Tarhamehiläiset pölyttäjinä

Pölytyspalvelu on parhaimmillaan molempia osapuolia, sekä viljelijää että mehiläistarhaajaa hyödyttävää toimintaa. Mehiläistarhaajalle se on yksi myyntituote lisää ja mahdollisuus saada pesästä tuottoa hunajamääristä riippumatta. Viljelijälle mehiläispölytys on keino lisätä sadon määrää ja saada siten sadosta lisää tuloja. Lisäpölytyksen turvin peltokasvien siemenet tuleentuvat hyvin, marjat ja hedelmät ovat suurempia, kauniin muotoisia ja laadultaan hyviä ja niiden kauppakestävyys on parempi. Lisähyötynä pölytystyön ohessa mehiläisiä voidaan käyttää harmaahomeen biologisen torjunta-aineen levitykseen mansikalla ja vadelmalla.

Pölytyspalvelussa mehiläistarhaaja tuo mehiläispesiä sovitulle alueelle pölyttämään viljelykasveja. Pölytys on tehokkainta, kun mehiläispesä valmistellaan erityisesti pölytystä varten. Pesässä tulee olla paljon munia ja sikiöitä sekä riittävästi keruumehiläisiä. Siitepöly on tärkeää ravintoa mehiläisten toukille. Kun sikiöinti pesässä on runsasta, on ravinnontarvekin suurta ja siitepölyn keruutarve kasvaa. Kerätessään siitepölyä toukille mehiläiset pölyttävät kukkia tehokkaasti kulkiessaan kasvista toiseen. Keruuta voidaan tehostaa lisäämällä pesään sikiökakkuja muista pesistä ja poistamalla pesässä valmiina olevia siitepölyvarastoja. Vahva pesä on myös hyvä pölytyspesä, sillä mitä suurempi mehiläisyhdyskunta on, sitä suurempi osuus mehiläisistä on kenttämehiläisiä. Voimakkaat mehiläisyhdyskunnat myös lentävät viileämmällä säällä kuin heikot kunnat.

Aikaisin kukkivilla kasveilla sää vaikuttaa suuresti pölyttymisen onnistumiseen. Kylmä, sateinen ja tuulinen kevät vähentää sekä luonnonpölyttäjien että tarhamehiläisten lentoa ja silloin korostuu luonnonkimalaisen merkitys pölytyksessä. Kimalainen pystyy lentämään viileämmässäkin, alle 10 asteen lämpötilassa. Tarhamehiläinen lentää vasta ilman lämpötilan ollessa yli 10-12 astetta. Lämpiminä päivinä tarhamehiläinen on tehokas pölyttäjä ja kukkivissa kasveissa käy kova kuhina, onhan mehiläispesissä kymmeniä tuhansia kenttämehiläisiä. Toisinaan kukinta ajoittuu säätilojen vuoksi hyvin lyhyelle ajalle ja silloin mehiläispesien runsas pölyttäjämäärä on turvaamassa pölytyksen onnistumista.

Kaikki hyönteispölytyksestä hyötyvät viljelykasvimme eivät ole mehiläisten kannalta yhtä houkuttelevia. Viljelysten ympärillä kasvavat muut viljely- tai luonnonkasvit voivat parempina medentuottajina viedä voiton mehiläisten huomiosta. Mehiläispesien sijoittelulla voidaan vaikuttaa keruutehokkuuteen. Mehiläiset keräävät siitepölyä ja mettä mahdollisimman läheltä pesää, joten optimaalinen pesien sijoituspaikka on aivan pölytettävän kasvuston tuntumassa, jopa keskellä kasvustoa. Tarvittava pesämäärä vaihtelee eri viljelykasveilla, yleensä se on suuruusluokkaa 1-4 pesää hehtaaria kohti.

Siitepölyn väristä voi arvioida, mistä kasveista se on kerätty. Tässä heinäkuun puolivälissä otetussa kuvassa on horsman ja hunajakukan sinisen ja vihreän sävyjä, osin sekoittuneena alkukesän kukkien vaaleampaan siitepölyyn.

Mehiläispesät kannattaa siirtää pölytettävän kasvuston lähelle heti kukinnan alkaessa, kun 5-10 % kukista on auki. Tämä auttaa ohjaamaan mehiläisiä pölytettäville kasveille. Jos mehiläiset siirretään pölytyspaikalle liian aikaisin ne etsivät ravintoa muualta eivätkä enää ehkä kiinnostu varsinaisesta pölytyskohteesta, ellei se ole erityisen houkutteleva medentuottaja. Joissakin tapauksissa alus- ja rivivälikasvusto voi myös toimia pölyttäjien houkuttajina alueelle. Tuotantokasvien alkaessa kukkia pölyttäjät siirtyvät keräämään myös niistä siitepölyä ja mettä.

Teksti ja kuvat: Riitta Peräinen ProAgria Keski-Suomi