Hiiliviljelyä emolehmätilalla

”Hei, jos haluatte tulla joku päivä tekemään töitä tänne maaseutuympäristöön, niin olette tervetulleita! Tässä voitaisiin helposti tehdä päiväkävely, jonka varrella voitaisiin tutkailla laidunnurmia, monivaikutteista kosteikkoa ja luonnonlaitumena olevaa Piikaniemeä”. Näillä sanoin Anniina Lahtinen toivotti meidät muut hankeryhmän jäsenet tervetulleiksi tutustamaan Ohra-ahon luomuemolehmätilaan.

Ohra-ahon tila sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella Uuraisten kunnassa. Tila on ollut suvun hallussa 1950-luvulta alkaen ja tilalla on tuotettu maitoa yli 50 vuoden ajan. Ensimmäiset Herefordit hankittiin vuonna 2003 ja kokonaan lypsykarja vaihtui lihakarjaksi vuonna 2007. Tila keskittyy tuottamaan laadukasta pihvilihaa ja jalostuseläimiä.

Ohra-ahon tila mukana Suomen Herefordyhdistyksessä

Tilavierailulla huomio keskittyy ensimmäiseksi seinällä oleviin kuviin eri lihakarjaroduista. Hereford on maailman yleisin lihakarjarotu, Simmental-rotu on lähtöisin Sveitsistä ja Charolais-rotu Ranskasta, selviää kuvien päälle liimatuista teksteistä. Seinälle kiinnitetyssä tehtäväpaperissa lauseiden tyhjät kohdat on täytetty niihin sopivilla sanoilla: ”Olen hereford lehmä. Syön pääasiassa karkearehua ja joskus väkirehua. Kesäisin ruokaani on nurmi ja talvisin rehu. Ruoansulatukseni mukaan olen märehtijä.” Kuvat ja tehtävät liittyvät kesällä tilalla pidettyyn Suomen Herefordyhdistyksen juniorleiriin, jossa nuoret perehtyivät esimerkiksi eläinten riimukoulutukseen, taluttamiseen ja näyttelyyn. ”En ole raaskinut ottaa kuvia seinältä pois, kun ne ovat niin hienoja”, Anniina kertoo.

Pöydältä löytyy Suomen Herefordyhdistyksen jäsenlehti. Lehdessä esitellään Anniinan tyttären Aino-Marin ketjuvasikka Rapina. Ketjuvasikkatoiminnan tarkoituksena on innostaa nuoria mukaan karjankasvatukseen. ”Rapina on luonteeltaan lempeä ja utelias, mutta välillä aika itsepäinen. Se rakastaa rapsutuksia ja huomauttaa jos rapsuttaminen loppuu kesken”, Aino-Mari kuvaa.

Laidunnusta hiiliviljelyn periaatteiden mukaan

Ohra-ahon tilalla kiinnitetään huomiota erityisesti laiduntamiseen. ”Laidunnurmissa tavoitellaan hiiliviljelyn periaatteiden mukaisesti jättämään aina yhteyttävää, maata suojaavaa ja humusta lisäävää nurmikasvustoa”, Anniina kertoo.

Tilalla mahdollisimman iso osa laidunkierrosta pyritään tekemään kaistalaidunnuksena. Kaistalaidunnuksessa aitaa siirretään päivittäin, jolloin eläimille saadaan uusi laidunkaista syötäväksi. Kaistalaidunnuksen edut verrattuna jatkuvaan laiduntamiseen ovat Anniinan mukaan näkyneet selvästi: ”Jos herefordit saavat vapaasti vaellella laajalla alueella, niin tällöin nurmi on jollain alueilla liian pitkää ja toisilla alueilla taas syöty liian lyhyeksi”. Laidunnuksesta tulee vääjäämättä pistemäistä, jos märehtijät saavat laajalta alueelta valita ravitsevimmat, maistuvimmat ja helposti syötävät kasvit. Suunnitelmallisen ja tehokkaan laidunnuksen avulla nurmi kasvaa optimaalisesti ja riittää paremmin märehtijöiden energian saannin turvaamiseen. Kaistalaidunnus ei kuitenkaan ole Anniinan mukaan täysin vaivatonta: ”Helposti tunti menee päivässä aidan siirtelyyn”.

Tilan laidunnustapaa voi kutsua myös tilannetajuiseksi laiduntamiseksi. Tällainen laidunnus perustuu laidunkierron noudattamiseen, joka suunnitellaan ensisijaisesti huomioiden eläinten ruokinnalliset ja hyvinvoinnin tarpeet, maan kasvukunnon hoito ja hiilensidonta sekä monimuotoisuuden ylläpito ja sen hyödyntäminen. Tilannetajuisuudella korostetaan, että laiduntamisen suunnittelussa otetaan huomioon vaihtelevat sääolot ja lohkojen kasvukunto. ”Meillä on pellot tosi herkkiä tiivistymiselle, mistä johtuen lehmät jäävät sateella aina navettaan. Emme anna niiden kävellä märillä pelloilla”, Anniina sanoo.

Pitkät laidunnusjaksot ovat stressaavia nurmikasveille. Eläinten syömät kasvit menettävät yhteyttävää pinta-alaa, mikä puolestaan johtaa juuristomassan pienenemiseen. Ylilaidunnuksesta kärsivät nurmet kasvavat heikosti ja ovat siten alttiimpia kuivuudelle, tuholaisille ja muille stressitekijöille. Laidunnusjakson on oltava riittävän lyhyt, jotta kasveille jää lehtiä uuteen kasvuun ja lepojakson taas riittävän pitkä, jotta uutta vihreää massaa ehtii muodostua. Toisaalta lepojakson pituus ei saa venyä liian pitkäksi. Pitkä nurmikasvusto on altis tallaukselle ja varjostaa itse itseään, minkä myötä kasvu hidastuu.

Kaistalaidunnuksen edut näkyivät tilalla erityisesti viime kasvukaudella. ”Nurmi kasvoi pääsääntöisesti hyvin kuivuudesta huolimatta”, Anniina muistelee. Hyvin toteutettu laidunnus pitää maata kasvipeitteisenä, viileänä ja sopivan kosteana ja on siksi sopeutumista sään ääriolosuhteisiin parhaimmillaan.

Nurmiviljelyä monipuolisesti

Tilakierroksella tutustumme kahteen nurmikasviin, ruokohelpeen ja sinimailaseen. Kosteilla mailla kasvava ruokohelpi parantaa maan rakennetta laajan ja tiheän juuristonsa ansioista. Tämän on huomannut myös tilan isäntä Pekka Lahtinen. ”Ennen ruokohelven viljelyä traktori upposi helposti maan ollessa märkä, mutta nykyään maa kantaa paremmin”, Pekka sanoo. Tilan omistajat tuumivat monivuotisen ruokohelven olevan varteenotettava vaihtoehto turvemaiden viljelyyn.

Ruokohelpilaidun.

Monivuotinen nurmipalkokasvi sinimailanen on syväjuurisuutensa takia suosittu kasvi kuohkeuttavissa nurmiseoksissa. Sinimailasen maata parantava vaikutus voi säilyä useita vuosia. Juuristonsa avulla se kestää erittäin hyvin kuivuutta, mutta ei seisovaa vettä. Liiallinen tallaus tappaa helposti sinimailasen, minkä vuoksi monet pitävät sitä kehnona laidunkasvina. ”Luzelle sinimailaslajike on viihtynyt täällä hyvin eikä tiedä mitään kuivuudesta. Jopa siitä huolimatta, että se kasvaa rinteessä ja maalaji on moreenia. Se on levinnyt hyvin ja vallannut tilaa. Juottopaikkojen läheisyydessä sinimailanen ei ole viihtynyt, mutta tavallisen laidunnuksen se on kestänyt hyvin”, Pekka kertoo havainnoistaan.

Sinimailaslaidun.

Monimuotoinen peltoympäristö

Tilakierroksella törmäämme monenlaiseen maatalousympäristöön. Ohra-ahon tila palkittiin Maaseutugaalassa vuonna 2013 vuoden maatalousyritykseksi. Yhtenä raadin perusteluna palkinnolle oli ympäristön huomioiminen tilalla. Vuonna 2013 kosteikon perustamistuella rahoitetulla hehtaarin kokoisella monivaikutteisella kosteikolla on nimensä mukaisesti useita tehtäviä. Monivaikutteiset kosteikot vähentävät vesiin huuhtoutuvien ravinteiden määrää, lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja alueen virkistysarvoa sekä kaunistavat maisemaa.

Keskustelua perinteisen maatalousmaiseman tärkeydestä. Henkilöt vasemmalta oikealle: tilan omistaja ja hankeasiantuntija Anniina Lahtinen, ProAgrian harjoittelija ja JAMK:in kiertotalous ja liiketoiminnan opiskelija Tiina Liukkonen, projektipäällikkö ja maiseman ja luonnonhoidon asiantuntija Paula Salonen ja toinen tilan omistajista, Pekka Lahtinen.

Kosteikkoalueen laiduntamista varten tilalle hankittiin kaksi vuotta sitten lampaita. ”Lampaat soveltuvat hyvin kosteikkoalueen laiduntamiseen. Ne eivät lehmien tapaan polje kosteikon maata tai hakeudu veteen. Jokivarressa esiintyy syviä kohtia, jolloin on vaarana että lehmät juuttuisivat näihin syvänteisiin kiinni”, Anniina kertoo.

Tilakierroksen lopussa Anniina osoittaa ojanvarsissa kasvavia pajuja. ”Näitä olemme ruvenneet säilyttämään sen jälkeen, kun kävimme opintomatkalla Irlannissa. Pajut tuovat tuulensuojaa lehmille. Ja ovat hyväksi myös pörriäisille”. Pellon- ja metsänreunojen pajukoiden säästäminen turvaa pölyttäjien keväisen ravinnonsaannin.

Kysyn lopuksi Anniinalta mikä emolehmätuotannossa kiinnostaa. ”Emolehmätuotannossa kiinnostaa sen luonnonmukaisuus. Pidän maiseman vaalimisesta ja siitä, että tässä toiminnassa on vuosirytmi”, Anniina pohtii.

Jaana Jukkala

ProAgria Keski-Suomi