Pitkä ja kapea naapurimme – vierasta ja tuttua

Euroopan nurmiyhdistyksen (EGF) 26. yleiskokous järjestettiin Norjan Trondheimissa 4-8.9 kuluvaa vuotta. Norjaan oli kokoontunut vajaa neljäsataa nurmitutkijaa ja alan muuta asiantuntijaa eri puolilta Eurooppaa keskustelemaan ja vaihtamaan tietoja nurmitutkimuksen nykytilasta ja tulevaisuuden haasteista sekä tuotantoon kiinteästi liittyvästä märehtijöiden ruokinnasta. Päivien aluksi kuultiin katsaus Norja maatalouden historiaan ja nurmituotantoon. Kahden maailman pohjoisimman maatalousmaan tuotannossa kestävä ja tehokas nurmentuotanto ovat avainasemassa tuotannon kannattavuuden kannalta.

Norjan maatalous nojaa voimakkaasti nurmituotantoon. Maatalousmaata Norjassa on 1,1 miljoona hehtaaria, mikä on puolet vähemmän kuin Suomessa. Tästä alasta reilu 60 % on monivuotista uusittavaa tai pysyvää nurmea, kun Suomessa nurmien osuus viljelyssä olevasta maatalousmaasta on ollut reilut 30 %. Hehtaareilla mitattuna Norjasta löytyy hieman enemmän nurmia kuin Suomesta. Muutaman vuoden välein uusittavia nurmia on kokonaismaatalousmaasta noin puolet. Pysyvästi nurmella olevan alan osuus koko Norjan viljelyalasta on 18 %. Viimeisen viidentoista vuoden aikana pysyvien ja yli viisi vuotta tuotannossa olevien nurmien osuus on kasvanut selvästi.

Norja on pitkä ja vuoristoinen maa, mikä johtaa suuriin alueellisiin eroihin maatalous- ja nurmituotannossa. Kasvukauden pituus vaihtelee pohjoisen 100 päivästä Etelä-Norjan 225 päivään. Kun kasvukausi alkaa etelässä jo huhtikuun alussa, voidaan pohjoisessa Norjassa keskittyä vielä täysillä talven iloihin reilun kuukauden päivät. Vaikka kasvukausi on Etelä-Norjassa selvästi pitempi kuin Suomessa, lämpösummalla mitattuna Etelä-Suomessa ylletään samoihin ja jopa korkeampiin lämpösummiin kasvukauden aikana.

Myös sadannan suhteen maan sisäiset vaihtelut ovat suuria. Vuotuinen sadanta vaihtelee vuorisalueiden alla 300 millin sademäärästä länsirannikon hurjaan noin 4000 millin sadantaan.

Tutut nurmikasvit

Timotei, nurminata ja puna-apila ovat myös norjalaisella nurmitilalla suosituimmat nurmisiemenseokset. Viime vuosina englanninraiheinän suosio on kasvanut nurminadan kustannuksella varsin Etelä-Norjassa, jossa sitä viljellään enenevässä määrin puhdasviljelminä. Tätä kehitystä on edesauttanut norjalaisten, talvenkestävien englanninraiheinälajikkeiden tulo markkinoille. Laidunseoksissa käytetään useimmiten edellä mainittujen lajien lisäksi niittynurmikkaa ja valkoapilaa. Kuivilla ja karuimmilla vuoristoalueilla viljellään yleisesti rehukattaraa puhdasviljelminä. Ruokonata ei ole saanut jalansijaa norjalaisessa nurmiviljelyssä. Sitä tuntuvat karsastavan sekä tutkijat että neuvojat sen heikon rehuarvon ja maittavuuden vuoksi.

Myös Norjassa nurmen keskisatojen arviointi perustuu enemmän tai vähemmän valistuneeseen arvaukseen. Etelä ja Keski-Norjassa päästään noin 7 tonnin kuiva-ainesatoihin, kun Tromsan seuduilla sadot jäävät reiluun 3 tonniin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nurmisadot ovat arvioiden mukaan hieman alentuneen, vaikka pelloilla näyttäisi olevan runsaasti käyttämätöntä satopotentiaalia. Keskeisen syyn aleneviin satoihin on arveltu olevan voimakkaasti laajentavien tilojen yhä suureneva konekanta, jolla on ollut negatiivinen vaikutus salaojien toimivuuteen ja maan rakenteeseen. Myös vuokramaiden lisääntyminen suurilla tiloilla sekä sadon määrään kytkeytymätön tukipolitiikka ovat vähentäneet viljelijöiden kiinnostusta panostaa rehutuotantoon.

Lehmiä ja lampaita

Märehtijöiden tuottama maito, liha ja villa muodostavat vajaa 50 % kaikesta Norjan bruttomaataloustulosta. Maidontuotannon osuus maataloustuloista on noin 30 %. Sen osuus on pysynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana sama suuruisena. Naudan- ja lampaanlihan tuotanto on samaan aikaan laskenut ja vastaavasti sian- ja siipikarjanlihan tuotanto kasvanut.

Vaikka Norja ei ole EU-jäsen, myös sen maatalous on viime vuosina läpikäynyt suuren rakennemuutoksen. Tämä näkyy sekä tilojen vähenemisenä että jäljellä jääneiden tilojen kasvuna. Vuosien 2003- 2013 toimivien maitotilojen määrä on laskenut vajasta 22 000 tilasta vajaaseen 14 000 tilaan. Vaikka tilojen keskikoko on kasvanut, muutos on ollut maltillisempaa Suomeen verrattuna. Vuonna 2013 alle 20 lehmän tiloja oli selvästi yli puolet tiloista, kun vastaavan kokoisten tilojen osuus Suomen maitiloista oli vajaa 42 %. Tuotettu maitomäärä on kuitenkin pysynyt samalla tasolla lehmien keskituotoksen lisääntyessä 6411 kilosta 7741 kiloon.

Suomeen verrattuna Norja on lampaan lihan ja villan suurtuottoja. Vaikka myös lammastilojen määrä on laskenut (14 388 kpl, vuonna 2013) muodostavat lampaat erittäin merkittävän laidun ja rehunurmien hyödyntävän märehtijäjoukon.

Suurenevien tilojen haasteet

Tilojen koon kasvu on ollut suuri haaste norjalaiselle perheviljelmille. Rehuntuotannon ja karjarakennusten kustannukset ovat kasvaneet, mikä on ollut painavin syy lisätä lehmien keskituotosta. Seurauksena on ollut lisääntynyt väkirehujen käyttö lehmien ruokinnassa sekä kasvanut tuontisoijan käyttö nurmirehun ja laidunnuksen kustannuksella. Tällä on ollut vaikutusta niin eläinten hyvinvointiin ja puolivillien laidunmaiden ekosysteemiin. Laajaperäinen ja työvoimavaltainen laidunnus on ollut osa Norjan turisti ilmettä, mutta tilojen kasvu n myötä se uhkaa nyt osittain hävitä, sillä maksajaa ei laidunnuksen tuomille lisäkustannuksille tunnu löytyvän.

Nurmituotanto on keskittynyt perinteisesti alueille, joissa peltolohkot ovat pieniä ja etäisyydet lohkojen välillä suuria. Niinpä erittäin pitkät maantiematkat ovat arkipäivää maitotiloilla säilörehunteon ja lannanlevityksen aikaan. Pitkät ajomatkat ovat johtaneet suuriin ravinnekuormiin tilakeskuksen lähipelloille kaukaisempien lohkojen kärsiessä viljavuuden laskusta. Pitkien etäisyyksien vuoksi tilojen välinen yhteistyö esimerkiksi biokaasun tuottamiseksi ylimäärä lannasta ei ole osoittautunut taloudelliseksi ratkaisuksi.

Norjan aluepolitiikan yksi kulmakivi on ollut pitää koko maa asuttuna ja elinvoimisena. Syrjäisen maaseudun asuttuna pitämistä on hallituksen toimesta tuettu monin tavoin. Niinpä myös maatalous on säilynyt elinkelpoisena pohjoista Norjaa myöten. Maatalouden kustannusten kasvua ja tulevaisuuden uhkakuvat ovat kuitenkin ajaneet nuoria pois elinkeinon parista öljy – ja meriteollisuuden tarjoamien parempien palkkojen pariin. Tämä asettaa voimakkaista haasteita Norjan maatalouden tulevaisuudelle.

Kirjoittaja:

Tutkija Markku Niskanen, Luonnonvarakeskus