Suomen rehevät järvet kuntoon kemikaaleilla?
Littoistenjärvellä Varsinais-Suomessa käytettiin kesällä 2017 kemikaalia sitomaan järveä samentanutta kiintoainetta ja levämassaa sekä tietenkin ravinteita – fosforia ja typpeä. Järven ranta-asukkaat ja kansalaiset kauempaakin kävivät ihmettelemässä juuri kemikaloitua, lähes välimerimäistä, turkoosin kirkasta järveä.
Olisi houkuteltavaa ajatella, että Littoistenjärven kunnostus kemikaalilla oli lähes taikuutta ja että kemikaalihan olisi oiva lääke Suomen reheviin järviin. Totuus on kuitenkin toisenlainen, kuten lähes aina.
Littoistenjärvi on rehevöitynyt vuosien saatossa. Jo ennen kemikalointia järvellä oli tehty monia toimenpiteitä niin ulkoisen kuin sisäisenkin kuormituksen vähentämiseksi. Muun muassa valuma-alueelta tuleva kiintoainekuormitus ja ravinteikkaat vedet oli ohjattu järven ohi. Kemikalointi oli siis hyvinkin se viimeinen kunnostuksen oljenkorsi, jota kokeiltiin.
Kunnostajien matkassa oli myös onnea, ettei järvi happamoitunut liikaa, jolloin riskinä on ravinteiden vapautuminen pohjasta uudelleen kiertoon. Järven kirkkaus heti kunnostuksen jälkeen yllätti kaikki osapuolet, mutta johtui siis lievästä kemikaalin yliannostuksesta. Välimerivaiheen jälkeen Littoistenjärvi on palautunut lähemmäs suomalaista järveä, joskin rehevyystaso on kemikaloinnin myötä vähentynyt.
Kunnostuksen viimeinen oljenkorsi siis kannatti, kunnes kemikalointi on taas muutaman vuoden jälkeen uusittava parantuneen tilan ylläpitämiseksi.
Jokaiselle järvelle oma suunnitelmansa
Järven kemikalointi ei ole taikatemppu, vaan se on suunniteltava jokaiselle järvelle erikseen. Usein on myös haettava toimenpiteelle ympäristölupa, joka edellyttää tietenkin vesialueen omistajien luvan hankkeelle sekä yksityiskohtaiset suunnitelmat ja vaikutusten arvioinnin. Eikä kemikalointi suunnitelmineen ja lupineen ole ihan ilmaistakaan.
Kemikaalin oikea annostus on tärkeää, sillä yleisimmin käytössä olevat kemikaalit happamoittavat järven, mikäli niitä yliannostellaan. Suomessa on useimmiten käytetty järvikunnostuksissa samoja kemikaaleja kuin juomaveden valmistamisessa. Yliannoksen kemikaalia saanut järvi on kyllä kirkas ja hetken ilo silmälle, mutta useimmat järven aiemmat eliölajit – niin kalat, ravut kuin pieneliötkin todennäköisesti kuolevat.
Oikein annosteltuna kemikaloinnin ympäristövaikutukset jäävät vähäisiksi, mutta vedenlaatuun sillä on myönteisiä tuloksia. Kemikalointi ei sovellu järviin, joissa veden viipymä eli vesivaraston uusitutumiseen kuluva aika on lyhyt eli alle vuoden. Tällaisissa järvissä kemikalointi olisi uusittava käytännössä vuosittain ja olisi kannattamatonta. Myös luontaisesti rehevän järven kemikaloinnista kannattaa pidättäytyä.
Järven kunnostaminen on pitkäjänteistä työtä, jossa järven ulkoisen kuormituksen selkeä vähentäminen, kalakantojen tasapainottaminen sekä järven ominaispiirteiden ja luontaisen rehevyyden hyväksyminen ovat paras tapa aloittaa työt kohti hyvinvoivaa kotijärveä.
Kirjoittaja:
Tero Väisänen
Kehittämispäällikkö
Suomen ympäristökeskus / Laboratoriokeskus
