Piennarten niiton merkitys luonnon monimuotoisuudelle

Pientareiden ainutlaatuinen luonto

Tienpientareet muistuttavat olosuhteiltaan niittyjä ja ketoja. Niiden elinympäristöt ovat avoimia ja niukkaravinteisia ja niitä niitetään säännöllisesti. Eri hoitoluokkiin kuuluvia tiealueita hoidetaan eri tiheydellä, mutta useimpia pientareita niitetään 1-2 kertaa kesässä. Vaikka piennarten niiton syy onkin tieturvallisuus, on seurauksena useimmiten monipuolinen uusniittyelinympäristö. 

Perinneympäristöihin, eli niityille ja kedoille on kehittynyt monipuolinen kasvi- ja hyönteislajisto, koska niitä on hoidettu vuosikymmeniä ja säännöllisesti. Niittykasvimme ovat rakenteellisesti sopeutuneet häirintään, eli niittoon tai laidunnukseen. Niillä on monesti matalat lehtiruusukkeet sekä matala ja rönsyilevä kasvutapa. Matalina kasveina ne myös hyötyvät varjostavan kasvillisuuden poistosta. Matalat niittykasvit myös viihtyvät köyhässä ja vähäravinteisessa maassa, jossa ei tule kilpailua elintilasta kookkaampien kasvien kanssa.

Niittyjen monipuolinen lajisto ruokkii myös monipuolisesti eri pölyttäjiä. Monet pölyttäjistämme ovat erikoistuneet tiettyihin lajeihin ja näiden lajien elinympäristöjen vähentyessä myös niillä elävät kasvit ja niistä riippuvaiset pölyttäjät häviävät. Pölyttäjät tarvitsevat myös ravintoa koko kasvukauden ajan. Parhaiten ravintoa tuottaa monipuolinen, eri lajeista ja eri aikaan kukkivista kasveista koostuva niitty. Oli sitten kyseessä uusniitty tienpientareella tai perinnebiotooppi maatalousympäristössä.

Ajoita niitto oikein

Piennarten niittoa on tutkittu jo monia vuosia ja tulokset ovat olleet hyvin samantyyppisiä. Nykyisellä niittomallilla pientareet niitetään kaikkein huonoimpaan aikaan, eli silloin kun niittykukat ovat vasta aloittaneet kukintansa ja vieraslajien siemenet alkavat ovat kypsiä. Piennarten niitossa parhaiten toimisi, että alkukesästä hyvissä ajoin ennen juhannusta pientareet niitettäisiin ns. korkealta leikkuukorkeudelta. Silloin matalat niittykasvit säästyisivät niitolta ja niitto kohdistuisi ainoastaan kookkaampiin kasveihin. Loppukesän niitto olisi paras ajoittaa elokuun puolivälin paikkeille, jolloin monet niittykasvimme ovat jo ehtineet kukkimaan ja alkavat muodostamaan siemeniä. 

Tällä mallilla alkukesän niitolla saataisiin niitettyä ei-toivottuja lajeja, kuten haitallisia vieraslajeja ja loppukesän niitolla autettaisiin niittykasvien siemennyksessä ja varmistettaisiin seuraavienkin vuosien kukinta. 

Kesän 2024 piennarseuranta

Maisema-asiantuntijamme ovat kesän 2024 aikana seuranneet kahta eri tienpiennarta, joista toiselle oli levinnyt komealupiini ja toisella kasvoi niittykasveja. Seurannan aikana huomattiin, että komealupiinin valtaamalla pientareella kasvoi kaksi kertaa vähemmän eri kasvilajeja kuin pientareella, jolla ei kasvanut lupiinia. Lupiinia kasvavan pientareen kasvillisuus oli myös selkeästi korkeampaa ja rehevämpää. 
 

Huomionarvoista oli se, että toukokuussa lupiinin valtaamalla pientareella kukki ainoastaan voikukka. Kesäkuussa pientareella kukkivat komealupiini sekä koiranputki, jotka molemmat lopettelivat kukintaansa kesäkuun loppupuolella. Niittykasvipientareella taas toukokuussa kukassa olivat voikukka, nurmitädyke, nurmipuntarpää sekä paimenmatara. Kesäkuun kukinnassa ero oli huikea, koska niittykasveista kukassa olivat mm. harakanakello, paimenmatara, keltamatara, ahosuolaheinä, niittynätkelmä sekä hiirenvirna. Heinäkuussa näiden lisäksi kukintansa aloitti siankärsämö.