Selkeytä viljelysuunnittelua laskelmalla tuotantokustannukset

2 min lukuaika

Ruohonjuurella

Maailma on muuttunut monimutkaiseksi ja viljelijän päätöksenteko vaikeaksi. On entistä haastavampaa suunnitella tuotantopanosostoja ja viljan markkinointia, vaikka ymmärretäänkin, että oikea ajoitus ratkaisee.

Vilja orastaa Paivi Meronen

Hyvällä syyllä voidaan kysyä, kannattaako lannoitteita enää hankkia uuden lannoitekauden avautumisen aikaan kesä-heinäkuun taitteessa. Sekin kun on nähty, että lannoitteet halpenevat kasvukautta kohti mentäessä. Pitkässä juoksussa tämä lienee kuitenkin toiminut.

Lannoitteiden hintaan vaikuttavat energian ja raaka-aineiden hinnat. Maakaasun tai ammoniakin hinta ei kuitenkaan pelkästään ratkaise; myös kysyntä ja tarjonta vaikuttavat.

Arvaamattomat viljamarkkinat

Vaikea on ennustaa myös viljan hintojen muutoksia. Maailman myllerryksessä hinnat ovat pompanneet ylös ja tulleet sieltä rytinällä alas. Markkinat toimivat kuten taloudessa yleensäkin. Ne reagoivat kysynnän ja tarjonnan lisäksi esimerkiksi levottomuuksiin, satoennusteisiin, tuotanto- ja rahtikustannuksiin ja erilaisiin spekulaatioihin.

Vilja löytää reittinsä markkinoille esimerkiksi sotaa käyvästä Ukrainasta hämmästyttävän hyvin. Maailman viljasato vuosilta 2023–2024 on ilmeisesti suurin koskaan.

Vehnän hinta on samalla tasolla kuin kesällä 2021, ja ero Suomen ja Euroopan välillä on Suomen eduksi historiallisen suuri. Tämänhetkisen tiedon perusteella olisi kannattavaa lyödä hinta kiinni osalle sadosta ja pian, eikä odottaa, että kysyntä alkaa yskiä.

Mitäs sitä sitten kylväisi?

Yksinkertaisimmillaan viljaa kannattaa tuottaa vain, jos sille on taloudelliset perusteet. Sen tietää laskemalla, paljonko viljan tuottaminen maksaa ja vertaamalla tulosta markkinoilta saatavaan hintaan.

Viljelynsuunnittelu alkaa siis tuotantokustannuslaskelmasta. Jos laskelma näyttää, että vilja on vaivan väärtti, valitaan sopivat lohkot ja suunnitellaan viljelytoimenpiteet korkean ja laadukkaan sadon tuottamiseksi. Sehän tiedetään, että hyvä satotaso antaa tilatasolla parhaan tuloksen.

Jos sen sijaan näyttää siltä, että viljan hinta ei kata tuotantokustannuksia, on syytä punnita muita pellonkäytön vaihtoehtoja. Tila- ja lohkokohtaisesti on hyvä arvioida, löytyykö ratkaisu öljy- tai valkuaiskasveista vai tukijärjestelmästä valitsemalla vaikkapa maanparannuskasveja kasvukunnon parantamiseksi.

Kasvintuotannon asiantuntijamme
auttavat pohtimaan ratkaisuja. Ota yhteyttä!