Monilajisen niityn perustaminen

3 min lukuaika

Syksyn ja talven aikana jaamme viisi lumovinkkiä, miten luonnon monimuotoisuutta voi lisätä omilla toimillaan. Ensimmäisenä vinkkinä syyskuussa on monilajisen niityn perustaminen.

P6203035

Lumovinkit on tuotettu Lisää lumoa -hankkeella, joka toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella. Lisätietoa hankkeesta löydät blogin alareunan linkin takaa.

Maan muokkaus

Maisemaniityn otollisin perustamisaika on yleensä syksyllä ennen pakkasten tuloa tai aikaisin keväällä. Niityn paikka kannattaa valita huolella, etelään tai länteen viettävä aurinkoinen rinne on suositeltavin paikka perustaa niitty. Kylvettävä alue muokataan ja alueelta poistetaan monivuotiset rikkakasvit. Aluetta voi myös kesannoida kesän ajan ja poistaa haraamalla yksivuotisten rikkakasvien alut muutaman viikon välein. Ravinteikkaalle maalle kannattaa tuoda uutta hiekansekaista kasvualustaa noin 10 cm paksuinen kerros.

Kylväminen

Niittykasvit valitaan kasvupaikkaan sopiviksi ja alueen luontaisen kasvillisuuden mukaiseksi. Siemenseoksissa kannattaa käyttää kotimaista alkuperää olevia siemeniä ja alueelle kannattaa kylvää aina useampaa lajia. Suosituksena on vähintään kymmenen eri kasvilajia. Niittykukkien siemeniä voi ostaa kotimaisilta toimittajilta. Kasvukauden päättyessä niittykukkien kypsiä siemeniä voi kerätä esim. tienpientareilta. Paras lopputulos saadaan, jos siemenet kerätään alueelta, joka vastaa mahdollisimman tarkkaan uutta kasvualuetta.

Niittykukkien pienet siemenet kannattaa sekoittaa esim. hiekkaan ämpärissä, jolloin ne saadaan levittymään tasaisemmin. Siemenet kylvetään muokatun ja tasatun maan pintaan ja niitä ei peitetä. Syksyllä kylvetylle niitylle voi keväällä vielä kylvää yksivuotisten kasvien siemeniä, jolloin alueelle saadaan heti ensimmäisenä vuotena kukkaloistoa.

Kostealla niityllä viihtyvät mm. metsäkurjenpolvet, harakankellot ja päivänkakkarat.

Ketoneilikat, jänönapilat ja kissankellot ovat taas kuivien alueiden lajeja. 

Nurmikosta niityksi

Vanhaa nurmikkoa voi kehittää monilajiseksi niityksi, mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa. Rehevä ja lannoitettu nurmikko vaatii vanhan nurmikon ja kasvualustan vaihdon. Mutta valmiiksi karu ja huonosti kasvava nurmikko saadaan helpommin muutettua niityksi. Ensimmäiseksi lopetetaan nurmikon lannoitus ja pintamaahan lisätään hiekkaa. Nurmikonleikkausvälejä pidennetään ja samalla tehostetaan leikkaustähteen poiskeruuta. Nurmikkoa voidaan poistaa myös laikkuina ja lisätä laikkuihin uutta kasvualustaa ja kylvää niihin niittykasvien siemeniä. Niittysiemeniä ei kylvetä suoraan muokkaamattoman nurmikon joukkoon, koska siemenet tuhoutuvat jäädessään nurmikkoheinien sekaan.

Niityn hoito

Kukkivat niityt tarvitsevat valoa. Katajat ja muut maisemapuut sopivat niityille, mutta muutoin tulee huolehtia, että alue pysyy avoimena ja valoisana, jotta kukkaloisto pääsee kehittymään parhaimmilleen. Alueen hoito myös helpottuu, jos alueella ei ole runsaasti puuvartisia kasveja.

Niityt hoidetaan niittämällä leikkaavateräisillä välineillä. Viikate tai leikkaava niittokone ovat parhaimmat laitteet. Siimaleikkuria ei saa käyttää, koska se murskaa kasvien varret. Niitty niitetään kerran tai kahdesti kesässä ja niittojäte kerätään alueelta pois. Alkukesän niittoa voi joutua tekemään rehevillä alueilla ainakin alkuun. Alkukesän niitto tehdään korkealta niittokorkeudelta, jolloin pienet niittykukkien lehtiruusukkeet säilyvät. Alkukesän niittojäte kerätään heti niittämisen jälkeen pois.

Elo-syyskuun niitossa niitetään läheltä maanpintaa. Niittojäte voidaan jättää paikalleen muutamaksi päiväksi, jotta niittykukkien siemenet ehtivät varisemaan maahan. Tämän jälkeen niittojäte kerätään pois. Niityn kestää kehittyä parhaimpaan kukkaloistoonsa muutaman vuoden, joten niityn perustaminen vaatiikin malttia. Mutta hyvin tehtyjen perustamistöiden jälkeen niitty kyllä yleensä palkitsee hoitajansa.

Katri Eriksson

Kirjoittaja toimii maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntijana Länsi-Suomen MKN Maisemapalveluissa.

FI Euroopan unionin osarahoittama PANTONE pienennetty