Miltä näyttää kun mennään kohti kasvukautta?

Aloitin tämän blogin kirjoittamista jo helmikuun lopulla ja olin saanut valmiiksi seuraavaa: Kun kevätaurinko paistaa ja vesi tippuu rännistä, alkaa maamiehen mieli kirkastua ja herää toiveikkuus uudesta kasvusta ja kasvukauden mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Tuota sisäistä tunnetta ei lannista taloushuolet tai maailmanmeno.

Silloin jo kustannuskriisi oli voimallisesti tilojen niskassa, mutta uskoin toiveikkuuteen ja kevään voimaan. Viimeiset pari viikkoa ovat saaneet ajatukseni muuttumaan ja oma maamiehen mielenikin on saanut tummia sävyjä, joita ei auringonpaiste ole vielä maaliskuun alkupäiviin mennessä pois pyyhkinyt. Mielenmaiseman väreihin ei vaikuta niinkään pakotteiden johdosta odotettavat edelleen kohoavat kustannukset vaan huoli koko Suomen tulevaisuudesta ja turvallisuudesta. Tilanteet vaihtelevat maailmanpolitiikassa nyt perin vauhdikkaasti, toivottavasti blogin julkaisuhetkellä tilanne on jo huomattavasti valoisampi. Tämä kuvastaa kuitenkin sitä näkymää tai oikeastaan sitä epävarmuutta millä kasvukauteen ollaan nyt menossa.

Eilen naapuri kertoi, ettei osta tänä vuonna lannoitteita. Oli säästynyt viime vuodelta, heinälle aikoi paljon laittaa ja epäili josko apulantaa edes saa enää tulevalle kasvukaudelle. Toinen kasvitilan omaava naapuri oli sitä mieltä, että nyt täytyy panostaa, ensi syksynä tavarasta on puutetta ja hinnat korkealla. Kumpikin on varmasti oikeassa, jos ja kun ovat laskeneet ja tarkastelleet asiaa oman tilansa näkökulmasta, ovat huomioineet nykytilanteen, tehneet arvion tulevasta kehityksestä, arvioineet riskit ja varautuneet niihin.

Mutta ovatko he niin tehneet? Nykytilanteen kartoitus on helpompaa, etenkin jos muistiinpanot viime vuodelta ovat kunnossa. Sen arviointiin vaikuttaa paljon tietysti myös se, onko siemenet ja lannoitteet jo hankittuna. Sen sijaan arvio tulevasta, siihen liittyvistä riskeistä ja niihin varautumisesta loppuvuonna on tällä hetkellä erittäin haasteellista. Pitäisikö tässä vaiheessa hamstrata säiliöt täyteen polttoöljyä vaikka se on historiallisen kallista? Tuleeko leipäviljasta oikeasti puutetta maailmanlaajuisesti ensi vuonna? Tarvitaanko öljykasveja jopa korvaamaan öljytuotteita? Mikä on rehuviljan tarve, jos suuri osa kotieläintiloista joutuu vähentämään tuotantoaan? Mitä tämä kaikki vaikuttaa tuotteiden hintaan? Entä kasvukausi 2023, onko silloin lannoitteita saatavilla vai tulisiko siihen varautua jo nyt kylvämällä viherlannoitusnurmia tai hankkimalla apulantaa. Nouseeko viljan hinta kuitenkaan, jos tilanne maailmalla rauhoittuu? Tulisiko kuitenkin tehdä kiinteähintaisia toimitussopimuksia, kun myös tuotteiden hinnat ovat ennätyskorkealla?

Vanhan sananlaskun mukaan ”Nyt on hyvät neuvot kalliit”. Sanonta kuuluu tilanteeseen, jossa on ongelma edessä, eikä keinoja sen ratkaisemiseksi. Silloin tekee mieli maksaa paljonkin sellaisista neuvoista, joista on ratkaisukeinoiksi, neuvot ovat kallisarvoisia. Ikävä kyllä edellä mainittuihin kysymyksiin ei löydy varmaa vastausta asiantuntijaltakaan. Ainoa lähes varma asia tällä hetkellä on tukien taso vuonna 2022, vuoden 2023 osalta nekin ovat paljon arvailujen varassa. Sen sijaan laskelmia voidaan tehdä eri skenaarioiden kautta, erilaisin panos- ja tuotos hinnoin sekä tuotosmäärin. Tilakohtaisten tuotantokustannuslaskelmien ja katelaskelmien analysointi yhdessä asiantuntijan kanssa antaa pohjan tehdä viljely- ja ruokintaratkaisuja parhaan mahdollisen tiedon valossa. Ja positiivinen puoli tässä on se, että Neuvo-järjestelmän kautta nämä hyvät neuvot eivät ole kalliita, vaan jopa ilmaisia.

Maamiehen usko on nyt koetuksella. Mutta niin olisi koetuksella monen vatsakin, jos oman maan maatalous ajettaisiin tuhoon, se on jo kriisin ensivaiheiden kautta laajalti tiedostettu. Hädän hetkellä perustarpeiden arvo ymmärretään. Kyllä tästäkin selvitään, omavaraisuus ja ruokahuolto ovat sen jälkeen taas arvossaan.

Sitkeyttä Teille kaikille, maailman tärkeintä työtä tekeville!

Sami Iltanen
Toimitusjohtaja
ProAgria Länsi-Suomi