Saana Tanskanen-Niemi

Saana Tanskanen-Niemi
talouden ja johtamisen asiantuntija, projektipäällikkö
ProAgria Oulu
ProAgria Oulu, Nivalan toimisto, Pajatie 5
85500
Nivala

Toimin talousasiantuntijana Nivalan ympäristössä. Tehtäviini kuuluvat muun muassa MVL:n mukaiset verokirjanpidot, tilinpäätökset, veroilmoitukset sekä budjetoinnit ja tukihaut. Olen perehtynyt myös maatilojen johtamisosaaminen kehittämiseen.

Olen kiinnostunut erityisesti maatilojen talousjohtamisen ja kannattavuuden parantamisesta. Minulla on paljon käytännönosaamista myös maidontuotannosta.  Tuotannon ja talouden yhdistäminen kuuluvat vahvuuksiini. Parasta työssäni on toimia kehittämishaluisten yrittäjien ja asiantuntijoiden kanssa tiiminä.

Toimin projektipäällikkönä ProLiideri-hankkeessa, jossa keskitymme yhdessä pohjoispohjalaisten lihanauta-, urakointi- ja perunantuotantoyritysten kanssa parantamaan johtamisosaamista ja päätöksentekoa vastuullisen yritystoiminnan näkökulmasta sekä samalla yritysten kannattavuutta. Tällä hetkellä keskitymme erityisesti henkilöstöjohtamiseen ja vastuulliseen päätöksentekoon. Olen myös toiminut projektityöntekijänä MaitoLiideri-hankkeessa, jossa kehitettiin maitotilojen kanssa vastaavia johtamistaitoja.

Hankkeet

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut