Peltomaan laatutesti

Monipuolinen tieto viljelymaan laadusta auttaa ylläpitämään ja parantamaan pellon kasvukuntoa ja sadon muodostukseen vaikuttavia tekijöitä. Tällä on suuri merkitys sekä tuotannon että ympäristön kannalta.
 
Peltomaan ominaisuuksien havainnointia ja viljelytoimenpiteiden vaikutusten arviointia varten on kehitetty Peltomaan laatutesti. Se on tarkoitettu viljelijän apuvälineeksi maan hoitoon. Testiin sisältyy omien viljelytoimien arviointi, pellolla tehtävä tutkimus ja aiemmin teetetty viljavuusanalyysi.  
 
Peltomaan laatutesti -sivustolta löydät kattavat ohjeet testikokonaisuuden tekemiseen ja tulosten tulkintaan sekä tulosten perusteella annettavat toimenpidesuositukset. Verkkosivuilta löydät myös tarvittavat lomakkeet tietojen kokoamista varten. Esimerkiksi pystyt tekemään ympäristökorvauksen edellyttämän peltomaan laatutestin itsearvioinnin sivustolla olevan lomakkeen avulla.
 

Jaa

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut

  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.