Varmista rehut ja ruokinta - vaikuta siihen mihin voit

Taloudellinen ruokinta ja tuotanto – oman säilörehun ja viljan hinnan laskeminen ja tarkentaminen – korostuvat maitotiloilla. Pitkällä tähtäimellä on mietittävä koko tilan strategia, sillä mataliin hintoihin ei välttämättä olla palaamassa.

Rehustuksen suunnittelu lähtee jo viljelysuunnittelusta: millaista rehua ja kuinka paljon oma karja tarvitsee. Voisiko tilan valkuaisomavaraisuutta parantaa palkokasvien avulla? Sopivatko esimerkiksi palkoviljat tilan viljelykiertoon ja ruokintaan?

Jos laskenta ei ole ominta alaa, kannattaa käyttää asiantuntija-apua ruokinnan suunnitteluun. Käytettävissämme on useita eri ohjelmia, joiden kautta pystyy seuraamaan ruokintaa ja saada päätösten tueksi erilaisia talouden tunnuslukuja. Tilan väki tuntee omat asiansa parhaiten, siksi yhteistyö on voimaa.

Ruokintasuunnitelma on vain yksi osa onnistumista. Vielä suurempi merkitys on käytännön ruokinnalla. Onko ruokintapöytätilaa riittävästi ja hyvälaatuista rehua ympäri vuorokauden. Onko seosrehu tasalaatuista vai pääsevätkö eläimet lajittelemaan seosta? Onko eläinten vedensaanti kunnossa?

Lehmillä on oltava terveet jalat ja sorkat, jolloin liikkuminen syömään ja lypsylle on helppoa. Mukavalla makuupaikalla ja raikkaalla navettailmalla on merkityksensä.

Mistä liikkeelle?

• On arvostettava perusasioita: analysoitava, laskettava ja seurattava, mitä oma säilörehu on, mitä se ja oma vilja maksavat. Vasta sitten on ruokinnan ja tuotannon taloudellinen optimointi mahdollista.
• Yksi rehunäyte säilörehusiilosta tai -aumasta ei yleensä riitä. Myös kontrollinäytteet ovat tärkeitä. Paalirehun laadunhallinnassa auttavat kattavat kairanäytteet.
• Säilörehun kuiva-aine voi muuttua siilossa tai aumassa, mikä vaikuttaa erityisesti seosruokinnassa ruokinnan väkirehun osuuteen.
• Säilörehujen hävikki voi aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Silminnähden pilaantuneen rehun lisäksi tappioita voi tulla heikon säilöntälaadun kautta, jolloin osa rehun energiasta haihtuu taivaan tuuliin. Säilöntälaadun puutteita on vaikea korjata väkirehuruokinnalla.
• Säilöntälaatu vaikuttaa maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksiin. Heikko säilöntälaatu voi automaattilypsytiloilla heikentää myös lypsyaktiivisuutta.
• Ruokinnassa on löydettävä tasapaino: millä tahansa hinnalla ei pidä tavoitella viimeisiä litroja eli korkeaa tuotosta, mutta ei myöskään kustannusten säästämiseksi tinkiä ruokinnasta karjan terveyden ja hedelmällisyyden kustannuksella.
• Suunniteltua suurempi väkirehun osuus ruokinnassa voi aiheuttaa turhia rehukustannuksia, suunniteltua pienempi väkirehun osuus taas voi johtaa esimerkiksi energiavajeeseen.
• Ostorehujen kilpailutus ja rehuvertailu kertovat, millä väkirehulla saadaan paras tuotto.
• Maitotuotto miinus rehukustannus -tunnusluku on hyvä apuväline ruokinnan taloudellisuuden seurantaan.
• Eri eläinryhmille on tuotettava niiden tarpeita vastaavia karkearehuja: lypsäville lehmille, nuorille hiehoille ja sonneille hyvin sulavaa rehua, umpilehmille ja vanhemmille hiehoille heikommin sulavaa.
• On hukkaa syöttää umpilehmille ja voimakkaan kasvun vaiheen ohittaneille hiehoille liian energiapitoista karkearehua, jolloin eläimet helposti lihovat ja altistuvat myöhemmin terveysongelmille.

Parhaaseen taloudelliseen ruokintaan ei ole yhtä ohjetta tai laskentamallia. Yhteistä on se, että kaikkien päätösten pohjana pitää olla tietoa, joka lähtee analysoinnista: mitä oma säilörehu on ja mitä se maksaa.

Vierailimme elokuussa kurikkalaisella Porren lypsykarjatilalla, josta toimittaja Arto Takalampi kirjoitti jutun KMVET 5 -lehteen. Osa tuosta jutusta on myös tämä blogin lähteenä.