Irlantilaisia ajatuksia Suomessa

Sain työtoverikseni ja silmiäni avartamaan neljäksi päiväksi töihini mukaan irlantilaisen kolleegan Joe Curtinin, jonka vieraana Huhtamäen Tuija oli Teagascin-ProAgrian neuvojavaihto-ohjelmassa kesäkuussa. Osan ajasta matkassa kulki myös Soisalon Tiinan vaihtari Anne O´Malley.

Joe pääsikin heti mukaani tullessaan suoraan pellolle, kun lähdimme samalta istumalta Paimion nurmiryhmän nurmikierrokselle. Joe oli matkassa myös lammaspienryhmässä Laineen Pepin tilalla, laiduntavalla emolehmätilalla, Okra-näyttelyssä, Ähtärin pellonpiennarpäivässä ja nurmikasvustokäynnillä. Joe kulki matkassani normaalissa työrytmissäni eli kohteissa, joihin olin muutenkin sillä viikolla sattumoisin menossa. Viikko oli tiivistahtinen, mutta mahtava kokemus, jossa englanninkieli notkistui ja ajatukset lensivät.

Paimion nurmiryhmätunnelmaa

Paimion nurmiryhmän juttu kulki tavallisen reipashenkiseen tapaan Kasvalan Päivin& Lainio-Kasvalan Hannun ja Iltasen Ilkan hienoja kasvustoja kierrettäessä. Ryhmän kuulumiskierroksessa jokainen viljelijä kommentoi ensimmäisen niiton tunnelmia, laatua ja määrää. Suurin osa oli alkukesän säilörehutilanteeseen tyytyväisiä. Joe kommentoi aina peltohavaintojemme lopuksi, miltä kasvustot hänen mielestään näyttivät. Hänen havaintonsa perustuivat raiheinien rytmiin hitaammassa kasvutahdissa ja pimeissä öissä. Useimmissa pelloissa raiheinä olikin osana seosta, mutta päätökset tehtiin timotein mukaan. Tätä oli kiintoisaa vertailla yhdessä.

Lammaspienryhmää, nuorekasta porukkaa menossa mukana.

Joe tarkkaili ryhmän ja ohjaajien toimintaa ja kommentoi, että ryhmän fasilitaattorina Jarkko Storberg ja minä olemme erilaisia kuin heidän ohjaajansa Irlannissa. Hän ihmetteli ohjaajuuden vuorottelua ja ryhmän motivoitunutta tunnelmaa. Varsinaissuomalaiset isäntäväet ovat kuulemma irlantilaisia innostuneemman oloisia jakamaan myös kokemuksiaan. Lisäksi meidän ryhmissä on selvästi enemmän naisia. Lammaspienryhmän lasten läsnäolo ryhmässä oli myös ennenkuulumatonta.

Okra-näyttelyssä oli niin paljon koneita, ettei niillä tekisi kuulemma Irlannissa mitään. Irlannissa vieraillessani viime vuonna törmäsin samaan mottoon: Raha ei tule hienoista koneista vaan nurmia syövistä lehmistä. Irlantilaiset vihaavat koneita.

Kantoniemen "farm walkilla". Kuvassa toimistolla käytiin läpi tilan nurmitavoitteet ja käytännön toimenpiteet tilaisuuden jälkeen mm. Vallinhovin Sarin ja isäntäväen kera. Tällä kertaa englanniksi :)

Ähtärin peltohavaintopäivästä voit lukea Sari Vallinhovin edellisestä blogista lisää.

Ihmetystä herätti nurmien ohella mm. Kantoniemen navetan kokoluokka ja kokoustila navetan yläpuolella. Joe ja Anne tutustuivat tarkasti havaintolomakkeeseen ja kiinnostuivat taulukosta, jossa kehitysideat, suositustoimenpiteet ja aikataulut kirjattiin selkeästi vierekkäin ja käytiin avoimesti läpi isännän kanssa.

Kantoniemen tila oli reissun kolmas suomalainen maitotila jolla Joe vieraili ja tämän käynnin jälkeen hän kysyi positiivisesti ihmetellen, ovatko kaikki suomalaiset nurmet noin mahtavia ja viljelijät tuollaisia? Viimeisenä vierailuaamuna kävimme vielä Uusitalon Pertun pelloilla kasvustokierroksella, jossa sama taso ja asenne jatkuivat. Nurmien lisäksi visiiripöytä, aperuokinta ja navettatyyppi kiinnostivat kovasti.

Joe ja Perttu Uusitalo. "Navetat kuin hotelleja"

Koko rehuntuotanto on eri päin ajateltu Irlannin voimakkaan laidunnuksen ja erilaisen kasvukauden takia, mutta puolin ja toisin heräsi ideoita. Tässä muutama ihmetyksen aihe/idea:

• Jos englanninraiheinä talvehtii tai sitä täydennyskylvetään, useamman sentin riviväli mahdollistaa silti riittävän täystiheyden. Tiheyssilmät pitäisi muokata entistä enemmän seoksen muotoa ajatellen. Pelkällä timoteilla tarvitaan selvästi suurempi tiheys.
• Natoja ei Irlannissa käytetä, mutta syväjuurisuushavainnot kiinnostivat. Kuidun vajaus voisi parantua Irlannissa, jos käytettäisi nurminataa laitumella.
• Voisiko kustannuksia alentaa Suomessa laidunnuksen tyyliin niin, että jälkikasvukykyistä raiheinäniittorehua niitettäisi ruokintapöydälle erillisruokintatiloilla? Säästyisi säilöntä- ja varastointikustannuksia, mutta tulisiko liikaa työtä kiireiseen aikaan? Timotein ja keväämme nopeuden rytmi ihmetytti Joea.
• MIkseivät lihanautatilat laidunna tehokkaammin/enemmän myös Suomessa? Viiden kuukauden täyslaidunnus olisi täysin mahdollista. Tästä aiheesta keskustelimme paljon. Joe myös lajitteli meillä vasikoita todella tarkalla silmällä lehmälauman kulkiessa ohi.
• Suomessa on huomattavasti enemmän viljapeltoja kuin Joe olisi ikinä voinut aavistaakaan. Ja mahtavan hyvän näköisiä viljoja. Hämeenkyrön seutu oli kuulemma Irlantia Suomessa maisemaltaan.
• Yksivuotiset säilörehut hämmästyttivät Joea, kuten myös typensitojakasvien suuri määrä. Valkoapilalajikkeemme ovat kuulemma todella pienilehtistä tyyppiä. Ruisvirnaa sekä Anne että Joe luulivat voimakaskasvuiseksi rikkakasviksi. Vihantahernettä ja virnoja Joe jäi pohtimaan -miksei niitä ole välikasvina Irlannissa myös rikkatilannetta parantamaan?
• Irlannissa ei aloiteta pienryhmäkokoontumisia kahvilla eikä kysellä viljelijöiden fiiliksiä. Saisiko irlantilaistenkin kielet laulamaan kuten Paimion nurmiryhmässä, jos ensin olisi vapaamuotoinen ajatustenvaihtokierros ja lopuksi yhteenvetokeskustelu? Irlantilaiset menevät heti suoraan asiaan tunnuslukujen analysointiin. Suomessa lähestytään tuloksia ja tuotantotapoja ensin käytännönläheisemmin ja kysellään tarkemmin, mitä viljelijälle kuuluu. Ja nauretaan enemmän.

Kulttuurielämyksenä veimme Jarkon kanssa Joen ja Annen Särkän tanssilavalle. Ilta herätti heissä iloista ihmetystä. Voiko olla niin, että naiset seisovat todella rivissä ja miehet vain poimivat sieltä, eikä kukaan ole juovuksissa? Naistenhaku se vasta erikoista olikin. Ja entäs sitten humppa! Eri-ikäiset ja kokoiset tanssivat keskenään iloisesti ja vaihtavat koko ajan paria? Mainitsin, että tuolla pyörittää eri daameja yksi maitotilan isäntä ja tuolla toisessa suunnassa heiluvat yhden emotilan emännän helmat. He miettivät heti, että kuinka sitten neuvoja voi täällä tanssia jos asiakkaat vaikka näkevät. Näytimme mallia. Ja kun Okrassa esittelijänä ollut mies lähti tungoksessa pyörittämään minua äkillisesti buggiin ympäri lavaa, Anne käynnisti videoinnin. Parin tunnin hämmennyksen jälkeen molempien irlantilaisten jalat alkoivat hytkyä ja lopulta hekin lähtivät tanssin pyörteisiin.

Yöllisen ajomatkan aikana auto oli pysäytettävä useita kertoja, kun keskiyön vaaleanpunainen aurinko kaikkine väreineen huumasi kuvaamaan. Loppuviikosta tultuamme tutummaksi Joe paljasti myös naureskellen, miksi oli niin hiljainen kierrellessämme allekirjoittaneen metsälaitumia alkuviikosta. ”Pelkäsin, että sieltä hyökkää kyllä karhu”.

Kiitos kaikille, jotka olitte mukana tässä innostavassa irlantilaisuomalaisessa tunnelmassa heinäkuun alussa!

Kirjoittaja:

Anu Ellä

ProAgria Länsi-Suomi