Kestävä kasvinsuojelu Euroopassa

Integroitu torjunta, IPM, tarkoittaa kasvinsuojeluaineiden kestävää käyttöä yhdistämällä erilaisia menetelmiä rikkaruohojen, sienitautien ja tuholaisten torjunnassa. Siirtyminen integroituun torjuntaan tarkoittaa viljelijän kannalta, että hän on vähemmän riippuvainen torjunta-aineista, mutta samalla häneltä vaaditaan kokonaisvaltaisempaa näkemystä viljelystä. Viljelijälle tämä merkitsee, että hän tarvitsee laajan osaamisen sekä kasvinsuojeluaineiden tehoista että hyöty- ja torjuntaeliöiden elämästä. Integroidun torjunnan käyttöönotto tarkoittaa lyhyesti työskentelyä seuraavien periaatteiden mukaisesti:

• Ehkäistä kasvinsuojeluongelmien syntymistä
• Tarkkailla vahingonriskiä pellolla/tunnelissa/kasvihuoneessa
• Sopeuttaa torjunta tarpeeseen
• Torjuntatoimenpiteiden seuranta ja arviointi

Kaikki, jotka käyttävät kasvinsuojeluaineita Euroopan unionin sisällä, tulee soveltaa integroitua torjuntaa. EU:lla on yhteinen lainsäädäntö (kasvinsuojeluasetus 1107/2009, direktiivi 2009/128/EY) jota toteutetaan kaikissa jäsenvaltioissa ja jonka tarkoitus on varmistaa, että kaikkialla yhteisössä on korkea turvataso ihmisille, eläimille ja ympäristölle. EU-komissiolla on koulutusohjelma (Better Training for Safe Food, BTSF) elintarvikesektorin viranomaisille. Osallistuin juhannuksen jälkeisellä viikkolla BTSF:n kasvinsuojelun etäkurssille yhdessä monen muun Euroopan maan edustajan kanssa. Kurssilla oli neljä teemaa, jotka olivat lakisääteiset vaatimukset, integroidun torjunnan yleiset periaatteet, kasvikohtainen integroitu torjunta sekä tilakohtainen integroitu torjunta. Kurssin aikana tehtiin myös tilavierailu, tällä kertaa toki virtuaalinen sellainen, perunaviljelmälle Pohjois-Espanjaan.

Tärkeät ennakoivat kasvinsuojelutoimenpiteet ovat kylvöajankohdan valinta, lajikevalinta (hyvä vastustuskyky kasvintuhoojia kohtaan sekä kilpailukyky rikkaruohoja vastaan), riittävän hyvä ja monipuolinen kasvinvuorottelu, luonnonmonimuotoisuuden vaaliminen eli ympäristön muokkaaminen sopivammaksi luontaisille vihollisille (esim. reunakaistat hyötyeläimille). Samalla pitäisi mahdollisimman hyvin välttää tuholaisten ja rikkaruohojen leviäminen.

Jotta voidaan tehdä oikeat kasvinsuojelutoimenpiteet oikeaan aikaan, niin on hyvin tärkeätä seurata viljelyn kehitystä. Torjuntatarpeesta saadaan kuva seuraamalla tuholaisennusteita (Suomessa mm. LUKEn) ja keskustelemalla neuvojien kanssa. Koska tartuntataso tavallisesti vaihtelee suuresti pellolta peltoon kuten myös pellon sisällä, niin tarvitaan täydentävää ajankohtaista tietoa joka lohkolta. Jokainen viljelijä voi tavallisesti itse arvioida tuholaisten esiintymistä viljelyksillään. Mutta on myös muistettava, että samalla pellolla tuholaisten esiintymiset voivat vaihdella muun muassa riippuen maalajien eroista, kasvustotiheydessä sekä viereisestä kasvustosta.

Valitsemalla sopivin torjuntatoimenpide, tehdään panostus ympäristölle, meidän kaikkien terveydelle ja omalle lompakolle. Mekaaninen ja biologinen torjunta voivat joissakin tapauksissa olla paras torjuntakeino sekä taloudellisesti että ekologisesti. Ennen torjunta-aineiden käyttöä on ennakoitava, onko olemassa todellinen riski tartuntaan ja siitä seuraavaan vahinkoon. Kun päätös kasvinsuojeluaineiden käytöstä on tehty, on arvioitava mitä kasvinsuojeluainetta käytetään ja millä annoksella. Kasvinsuojeluaineiden käyttöön tarvitaan pätevyys, ruisku on oltava testattu, käyttö on kirjattava ja tämän lisäksi on noudatettava ohjeistusta, miten ja missä kasvinsuojeluaineita levitetään. Asia, josta koulutuksessa paljon keskusteltiin, oli resistenssin muodostuminen kasvinsuojeluaineita kohtaan ja miten sitä vältetään, kun käytettävissä olevat kasvinsuojeluaineiden määrät vähenevät niin meillä kuin muissa Euroopan maissa.

On tärkeää, että sekä perinteisessä että ekologisessa tuotannossa seurataan ja arvioidaan torjuntatoimenpiteitä sekä selvitetään mitkä toimenpiteet antavat parhaan tuloksen – näin voidaan tehdä tietoisesti parempia valintoja seuraavana viljelykautena. Seuranta on hyvä tehdä kirjallisesti ja mielellään myös karttojen avustuksella, jotta on helpompi tehdä harkittuja parempia valintoja seuraavana viljelykautena. Karttoihin voidaan merkata sekä todettuja tuholaisia että torjunta mutta myös epäilyjä resistenssistä.

Kurssin aikana keskusteltiin paljon siitä, mitkä integroidun toiminnan torjuntatoimenpiteet pitäisi olla pakollisia ja mitkä vapaehtoisia. Kouluttajat olivat sitä mieltä, että parasta olisi, jos voisimme luottaa viljelijöihimme ja opettaa heille mikä on hyvää sekä ympäristölle että ihmisille ja tämän jälkeen antaa heidän valita viljelmiinsä parhaiten sopivat integroidun torjunnan toimenpiteet isommasta valikoimasta. Vuoroviljely on toimenpide, joka monen mielestä voisi olla pakollinen toimenpide, mutta tämän on samalla toimenpide, joka monella voi olla käytännössä vaikea toteuttaa, jos ei ole riittävästi viljelymaata. Integroitu viljely on siis hyvä monessa mielessä, mutta samalla vaaditaan hyvää osaamista ja taloudelliset riskit ovat etenkin alussa isommat – mutta se on samalla hyvin palkitsevaa, kun huomaamme onnistuneemme!