Onko ripsiäisen torjunta avomaalla mahdollista vai utopiaa?

Onko ripsiäisen torjunta avomaalla mahdollista vai utopiaa?

Biologista torjuntaa on käytetty suomalaisessa kasvihuonetuotannossa pitkään hyvin tuloksin. On siis luonnollista, että marjojen tunnelituotannossa on käytössä samat opit. Hyvin suunniteltuna torjuntaeliöt ovat töissä jatkuvasti ja pystyvät pitämään monet kasvinsuojeluongelmat hallinnassa. Avomaalle siirryttäessä olosuhteiden hallinta vähenee ja esimerkiksi lämpötilavaihtelut pitää huomioida torjuntaeliöiden valinnassa. Kokemustakin on, sillä luomussa petopunkit ovat käytössä mansikkapunkin torjunnassa. Toisaalta avomaalla pinta-alat ovat suuria suhteessa satokiloihin, joten torjuntakustannukset kasvavat. Omatoimiset pedot saattavat ottaa myös jalat tai siivet alleen ja karata mansikkakasvustosta naapurin heinäpellolle.

Ratkaisuja ei kuitenkaan löydy, jollei niitä aktiivisesti etsi. Viime vuosina ripsiäisen aiheuttamat rusehtavat ja halkeilevat marjat avomaan mansikalla ovat lisääntyneet. Ripsiäiset pitävät lämpimästä alkukesästä ja runsastuvat vauhdilla. Tiedossa on myös, miten hankalaksi ongelmaksi jatkuvasatoisilla lajikkeilla ripsiäiset voivat muodostua. Niinpä Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja ProAgria Keski-Suomen TekMarja-hankkeessa päätettiin kohteeksi ottaa ripsiäisten biologisen torjunnan kehittäminen avomaalla herukan kasvinsuojelun ohella.

Kolmen keskisuomalaisen mansikkatilan pelloille muodostettiin koeruudut, joille levitettiin joko Amblyseius swirskii -petopunkkia tai jätettiin käsittelemättä. Lisäksi yhdellä tilalla tehtiin käsittelyt ripsiäispetopunkilla (Neoseilus cucumeris) sekä kaksivuotisen kokeen toisena vuonna myös ripsiäisrikkaluteella (Orius laevigatus). Käsittelyjä tehtiin kolmena perättäisenä viikkona kukinnan nuppuvaiheesta varhaiseen raakilevaiheeseen.

Kaksivuotinen koe osoitti, että ripsiäinen voi olla liian iso pala petopunkkien haukattavaksi. Siinä missä ensimmäisenä vuonna yhden tilan tulokset olivat lupaavia, toisena vuonna käsitelty ja käsittelemätön eivät juuri eronneet toisistaan. Osalla koeruuduista kelta- ja siniansojen ripsiäismäärät olivat hieman pienempiä ja samoin kukinnan aikana kukista havainnoidut ripsiäisten lukumäärät. Viljelijälle tärkein, marjanlaatu on vielä tarkemmin analysoimatta. Yleisesti ripisäisvioituksia kuitenkin havaittiin paikoin hyvin runsaasti. Vaikka petopunkit eivät näytä avomaalla ripsiäisiin tepsivän, mansikkapunkin määrät suppulehdissä vähenivät verrattuna kontrolliruutuihin. Hyvä uutinen, sillä kemialliset vaihtoehdot ovat poistumassa käytöstä.

Niin kuin usein tutkimusta tehdessä käy, matkan varrella heräsi uusia kysymyksiä. Suomessa esiintyy runsaasti ripsiäislajeja, mutta tieto mansikalla vioituksia aiheuttavista lajeista ei ole vielä kattavaa. Miten ripsiäisrikkaluteiden kotiutuminen kasvustoon ja muu kokeen toteuttaminen onnistui. Jatkuvasatoiset lajikkeet ovat tunnelissa ripsiäisten mieleen, mutta onko avomaalla mahdollista lajikevalinnalla väistää ripsiäiset kukinnan ajoittumisella. Entä houkuttelevatko tiettyjen lajikkeiden kukat ripsiäisiä enemmän kuin toiset. TekMarja-hankkeen tavoitteena oli selvittää reuna- ja rivivälikasvillisuuden osuutta ripsiäisiin, mutta selvää vastausta tähän ei vielä saatu. Tutkimusta aiheen parissa pitää siis jatkaa kohti utopiaa.

TekMarja-hanketta on rahoittanut Maiju ja Yrjö Rikalan Puutarhasäätiö sekä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. Hankkeen tulokset valmistuvat 30.9.2023 mennessä.

Marja Rantanen
Tutkija, Luonnonvarakeskus ( Luke)