Näe hyvä lähellä - uskalla katsoa myös kauas

Näe hyvä lähellä – uskalla katsoa myös kauas

Korona-aikana olemme oppineet arvostamaan lähellä olevia asioita. Osin pakosta ja osin toisten esimerkistä ja innoittamina. Kotimaan loma- ja luontokohteet ovat vetäneet väkeä jopa tungokseen asti ja suomalaisen ruuan sekä kysyntä että arvostus ovat nousseet. Miten on lehmien rehustuksessa, olemmeko oppineet tunnistamaan lähellä tuotetun, kotoisen rehun arvon?

Suomalainen, tuotosseurantaan kuuluva keskiverto-Mansikki saa säilörehusta yli puolet, viime vuonna 53 prosenttia, tarvitsemastaan rehumäärästä. Prosentti tulee laitumesta ja loput 46 prosenttia väkirehuista, jonka osuus on tuotostasojen nousun myötä vuosi vuodelta hieman kasvanut. Ostettuja noista rehuista on reilu neljännes. Keskimäärin ostorehuihin kuluu 7,5 senttiä tuotettua maitolitraa kohden. Onko tämä paljon ja voisiko siitä osan korvata kotona tuotetulla lähirehulla?

Tunne rehun arvo

Rehupäätökset on tehtävä ilman muuta niiden laadun ja hinnan perusteella, näin myös kotoisten rehujen osalta. Säilörehun laatu tunnetaan jo aika hyvin, koska rehunäytteitä analysoidaan tiheään ja niiden pohjalta säädetään ruokintaa. Näitä arvoja katsellessa kannattaa samalla miettiä, mitä nämä arvot parhaimmillaan voisivat olla. Kun nurmen viljelytoimet, korjuu ja säilöntä tehdään suunnitellusti ja parhaiden käytäntöjen mukaisesti, Mansikilla on hyvät eväät tuottaa ja voida hyvin. Neuvoja ja vertaisoppimisryhmiä löydät ProAgrian nurmiasiantuntijoilta.

Rehun arvoon liittyy myös sen hinta, mikä kotoisilla rehuilla muodostuu tuotantokustannuksista ja hävikeistä. Aktiivisesti eri pienryhmiä vetänyt Jarkko Storberg ProAgria Länsi-Suomesta on havainnollistanut, että säilörehun hinta voi vaihdella kymmenestä 22 senttiin kuiva-ainekilolta, mikä 50 lypsylehmän rehumäärissä vuositasolla tarkoittaa 24 000 euron eroa. Tuon rahamäärän kyllä näkisi jo aika selvästi, jos sen asettaisi pellon nurkalle satasina! Kilomäärältään hyvän sadon tuottaminen ei maksa juurikaan enemmän kuin huonon sadon, sillä kiinteät sekä kone-, työ- ja urakointikustannukset pysyvät kutakuinkin samoina.

Me suomalaiset olemme huonoja laskemaan tuotantokustannuksia. Eräässä työpajassa ollessani asiaa kyseltiin yrittäjiltä ja monen katse laskeutui kengän kärkiin. ”Tohtiiko tuota laskea, jos vaikka tulisi ikäviä yllätyksiä”, oli jonkun toteamus. Jos ja kun haluamme parantaa maidontuotannon kustannustietoisuutta, on uskallettava nostaa katse maasta ja otettava selvää, mitä se kotoinen rehu oikeasti maksaa. Työvälineistä tämä ei enää jää kiinni, sillä ProAgriakin on kehittänyt uuden tuotantokustannus -laskurin.

Myös muuta kuin rahallista arvoa

Tulevaisuuden rehuvalintoja mietittäessä ei voi sivuuttaa ruokinnan ilmastopäästöjä. Ne eivät vielä vaikuta maidon hintaan kuin välillisesti kuluttajien ostokäyttäytymisen kautta. Mitä lähempänä niiden kulutuspaikkaa rehut voidaan tuottaa, sitä pienempi on niiden hiilijalanjälki pienempien rahti- ja kuljetusmatkojen ansiosta.

Kun viljelykiertoon sisällyttää syväjuurisia nurmia ja muun muassa palkoviljoja, voi parantaa sekä valkuaisomavaraisuutta että hiilen sidontaa. Olemme tällä hetkellä liian riippuvaisia ulkomaisesta rypsivalkuaisesta. Rypsi on todella hyvä valkuainen ja sopii erinomaisesti nurmisäilörehun täydennykseksi. Mutta entäpä jos maissista tulee merkittävä perusrehu? Tällöin rypsin käyttöä alkaa haitata muun muassa sen runsas fosforipitoisuus. Onneksi maissia ja sen ilmastovaikutuksia tutkitaan Suomessakin meneillään olevassa TUKEVA-hankkeessa.

Laiduntamisen rooli lehmien rehustuksen antajana on pienentynyt, mutta kiinnostus laiduntamiseen luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä, eläinten terveyden vaalijana ja maisema-arvojen luojana on lisääntynyt. Ummessaolevat ja hiehot soveltuvat hyvin vaikka metsä- ja rantalaitumille ja estävät pusikoitumista. Eläinten laiduntaminen vaatii yrittäjiltä työtä, mutta kokemusten mukaan voi myös helpottaa arjen askareita. Maaseudulle matkaajat haluavat nähdä lehmiä ja eläimiä. Omaan elämääni ovat kesä, rantamaisemat, lehmät ja kärpäset kuuluneet koko elämäni, ja ymmärrän hyvin heitä, jotka haluaisivat edes osan tästä kokemuksesta, vaikkapa vain kaukaa katsottuna ja ilman kärpäsiä. Lapsuuteni kesiin kuului heinän seivästys ja ”rippujen” haravointi. Vaikka ravistelenkin maksimoimaan kotoisen rehun arvon ja sadon, tuo tarkkuus sadon korjuussa olisi jo näpertelyä.

Lue lisää Tuotos- ja rehunkulutus tuloksista

Tuija Huhtamäki
Johtava asiantuntija
palvelukehitys, kotieläintuotanto ja lypsykarjan ruokinta