KIS eli Keep It Simple ja muita Tanskan matkan oppeja

Vierailin marraskuun alussa Tanskassa jyllantilaisilla maitotiloilla. Meitä oli bussilastillinen maidontuotannon kehittämisestä innostuneita viljelijöitä, eläinlääkäreitä ja asiantuntijoita. Tavoitteenamme oli selvittää, miten näillä keskimääräistä korkeampituottoisilla tiloilla (EKM-tuotos jopa 14 500 kiloa 380 lehmän robottikarjassa) eläimet hoidetaan ja ruokitaan niin sanotulla siirtymäkaudella. Mielessä pyöri monia kysymyksiä: Mitkä ovat umpeutusrutiinit? Mitä rehuja ja miten paljon ummessa olevat lehmät saavat? Tunnutetaanko lehmiä? Valvotaanko kaikki poikimiset, mitä lehmille annetaan poikimisen aikoihin ja miten varmistetaan hyvä syönti ja tuotos heti poikimisen jälkeen? Miten he onnistuvat pitämään lehmät terveinä ja tuottamaan näin hyvin?

Vierailukohteina oli sekä luomu- että tavanomaisia tiloja. Tilojen koko vaihteli noin 170 lehmästä 380 lehmään, ja suurimmalla osalla tiloista lypsyn hoitivat robotit. Kaikki kuusi tilaa olivat hyvin rutinoituneita esittelemään tilaansa ja toimintaansa, ja tulimme hyvin ymmärretyiksi - kiitos loistavasti tulkin tehtäviä hoitaneen ruokinnan Huippuosaajan Anne Anttilan. Kuultua oli hyvä märehtiä bussimatkoilla ja ruokaillessa moniammatillisen porukan kanssa. Jokainen katsoo vierailukohteita omasta näkökulmastaan ja aiemman kokemuksensa pohjalta, joten yhtä oikeaa vastausta ei alun kysymyksiin tämäkään matka tuottanut. Viisasten kiveä en onnistunut itsekään löytämään, mutta muutamia selityksiä menestykselle kylläkin.

Työaika oikeiden lehmien parissa ja mietityt rutiinit

Keinoksi työkustannusten kurissapitämiseen mainittiin työn suuntaaminen asioihin, joissa se tuottaa eniten. Umpeutettavien, poikivien ja heruvien lehmien hoito- ja seurantarutiinit oli mietitty hyvin ja niitä noudatettiin. "Kun lehmä voi hyvin ummessaoloajan, poikii sutjakasti, poikimisen jälkeen kuntoutuu hyvin, syönti nousee tuotoksen mukaan ja se saadaan tiineeksi, loppuaika menee kuin itsekseen", yksi isännistä tuumi. Iso aika työstä käytettiinkin juuri näiden "tärkeiden" lehmien hoitoon ja seurantaan. Umpeutuksen yhteydessä oli yleistä tarkistaa maito tulehdusten varalta ja tarpeen mukaan hoitaa antibiooteilla. Sorkkahoito tehtiin samassa yhteydessä ja arvioitiin kuntoluokat. Joillakin tiloilla oli tietty viikonpäivä, jolloin umpeutettiin. Joku tila vasta tavoitteli tätä.

Poikimisia ei näillä tiloilla säännönmukaisesti valvottu. Ternimaitoa haluttiin kuitenkin antaa syntyneelle ensimmäisten tuntien aikana joko tuoreena tai pakasteesta sulatettua, ja vastaavasti emälle tarveharkinnan pohjalta kalkkia ja energiaa sisältävää juomaa mahdollisimman pian. Poikineiden lehmien lämmöt mitattiin myös tarveharkintaa käyttäen. Eläinlääkäreiden säännönmukaiset käynnit ovat Tanskassa yleisiä. Yhdellä tilalla meille demonstroitiin eläinlääkärin viikkokäyntiin kuuluva "poikineiden tsekkaus". Hän arvioi kaikkien 5-12 vrk sitten poikineiden kunnon pisteyttämällä muun muassa vuodot, synnytyskanavan tilan, ketotestin virtsasta, maidon ureapitoisuuden, kuntoluokan ja sonnan laadun. Kun näin tehdään kaikille lehmille ja tulokset kirjataan tietokantaan, yhteenvedoista voi katsoa, kasautuvatko ongelmat tiettyyn ajanjaksoon.

Yrittäjien mielestä säännöllisten tarkastusten suurin etu oli eläinten hyvä terveys. Näin toimien havaitaan riskilehmät jo ensioireiden perusteella. Voidaan sairauksien hoidon sijaan keskittyä poistamaan syitä poikimisen seudulle tyypillisille tulehduksille, ketoosille, syömättömyydelle ja ontumisille.

Ruokinta simppeliä - lisät vain tarpeeseen

Perusrehuna oli maissi- ja nurmisäilörehu lukuunottamatta luomutilat, joista molemmilla oli karkearehuna pelkästään nurmisäilörehu. Maissisäilörehua täydennettiin nurmella, lipeä- tai poropionihappokäsitellyllä ohralla tai vehnällä, soijalla, rypsillä, kivennäisillä ja mahdollisesti myös urealla ja suojatulla rasvalla. Ummessaolevien seokseen käytettiin näiden lisäksi olkea ja omaa kivennäisseosta. Ruokinta oli hyvin suunniteltua. Yrittäjät kertoivat sujuvasti lehmien keskimääräisistä kuiva-aineen syöntimääristä, esimerkiksi eräällä tilalla lypsävät söivät 27 kiloa kuiva-ainetta ja ummessaolevat keskimäärin 11 kiloa. Robotilta annettiin houkutusrehua 4,5 - 5 kiloa, monella tilalla maksimimäärä oli 8 kiloa lehmää kohti päivässä. Houkutusrehu nostettiin kahdessa viikossa maksimiin, ensikoilla vähän hitaammin.

Ruokinta ainakin kuulosti olevan yksinkertaista. Tavoitteena oli tehdä seosreseptit vastaamaan tavoiteltua tuotostasoa ja erikoisrehuja käytettiin vain tarvittaessa, ei koko karjalle. Estääkseen lajittumisen pari tilaa teki niin sanottua "compact-TMR":ää, jossa seoksen teko aloitettiin edellisenä iltana laittamalla väkirehut ja vesi vaunuun ja annettiin muhia yön yli. Aamulla lisättiin säilörehut kahdessa vaiheessa ja sekoitettiin voimakkaasti vartin ajan lisäyksen jälkeen. Näin saatiin kompakti seos, josta jokaisen lehmän jokainen syömä suupala on samanlainen. Kuulemani mukaan tätä on Suomessakin muutamat kokeilleen. Ongelmaksi nähtiin talven pakkaset ja sekoitustyön vaatima suuri tehon ja polttoaineen tarve sekä vaatimukset säilörehun silpun pituudelle.

Ummessaolevien ruokintaan ei löydetty yhtä oikeaa keinoa. Yhdellä tilalla ummessaolevien osastolla ruokintapöytä oli aika tyhjä, mutta suurimmalla osalla seosta oli todella runsaasti. Joillakin tiloilla oli tilalle räätälöidyt ummessaolevien kivennäiset, ja joku käytti anionisuoloja sisältäviä kivennäisiä. Löytyipä tila, jolla ummessaolevat saivat lypsävien kivennäistä, kunnes kolme viikkoa ennen poikimista siirrettiin anioni-kivennäiselle. Tuotokseltaan parhaalla tilalla ummessaolevien seoksessa oli 20 kg maissisäilörehua, 4-4,5 kg olkea, 2 kg soijaa ja kivennäisiä.

Ohjeita seokseen lisättävistä kivennäisistä ja rasvasta. Muistutus, että lämpötilan ollessa yli 22 astetta seokseen on lisättävä suolaa 50 grammaa/lehmä.

Mukavuutta hiekkaparsilla ja oljella

Silmiinpistävää kaikilla tiloilla oli valtavat olkipaalikasat; olihan vasta syksy. Olkea oli todella runsaasti sekä ummessaolevien ja poikivien karsinoissa että vasikoilla. Hiekka oli yleisin kuivike lypsävien osastolla. Hiekkaa ei kierrätetty, koska oli edullisempaa ostaa uutta. Hyvälaatuista, erittäin hienoa hiekkaa löytyikin ihan läheltä. Hiekan hyvyyttä utareterveydelle kehuttiin, ja siksipä osa tiloista oli varannut myös umpeutettaville lehmille hiekkaparret.

Tarpeen mukaan ja ennakoivasti oli ohjenuorana. Rutiinisti tehdyillä hoitotoimenpiteillä, suunnittelulla, seurannalla ja erinomaisilla olosuhteilla haluttiin varmistaa, että lehmä voi hyvin. Sillä on tilaa, raitista ilmaa ja mukavuutta maata, liikkua, syödä ja sen kuntoluokka ei nouse ummessaoloaikana.

Matkan jälkeen mietin, hifistelemmekö me Suomessa liikaa ruokinnan kanssa? Josko vähempikin määrä rehuja ja lisukkeita riittäisi ja keskittyminen perusasioihin antaisi saman tai ehkäpä paremmankin tuloksen. Vierailutilojen tuotokset olivat korkeita, paikat siistejä, tavarat paikoillaan ja toiminta vaikutti hyvin "liinatulta" eli Lean-oppien mukaisesti systemaattiselta parantamiselta tavoitemittareita seuraamalla. Kehitettävääkin löytyi jo lyhyen käynnin aikana. Katselin huonosti säilynyttä säilörehua siilossa ja kuuntelin tiloilla jylläävien tarttuvien tautien listaa ja mietin, miten paljon suomalaisella maitoketjulla onkaan vahvuuksia. Niistä kannattaa olla ylpeä, ja opit ulkomailta soveltaa kotona vain siltä osin kuin ne parantavat nykyisiä käytäntöjä.

Tanskan opintomatka, jolle osallistuin oli ProAgria Etelä-Pohjanmaan MaMa- ja Savonia AMK:n Umpi-hankkeen yhteisesti järjestämä. Olimme matkalla 5.11.-8.11.2019, matkan järjesti PT-matkat ja matkan johtajana oli Mika Turunen. Matkalla oli mukana myös hankkeiden vetäjät: Anne Anttila ProAgrialta ja Leena Kärkkäinen Savoniasta.

Tarkemmin matkan tilakohteista voi lukea matkakertomuksesta MaMa-hankkeen nettisivuilta: matkakertomus.

Aiempi MaMa-hankkeen opintomatka suuntautui Saksaan vuonna 2018. Siitä kirjoitin blogissani: Liinaten ja höyläten ruokinta mallilleen

Tuija Huhtamäki

johtava asiantuntija, lypsylehmien ruokinta ja ruokinnan suunnittelu

ProAgria Keskusten Liitto