Metkan mahdollisuudet ja haasteet

Uudistuksen myötä maanomistajien on mahdollista hakea luonnonhoidon tukea itse, eikä hanketta tarvitse välttämättä laittaa Metsäkeskuksen järjestämään hankehakuun. Uudistus mahdollistaa maanomistajan aloitteesta lähtevien kohteiden suunnittelun yksityisten toimijoiden toimesta, mikä säästää Metsäkeskuksen resursseja. Luontoarvojen kehittämisestä kiinnostunut maanomistaja voi siis päästä toteuttamaan luonnonhoitohanketta selvästi aiempaa suoraviivaisemmin. Ehdotus ei hautaudu satojen muiden kohteiden sekaan odottamaan mahdollista suunnittelua vaan etenee suoraan rahoitushakuun. 

Vesiensuojelun osalta tukea voidaan myöntää aikaisemmin toteutuneista metsäojituksista aiheutuneiden vesistöhaittojen estämiseen tai korjaamiseen, jos toimenpiteellä on tavanomaista laajempi merkitys vesien ja vesiluonnon hoidon kannalta eikä kustannuksia voida osoittaa tietylle aiheuttajalle. Sitä milloin toimenpiteellä on tavanomaista laajempi merkitys, ei ole tarkemmin määritelty, ja lopulta tulkintavalta on rahoitushakemuksen käsittelijällä. Metsäkeskus ei myöskään anna pyydettäessä arviota kohteen rahoituskelpoisuudesta, joten ammattitaitoinenkaan suunnittelija ei voi taata maanomistajalle hakemuksen läpimenoa. Hankkeen suunnittelusta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset ovat tukikelpoisia, mutta vain jos hankkeelle myönnetään toteutustuki. Mikäli hakemus hylätään, jäävät suunnittelun kustannukset maanomistajan harteille. Kuinka moni maanomistaja on valmis ottamaan tällaisen henkilökohtaisen taloudellisen riskin?

Äkkiseltään ajateltuna luonnonhoitohankkeiden 100 % tuki kuulostaa erittäin houkuttelevalta.  Todellisuudessa tilanne ei ole aivan näin ruusuinen. Tehtiinpä sitten kosteikkoa tai ennallistettiin suota, joudutaan kohteelta lähes poikkeuksetta poistamaan puustoa, ja tässä yhteydessä saatu puunmyyntitulo pienentää julkisen tuen määrää. Maapohjan lisäksi maanomistaja joutuu siis panostamaan hankkeeseen kohteella sijaitsevan puuston arvon verran. Koska puuston poisto katsotaan osaksi luonnonhoitotyötä, ei tukea myönnetä lainkaan, jos hakkuu on aloitettu ennen hakemuksen ja suunnitelman hyväksymistä. Maanomistaja ei voi myöskään saada korvausta omalle työlleen, vaan työt pitää teettää kilpailutetulla urakoitsijalla toisin kuin maatalouden ETI-tuella kosteikkoa toteutettaessa.

Parhaimmillaan Metka voisi mahdollistaa maanomistajalähtöisen luonnonhoidon edistämisen paikallisia asiantuntijoita hyödyntäen. Edellä mainitut esteet eivät kuitenkaan kannusta sen enempää maanomistajia kuin metsäalan toimijoitakaan tarttumaan töihin. Niin maanviljelijät kuin metsänomistajatkin ovat usein erittäin kiinnostuneita luonnonhoidon toimista, mutta rahoitusehtojen tulee olla kannustavia, eikä maanomistajille taloudellisia menetyksiä aiheuttavia.
Metka ei myöskään ratkaise valuma-aluelähtöisen suunnittelun haastetta. Kuka kartoittaa metsäisten valuma-alueiden vesiensuojelulliset tarpeet ja potentiaalisimmat rakenteiden paikat, kun varmuutta hankkeen rahoituskelpoisuudesta ei vielä ole, ja taloudellisen riskin ottavan työn tilaajan löytäminen on haastavaa? Ja millä resursseilla tämä tehdään?

Nähtäväksi jää, kuinka maanomistajat lähtevät luonnonhoitohankkeita hakemaan ja ammattilaiset kohteita suunnittelemaan, ja millaiset kohteet lopulta päätyvät toteutukseen. Toistaiseksi vuosi lain voimaantulon jälkeen Metsäkeskus ei ole päässyt vielä edes aloittamaan tukihakemusten käsittelyä. Toivottavasti alkanut vuosi tuo mukanaan ripeää hakemusten käsittelyä ja edellä kerrotut, useiden alan toimijoiden tunnistamat haasteet, ratkaistaan.