Ruohonjuurella
Ruohonjuurella
Laidunyhdistys ry:n säätiön valtakunnallinen nurmipalkinto Hovin tilalle Etelä-Karjalaan
Valtakunnallisen nurmipalkinnon saajaksi valittiin tänä vuonna Petri ja Tanja Hovin maitotila Lappeenrannasta.
Ruohonjuurella
Kuulumiset Älyrehu-hankkeesta
Älyrehu-hankkeessa on kesän aikana saatu mielenkiintoisia tuloksia.
Ruohonjuurella
Kuivuus koettelee Norjassakin
Perehdyimme norjalaisten ja ruotsalaisten selviytymiskeinoihin kuivana kasvukautena.
Ruohonjuurella
Nurmen kasvua mittaamassa
Älyrehu-hankkeessa arvioidaan älykkäisen mittausten hyödyntämistä karjan ruokinnassa ja terveydessä.
Ruohonjuurella
Maajussien matkassa Walesissa
Olen matkustellut paljon nurmen perässä, mutta tämä toukokuinen reissu oli yksi erityisimmistä.
Ruohonjuurella
Alankomailla
Nurmiryhmäläiset innostuivat Hollannissa pehmeälehtisestä ruokonadasta.
Ruohonjuurella
Pienryhmätoiminta siivitti nurmikisan voittoon
Nurmikisan voitto Kainuuseen!
Ruohonjuurella
Maalaisjärjen kanssa maata kaivamaan!
Maasta voi tehdä paljon havaintoja.
Ruohonjuurella
Sikuri on maata parantava yrtti?
Sikuria testattiin osana suomalaista nurmiseosta.
Ruohonjuurella
Ravinteiden kierrosta uutta liiketoimintaa?
Miten viljelijä voisi hyötyä ravinteiden kierrosta? Millaisia yhteistyökumppanuuksia tarvitaan?
Ruohonjuurella
Rehuntekoon vihdoinkin?
Koko kevät kontaten nurmilla!
Ruohonjuurella
Nurmiryhmät aktiivisia Etelä-Pohjanmaalla
Mitä teen toisin, että nurmen satotaso nousee 2000 kg ka/ha?