Syötävän hyvin säilynyt säilörehu

Säilöntä

Happosäilöntä on varma valinta nurmirehun säilöntään. Sen toimivuus ei riipu raaka-aineen ominaisuuksista, vaan onnistumisen perustana on hapettomuus, oikea hapon annostelumäärä ja hapon tasainen levittyminen rehun sekaan. Perinteinen muurahaishappo sopii hyvin kosteammille rehuille. Käyttöaluetta voidaan laajentaa kuivempiin rehuihin lisäämällä muurahaishappoon happea tarvitsevien mikrobien (homeet, hiivat) kasvua hillitseviä aineita.

Happojen miinuspuolena on syövyttävyys, joka ruostuttaa kalustoa. Käyttäjältään hapon käyttö vaatii tarkkuutta.

Maitohappobakteerit tarvitsevat sokereita

Onnistuneen biologisen säilönnän tärkeimmät vaatimukset säilöttävän rehun osalta ovat tiiviys eli hapettomuus, kosteus- ja sokeripitoisuus. Parhaiten biologinen säilöntäaine toimii esikuivatussa rehussa, joissa on kohtalainen tai korkea sokeripitoisuus.

Kuiva-ainepitoisuuden tulisi olla 30–50 prosentin välillä eli märän rehun tai kuivan rehun säilöminen biologisilla aineilla on riski, joka on hyvä tiedostaa. Sekin on hyvä muistaa, että haittamikrobit käyttävät ja kilpailevat samoista sokereista maitohappobakteerien kanssa, joten annostelulla on suuri merkitys. Biologiset säilöntäaineet ovat koneystävällisiä ja turvallisia käyttää.

Kemialliset säilöntäaineet

Kemiallisessa säilönnässä haitalliset bakteerit poistetaan esimerkiksi natriumnitriitin avulla, mutta rehun pH:ta ne eivät laske. Maitohappobakteerit sietävät kemiallisia säilöntäaineita hyvin, joten sitä voidaan käyttää näiden aineiden kanssa. Eri komponenttien annosteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kemialliset säilöntäaineet ovat koneystävällisiä ja turvallisia käyttää.

Palkokasvien säilöntä

Nurmipalkokasvit, kuten apilat ja virnat, ovat hiukan vaativampia säilöttäviä kuin perinteiset nurmiheinäkasvit. Säilöttävyyteen vaikuttavat palkokasvien pienempi kuiva-aine- ja sokeripitoisuus. Myös puskurikapasiteetti estää pH:n laskua korkean raakavalkuaisen ja kivennäispitoisuuden vuoksi. Palkokasveille suositellaan suurempaa säilöntäaineen annostelua. Parhaiten säilöminen onnistuu hapolla.

Kerralla kunnolla

Säilönnän laatua ei voi paikata jälkikäteen. Huonosti säilynyt säilörehu vaikuttaa syöntiin, maitotuotokseen sekä maidon laatuun ja pitoisuuksiin. Esimerkiksi matalampaa D-arvoa voi korvata tiettyyn rajaan asti väkirehutäydennyksellä tai sulavuudeltaan erilaiset rehut voidaan syöttää eri eläinryhmille. Kannattaa satsata säilönnän onnistumiseen ja huolehtia myös korjuuvaiheessa, että edellytykset hyvänlaatuiselle säilörehulle täyttyvät.

Neljän H:n muistisääntö

Hygienia: Pyritään estämään maa-aineksen ja haittamikrobien pääsy pellolta rehuun huolehtimalla käytettävien koneiden oikeista säädöistä ja puhtaudesta. Myös tiivistysvaiheessa koneiden puhtaudesta kannattaa pitää huoli.

Happamuus: Valitaan olosuhteisiin sopiva säilöntäaine ja annostellaan sitä riittävä määrä rehuun, jotta saadaan riittävän happamat olosuhteet estämään haittamikrobien kasvu. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan säilörehukuormat olisi hyvä punnita, jotta säilöntäaineen annostelu on oikea.

Hapettomuus: Riittävä tiivistäminen, huolellinen peittäminen ja hyvä varastointi estävät rehun hapettumisen.

Huolellisuus jokaisessa työvaiheessa pellolta ruokintapöydälle saakka, jolloin varmistetaan paras mahdollinen säilörehu.