa ryhtyi maatalousyrittäjäksi, perusti lihanleikkaamon ja perustaa nyt lähiruokamyymälöitä.

2 min lukuaika
Koneiden säilytys- ja huoltopaikaksi Niko Ahlqvist on hankkinut tyhjilleen jääneen hallin, joka sijaitsee reilun kilometrin päässä tilan päärakennuksista. Näin asuinrakennuksen ympäristö rauhoittuu työliikenteeltä.

Referenssit

Ostopalveluna huolenpitoa

Ison yksikön johtamisessa riittää tehtävää. Kaikkea ei kannata tehdä itse, vaan jakaa vastuuta ja hankkia...

4 min lukuaika
Dsc04657

Referenssit

Investointituesta vauhtia yritystoiminnan kehittämiseen

Yritys voi saada investointitukea myös toimiessaan kaava-alueella.

2 min lukuaika
Tiina toi meille

Referenssit

Tiina toi meille palkkapäivän

Asiantuntijan avulla ja kokonaisuuksia katsomalla saat enemmän rahallista hyötyä. Neuvo 2020 kannattaa hyödyntää käyntiinlähdössä.

2 min lukuaika