”Standing cow is a disaster”, ja siitä se ajatus sitten lähti!

Joka navetassa on lehmiä, jotka hengailevat. Näin kuuluukin olla. Lehmän päivästä yleensä noin kaksi tuntia kuluu hengailuun. Tämä on usein aikaa, jota vietetään karjaharjalla tai sosiaalisessa puuhassa muiden laumakavereiden kanssa. Mitä sitten, jos tästä muodostuukin ongelma? Lehmä seisoo ja niin sanotusti möllöttää pitkin päivää? Olisikohan lehmällä tällöin jotain kerrottavaa?

Seisova lehmä on katastrofi -sanonta pisti ajattelemaan

Ajatuksen seisovasta lehmästä herätti Joep Driessen (Vetvice, Hollanti) Maidosta Maitoon –hankkeen seminaarissa 17.2.2017. Driessen puhui vakuuttavasti ja osasi hoksauttaa juttuja niin, että ne jäivät muhimaan mieleen pidemmäksikin aikaa. Hän toi puheessaan selvästi esiin sen, että seisova lehmä on katastrofi. Hän puhui seisoskelevista lehmistä umpikaudella, mutta nämä seisoskelijat taitavat olla ihan yhtä paha ongelma joka tuotantokauden vaiheessa. Lähdinkin miettimään asiaa pidemmälle, että mistä lehmä jää paitsi, jos se seisoo turhan kauan.

Maito tehdään makuulla

Lehmän vuorokaudesta suurin osa tai ainakin puolet olisi hyvä kulua makuulla. Makuulla tehdään maitoa, mikä on vanha, mutta niin totta oleva lausahdus. Makuulla lehmä märehtii, mikä edesauttaa ruuansulatusta. Tällöin myös paino on pois sorkilta ja verenkierto utareeseen lisääntyy. Sorkkien kokohan ei varsinaisesti ole kasvanut siinä suhteessa kuin lehmien koko, ja voikin miettiä, kuinka paljon yksien tikkujen varaan voi ripustaa painoa. Tämä lisääntynyt verenkierto utareeseen lisää ihan konkreettisesti maidontuotantoa, tarvitaanhan maidontuotantoon verestä lähtöaineita.

Umpilehmillä seisoskelun huono vaikutus tulee lähinnä sitä kautta, että niillä on elopainoa vasikan takia enemmän kuin lypsykaudella ja saattaapa vaikutusta olla mahdollisella loppulypsykauden kuntoluokan nousullakin. Sorkkien kuormitus saattaa olla siis ekstra suuri umpikaudella. Sorkat ovat kuitenkin lehmän kulkuneuvo, joka olisi hyvä olla lyönnissä poikimisen aikoihin ja varsinkin sen jälkeen maidontuotannon ryöpsähtäen alettua.

Syönti ratkaisee tuotoksen

Tästä päästäänkin toiseen kriittiseen kohtaan eli syömiseen. Syöminen on elämää ylläpitävä voima kaikella tavoin. Syömätön taitaa olla ainakin näin maalaisjärjellä varustetun ruokintaihmisen mielestä, ainakin pian jos ei vielä, yhtä kuin kuollut. Syömättömyyttä saattavat aiheuttaa ongelmat rehun maittavuudessa ja/tai saatavuudessa, mutta on myös muistettava se, että lehmän pitää jaksaa liikkua ja päästä syömään silloin, kun se haluaa. 40 kiloa maitoa päivässä tuottava 650 kiloinen lehmä tarvitsee 25 kiloa kuiva-ainetta rehua päivässä (35 % kuiva-aineella tämä on noin 70 kg tuoreena), että se saa energiantarpeensa maidontuotantoon ja ylläpitoon täyttymään. Jos syönti syystä tai toisesta jää puuttumaan, on edessä ongelma.

Mikä se ongelmallinen lehmä sitten on? Lehmä seisoo, saattaa ontua yhtä tai useampaa jalkaa, karva on kiilloton, silmät toljottavat kaukaisuuteen ja märehtiminen on jäänyt vähemmälle. Tässä vaiheessa tilanne tuntuu jo melkein toivottomalta. Kiimoja ei näy tai ainakaan tiineeksi ei tulla, utaretulehduskin vaivaa ja pian tämä lehmä taitaakin olla jo poistolistalla. Yleensä nämä ongelmat kulkevat käsi kädessä ja tapaukset ovat niin sanottuja moniongelmaisia, joissa ei tiedetä, mikä olikaan muna ja mikä kana.

Kuuntele ja ymmärrä lehmää

Ja mikä tämän tarinan opetus oli? Ei varmaankaan se, että kaikki kuolevat lopulta ja elämä on kurjaa. Vaan pikemminkin se, että lehmäsi voivat kertoa sinulle paljon asioita. Lehmiä on vain osattava kuunnella ja käyttää sitä tietoa hyväksi. Onneksi kaikkea ei tarvitse kuitenkaan löytää omin silmin. On olemassa koneita, mittareita, testejä ja toisten silmiä, joita voi hyödyntää. Lopulta maidontuotantokin on muutosten hallintaa. Olosuhteet, lehmät ja rehut muuttuvat, mutta sinun pitää saada näillä työvälineillä tuotettua laadukasta maitoa ja mielellään paljon. Kun yksi muuttuja saadaan taklattua sille mallille, että homma toimii, tulee yleensä toinen muuttuja. Tällä alalla voi sanoa itse kukin, ettei ainakaan pääse helposti kyllästymään.

Kirjoittaja: Anne Anttila, Valtakunnallinen Huippuosaaja, lypsykarjan seosruokinta, ProAgria Etelä-Pohjanmaa