Turvemaan kuivatus lisää sen kastumista
Turvemaat muodostavat noin kymmenesosan Suomen kokonaispeltoalasta. Ne ovat viime vuosina päätyneet otsikoihin korkeiden kasvihuonekaasupäästöjensä vuoksi. Luonnontilaisiin soihin on varastoitunut vuosituhansien mittaan turpeena valtavia määriä eloperäistä hiiltä, joka on alkanut hajota hiilidioksidiksi, kun suo on ojitettu.
Kuivatus aiheuttaa myös päästöjä alapuolisiin vesistöihin ja maaperän painumista. Luonnontilaisen turpeen tilavuudesta voi jopa 95 prosenttia olla vettä, jonka valuttua pois katoaa ylempiä maakerroksia kannatteleva nostevoima. Kerrokset painuvat siksi kasaan kuivatusta seuraavina vuosina. Painuminen jatkuu vuosikymmeniä kiinteän eloperäisen aineksen muuttuessa hiilidioksidikaasuksi.
Painumisesta aiheutuvat maanpinnan muotojen muutokset vaikuttavat veden liikkeisiin ja kertymiseen kuivatetulla alueella. Tutkin diplomityössäni ja samasta aineistosta myöhemmin tehdyssä tieteellisessä julkaisussa turvepeltojen painumisen vaikutusta vuotuisen tulvan laajuuteen Siikajoen ja Kalajoen vesistöissä.
Tutkimuksessamme verrattiin nykyisiä laserkeilauksesta saatuja maanpinnan korkeusasemia vanhojen kuivatuskarttojen aikaisiin vaaituksiin. Tulosten mukaan maa oli kohteilla painunut keskimäärin 256 mm (7.3 mm/v) ja sitä enemmän, mitä paksumpi turvekerros oli. Tämä oli aiheuttanut vuotuisen tulvan peittämän alueen kaksin-kolminkertaistumisen 24-51 vuoden aikana.
Yleistettäessä tulokset koko Siikajoen vesistön tulvariskialueille todettiin vuotuisten tulvien levinneen tarkasteluajanjaksolla 330 hehtaaria eli 45 prosenttia aiempaa laajemmalle
Tulvien satunnaisuuden vuoksi maan painumisesta johtuvaa tulva-alueen kasvamista on hankala havaita lyhyellä ajanjaksolla. Tyypillisesti vedenkorkeudet poikkeavat peräkkäisinä vuosina merkittävästi toisistaan. Pitkistä aikasarjoista voidaan nähdä, että tulvavedenkorkeuksissa ei ole merkittäviä muutoksia, mutta samaan aikaan maan painuminen on ollut huomattavaa.
Uusia ajattelutapoja turvepeltojen viljelyyn
Viljeleminen turvepellolla on vuosi vuodelta hankalampaa, koska painuva alue vastaanottaa yhä enemmän vesiä ympäristöstään. Jos vettymistä pyritään estämään kuivatusta tehostamalla, kiihdyttää tämä painumista entisestään.
Turvepeltojen kohtalon pohtiminen on ajankohtaista ilmastosyistä. Maan painumisenkaan näkökulmasta niiden pitäminen samalla tavalla kuivattuina kuin perinteistä viljelyä varten ei ole kestävällä pohjalla. Tarvitaan uusia ajattelutapoja ja toisaalta paluuta luonnontalouden hyödyntämiseen.
Viljeltäväksi lajeiksi tulisi valita sellaisia, jotka ovat luonnostaan sopeutuneet kosteisiin olosuhteisiin. Optimitilanteessa pellolle palautettaisiin sen luontainen lajisto, jolloin voitaisiin tukea elinkeinojen lisäksi myös luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi nopeakasvuisten rahkasammalten käyttöä kasvualustana hitaasti kertyvän turpeen sijaan tutkitaan nyt paljon.
Aika näyttää, onnistuvatko turpeeseen liittyvät elinkeinot haastamaan totutun hyödyntämisajattelun ja luomaan tilalle aidosti kestäviä ratkaisuja.
Kirjoittaja:
Lauri Ikkala
tohtorikoulutettava
Oulun yliopisto, Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö.
