Pellon olosuhteet ja ravinteet esiin uudella tavalla
Kuinka hyvin tunnemme viljelemiemme peltojen olosuhteet, happamuudet ja ravinteet? Onko nykyinen tapa viljavuusanalyysien ottamiseen riittävän perusteellista saadaksemme tietoa viljelysuunnitelmien tekoon?
Otamme viiden vuoden välein keskimäärin yhden maanäytteen kahdelta ja puolelta hehtaarilta ja minimissään yhden näytteen viideltä hehtaarilta, ja yleensä perustutkimuksen. Tutkimme siis muutaman asian: pH, P, K Mg, Ca, ja jos joskus innostumme, ehkä myös muutaman hivenaineen.
Näytteitä otetaan yleensä syksyllä. Silloin on ensin puinnit, sitten peltojen maan parannukset, ojitukset ja kynnöt. Maanäytteiden otto jää usein myöhäiseen ajankohtaan ja voi olla, että näytteitä ei kiireen vuoksi oteta kovin perusteellisesti.
Tukiehtojen mukaan yksi näyte voi edustaa maksimissaan viittä hehtaaria. Siis sellaista aluetta kohti, joka on 100 metriä kertaa 500 metriä. Siis 500 metriä pitkä alue. Eikös tuo ole tosi iso alue yhdelle näytteelle? Sehän on noin 25 omakotitalotonttia.
Osa lohkoista on hyvin tasalaatuisia. Näissä tapauksissa saadaan nykyisillä näytteillä riittävän hyviä ohjeita viljelytoimenpiteisiin, mutta aika usein lohkon sisällä on hyvinkin paljon maalajin, multavuuden ja eri ravinteiden vaihtelua. Silloin nykyinen tapa toimia ei ole riittävän informatiivista.
Ihminen on käynyt kuussa, keksinyt itsekulkevia autoja, osaa lentää ilmassa, vaihtaa ihmisille osia ja tehdä vaikka kuinka ihmeellisiä asioita. Kai me maaperän tutkimiseenkin voisimme keksiä jonkun vekottimen, jolla saisimme nopeammin ja perusteellisemmin tarkempaa ja laajempaa tietoa suunnitelmiemme pohjatiedoksi.
Alun pohdiskelun jälkeen voin kertoa, että kyllä meillä tällaisia vekottimia on jo keksitty ja niitä kannattaisi nyt alkaa käyttää. Peltojen olosuhteita ja monia ravinteita voidaan nykyisin tutkia vaikkapa reilun kymmenen metrin välein koko lohkolta. Siis erittäin paljon tarkemmin kuin nykyisillä maanäytteillä.
Maaperän skannausta
Peltoja voidaan skannata liikkuvilla laitteilla erilaisia antureita käyttäen ja paikkatietoa yhdistäen. Tutkimuksessa saadaan monenlaista tietoa lohkon eri osien olosuhteista, ravinteikkuudesta ja humuspitoisuudesta. Selville saadaan happamuus, kaikki pääravinteet ja monia hivenravinteita.
Tutkimustulokset saadaan sitten lohkoittain kartalle, josta niitä voi tarkastella ja suunnitella erilaisia toimenpiteitä, mahdollisesti myös lohkojen eri osille. Tällainen tutkimus voi tuoda suurta hyötyä suurempien lohkojen viljelyyn muun muassa silloin, kun on yhdistelty eri lohkoja. Maanäytteeseen on voitu kerätä maata aikaisemmin eri lohkoina olleilta pelloilta, jolloin keskiarvo ei välttämättä kerro ollenkaan oikeaa tulosta pH:sta ja ravinteista.
Maaperän tutkimisessa saatuja tietoja voidaan käyttää hyväksi täsmälannoituksessa, mutta ehkä ensimmäiseksi kannattaisi tehdä maanparannustoimia. Kalkitus voidaan tarvittaessa tehdä lohkon eri alueille erilaisilla määrillä, kun tiedetään happamuudet sekä kalsium- ja magnesiumpitoisuudet lohkon eri osissa.
Samoin kaliumia ja hivenaineita voi levittää saatujen tulosten perusteella vain osalle lohkosta. Kun lohkon eri osien tilanne tasoitetaan, jatkossa voi huoletta lannoittaa koko lohkoa samalla lannoitteella.
Tällaista tutkimusta ei tarvitse tehdä kovin usein. Ehkäpä aluksi voisi ajatella sen tekemistä 15 vuoden välein. Tällä hetkellä on pari toimijaa, jotka tekevät peltojen maaperäskannausta. Jos ja kun toiminta kehittyy, toimijoita voin tulla hyvinkin paljon lisää.
Ympäristö kiittää
Maaperän tutkiminen sekä tulosten tulkitseminen ja esittäminen ovat vielä kehitysvaiheessa kuten aina uudet ideat, mutta pikaisen tarkastelun perusteella kyseessä voi olla hyvinkin järkevä tapa tutkia nopeasti, perusteellisesti ja kohtalaisen kustannustehokkaasti peltojen olosuhteet ja ravinteiden määrät. Tällaisessa kehityksessä kannattaa viljelijän olla mukana.
Viljelyn ja lannoituksen tarkentuessa saadaan vähennettyä turhaa lannoitusta ja maksimoitua satoja, jolloin myös ympäristö kiittää ravinteiden noustessa kasviin eikä valuessa ympäristöön.
