Apilan estrogeenit ja kivennäiset lypsylehmän ruokinnassa

Luomukarjoissa lehmien ruokinta on hyvin pitkään pohjautunut apilavaltaiseen karkearehuun, eikä niiden tiinehtyvyydessä ja poikimahalvausmäärissä ole tuotosseuranta-aineiston perusteella merkittäviä eroja. Luomukarjoissa myös väkirehun määrä on maltillinen, jolloin apilarehun kanssa toteutetun dieetin kuidun määrä riittää hyvin.

Vuonna 2021 tuotosseurantakarjojen keskituotos oli 10 073 kiloa ja luomukarjojen 9 325 kiloa. Poikimahalvauksen vuoksi luomukarjoista poistettujen lehmien osuus on viisi prosenttia. Tavanomaisissa karjoissa poikimahalvaus on syynä kolmessa prosentissa poistotapauksista.

Mitä kasviestrogeenit ovat ja tekevät?

Kasviestrogeenit eli fytoestrogeenit ovat vakaita, kasveissa luontaisesti esiintyviä molekyylimassaltaan keveitä yhdisteitä, jotka ovat kemialliselta rakenteeltaan tai toiminnaltaan samatyyppisiä kuin nisäkkään oman hormonijärjestelmän erittämät estrogeenit. Kasviestrogeenit toimivat ksenoestrogeeninä eli ne voivat matkia estrogeenien toimintaa, koska ne pääsevät kulkemaan solukalvon läpi ja olemaan vuorovaikutuksessa entsyymien ja hormonireseptoreiden kanssa.

Fenolirengasrakenne mahdollistaa kasviestrogeenien kiinnittymisen estrogeenireseptoreihin ja sitä kautta vaikuttamaan muun muassa nisäkkään kiimaan. Toistaiseksi kasviestrogeenejä on löydetty esimerkiksi palkokasveista eli apiloista, sinimailasesta, soijapavusta, pähkinöistä, yrteistä, viljoista, pellavasta, seesamista ja humaloista.

Kasviestrogeenit ja tuotantoeläimet

Kasviestrogeenien vaikutusta tuotantoeläimiin alettiin tutkia ensimmäisenä 1960-luvulla Australiassa, jossa maa-apilalaitumilla laiduntavilla lammaslaumoilla oli isoja hedelmällisyysongelmia. Tutkimuksissa todettiin, että kasviestrogeenejä sisältävät kasvit voivat rehukäytössä aiheuttaa eläimille hedelmällisyysongelmia.

Nautaan verrattuna lammas näyttäisi olevan kuitenkin herkempi kasviestrogeeneille. Vaikka kumpikin eläinlaji on märehtijä ja kasviestrogeenit metabolisoituvat pötsissä samalla tavalla, ruuansulatuskanavan epiteelikudoksessa eli pintakudoksessa on ilmeisesti eroja. Tästä syystä ekvolia ei imeydy ruuansulatuskanavasta muualle elimistöön naudoilla yhtä tehokkaasti kuin lampailla.

Toinen teoria lampaiden herkkyydelle kasviestrogeeneihin on se, että lampaan kohdussa on kaksinkertainen määrä estrogeenireseptoreita lehmään verrattuna. Yksimahaiset ovat märehtijöitä herkempiä kasviestrogeeneille, koska niillä ei ole pötsimikrobeja hajottamassa isoflavoneita harmittomiksi yhdisteiksi. Suurin osa päivittäisestä rehuannoksesta on oltava kasviestrogeenipitoista kasvimassaa, jotta vaikutukset ovat havaittavissa. Satunnainen tai lyhytaikainen muutama päivän runsas kasviestrogeenien saanti ei vaikuta eläinten terveyteen negatiivisesti.

Umpilehmän kivennäistarpeet ja apila

Poikimahalvaus on kalsiumaineenvaihdunnan häiriötila. Halvausriskiin liittyy lehmien yleiskunto ja kuntoluokka sekä ennen kaikkea umpilehmien toteutunut syönti umpikaudella. Myös syönnin toteutuminen ensimmäisinä päivinä poikimisen jälkeen vaikuttaa paitsi energian ja valkuaisen myös kivennäisten toteutuneeseen saantiin. Lypsylehmien ruokintasuositus pääkivennäisten osalta.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan (mm Henrik Lindberg 2016) suurin yksittäinen poikimahalvauksen syntyyn altistava tekijä on magnesiumin puutos. Magnesium on edellytys lisäkilpisrauhashormonin eritykselle, jonka seurauksena luustosta vapautuu kalsiumia verenkiertoon. Apilassa noin kaksi kertaa enemmän magnesiumia kuin nurmessa (Lundberg 2016).

Apilapitoinen säilörehu verrattuna nurmisäilörehuun

Lehmän syömä rehumäärä on suorassa yhteydessä sen tuottamaan maitomäärään. Useissa tutkimuksissa puna-apilan on todettu lisäävän säilörehun syöntiä. Yhdessä niistä säilörehun syönti nousi 1,3 kiloa kuiva-ainetta, kun säilörehussa oli yli 30 prosenttia puna-apilaa. Heinäkasvirehuihin verrattuna puna-apila muuttaa maidon rasvahappokoostumusta ihmisravitsemuksen kannalta suotuisaan suuntaan tyydyttämättömien rasvahappojen määrän lisääntyessä.

Suomalaisesta rehuanalyysiaineistosta kootun tiedon mukaan syytä apilahuoleen ei ole. Rehuanalyyseja (taulukko) on paljon ja tulokset ovat niiden keskiarvoja. Vaihtelu eri rehuerien kesken voi olla suurikin. Tiedoksi se muuttuu rehuanalyysin kautta.

Ota analyysi ja tiedä enemmän

Nurmen viljelyn näkökulmasta korjuuaikanäytteet kannattaa ottaa erikseen rehueristä, joissa on apilaa ja joissa ei ole apilaa. Peltojen suunnittelun näkökulmasta isolla näytteellä ei ole suurta arvoa, kun miettii lannoitusta, kivennäissuhteita tai apilan viihtymistä pellossa, vaan sellaisilla, minkä tietää olevan jostain tietyltä peltoalueelta.

Taulukon näytekeskiarvoissa ei näy apiloiden suurempi magnesium ja alhaisempi kalium. Tämä kuitenkin näkyy erityisesti tiloilla, joilla on korkea reservikalium maassa eli ongelmia Mg-Ca-suhteissa. Silloin apilat ja mailaset parantavat tilannetta myös kalsiumin avulla.

Korjuun aikana ruokinnan suunnittelua varten kannattaa ottaa raaka-aineanalyysi kootusti isommasta säilörehuerästä. Silloin on hyvä analysoida myös kivennäiset ja erillisestä pyynnöstä tehtävä seleeni. Näin toimien tiedetään oman pellon tuotannon tasosta jo hyvissä ajoin ja se auttaa valitsemaan ostorehuvalikoimista juuri ne täydennykset, joita tarvitaan terveen ja tuottavan karjan kanssa.

Lähteet ja lisätietoa:

Henrik Lindberg 2016: Magnesium lypsylehmän tuotantosairauksien ehkäisyssä 
Milja Korjus HAMK, opinnäytetyö: Puna-apilasäilörehun vaikutus maidontuotantoon
ProAgria ja Valio: Palkokasvia ja apilaa rehussa
Erja Koivunen: Eri nurmilajien vaikutus maidon rasvahappokoostumukseen