Valuma-alue vesiensuojelussa

Valuma-alue on tietyn uomaverkoston kohdan yläpuolinen, vedenjakajan rajaama alue, jolta vedet virtaavat järven luusuaan, jokien yhtymäkohtaan, valtakunnan rajalle tai meren rantaan. Vedenjakajat ovat korkeita veden virtaussuuntiin vaikuttavia maastonkohtia.

Vesistöalue on jokiuomien ja järvien muodostama suuri valuma-alue. Suomen kahdeksan vesienhoitoaluetta muodostuvat yhdestä tai useammasta vesistöalueesta.

Valuma-alue on virtaavan veden ekosysteemissä keskeinen yksikkö

Puro- ja jokieliöstön pääasiallinen ravinto tuotetaan valuma-alueen maaekosysteemeissä

Tämä ravinto on maalta veteen kulkeutuvaa puiden, pensaiden ja muun kasvillisuuden tuottamaa kasvikariketta eli detritusta. Se käytetään uomastossa tehokkaasti.

Esimerkiksi pohjaeläimistä karkearakeista detritusta, lehtiä ja niiden paloja syövät pilkkojat (esim. koskikorennot, Plecoptera). Hienojakoisempaa detritusta keräävät pohjilta kerääjät (esim. surviaissääsket, Chironomidae) ja suodattavat vedestä suodattajat (esim. vesiperhoset, Hydropsychidae ja mäkärät, Simuliidae). Virtaavan veden ekosysteemi on toisenvarainen eli heterotrofinen.

Valuma-alueen maaperästä huuhtoutuu vesiin myös typpeä, fosforia ja humusta.

Valuma-alue on myös vesienhoidon keskeinen yksikkö

Vesienhoidon tavoitteena on saavuttaa ja turvata vesien hyvä ekologinen tila. Maassamme, kuten esimerkiksi Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella, tässä on vielä paljon tehtävää. Erityisesti vesiin ihmisen toimesta kohdistuva kuormitusta on vähennettävä.

Suurin osa vesiemme kuormituksesta on peräisin valuma-alueiden maankäytöstä. Kuormituksen pääasialliset lähteet ovat maatalous ja metsätalous sekä paikoin turvetuotanto.

Luontopohjaiset menetelmät vähentävät maankäytön kuormitusta

Kuormituksen syntyä vähentävien toimenpiteiden ohella tärkeässä asemassa maankäytön vesiensuojelussa ovat toimenpidealueiden läheisyyteen sijoitettavat luontopohjaiset, kuormitusta pidättävät vesiensuojelumenetelmät, kuten laskeutusaltaat, putkipadot, vesiensuojelukosteikot ja pintavalutuskentät.

Valuma-aluelähtöinen suunnittelu tehostaa vesiensuojelua

Mahdollisuuksia pintavalutuskenttien ja kosteikkojen käyttöön on maa- ja metsätalouden vesiensuojelussa selvitetty valuma-aluetasoisen yleissuunnittelun avulla. Valuma-alueelta löydetyt luontaiset vedenvirtausalueet merkitään karttoihin. Tietoja käytetään alueelle suunnattavien hankkeiden suunnittelussa. Myös pintavalutukselle ja kosteikoille soveltuvien alueiden yhteiskäyttö eri toimijoiden välillä on mahdollista.

Valuma-aluelähtöisessä vesiensuojelussa maankäytön vesistöhaittoja voidaan vähentää myös sijainninohjauksella ja toimenpiteiden ajoituksella, mikä lisää vesienhoidon kustannustehokkuutta. Siinä tärkeitä ovat mallit, joita on jatkuvasti kehitetty vesienhoidon tarpeisiin.

Kirjoittaja:

Erikoistutkija Kaisa Heikkinen, Suomen ympäristökeskus