Kotimaan opintomatkalla KoneAgriassa
Diginurmi -hanke suuntasi opintomatkallaan bussin kohti Tamperetta ja KoneAgriaa. Lue ryhmän matkasta ja yritysvierailuista projektipäällikkö Meri Hannilan matkakertomuksesta.
Matkamme Diginurmi -hankkeen kotimaan opintomatkalla alkoi sateisessa säässä, kun bussimme lähti aikaisin syksyisenä keskiviikkoaamuna Oulusta kohti Tamperetta. Reissun pääkohteena oli siellä järjestettävä KoneAgria -tapahtuma, mutta matkalla teimme myös tilavierailut kahdelle eteläpohjalaiselle maitotilalle ja tietenkin ehdimme viettää aikaa rennosti mukavassa porukassa. Kaikki matkan 33 osallistujaa löytyivät kyytiin niiltä pysäkeiltä, mistä oli tarkoituskin ja kurjasta kelistä huolimatta kaikki sujui erinomaisesti taittaessamme tuon päivän 500 km matkan.
Marttilan Tallilla nautitun lounaan jälkeen vuorossa oli vierailu ensimmäiseen tilakohteeseen eli Seinäjoen Ylistarossa sijaitsevalle Finnmilk Oy:n maitotilalle. Koska kyseessä oli eläintila, olimme varanneet vierailua varten asiaankuuluvat suojavaatteet koko porukalle; kertakäyttöhaalarit ja saapassuojat. Vastassa meitä olivat pääomistajat Ari Teppo ja hänen poikansa Topias Teppo, jotka pitivät meille yritysesittelyn ja lähtivät sitten viemään ryhmäämme esittelykierrokselle navettaan.
560 lehmän tilalla oli paljon nähtävää ja omistajilla kokemusta erilaisista ratkaisuista. Tilalla oli Suomen ensimmäinen robottikaruselli, mutta tämä vaihtui hiljattain yhdeksään lypsyrobottiin. Tuotos on robottien käyttöönoton myötä parantunut, sillä aiemmin odotusajat vähensivät maitolitrojen saantia. Tilanne on parempi nyt, kun eläimet voivat olla odottelun sijaan joko syömässä, makuullaan tai lypsyllä. Muutoksella oli lisäksi positiivinen vaikutus eläinten terveyteen ja työntekijöiden työajat ovat parantuneet, vaikka työvoimaa vähennettiin kahdella henkilöllä.
Peltoa tilalla viljellään 500 hehtaarin verran, josta 400 on nurmella. Pellot ovat melko kaukana tilakeskuksesta ja alueella peltojen hankinta on vaikeaa ja kallista. Laidunta on hieman, mutta edellä mainitusta syystä sen alaa on vaikea lisätä. Väkirehu ostetaan tilalle ja samoin hiehoja. Kasvatuskustannusten on huomattu olevan jotakuinkin samat kuin ostoeläimen hinta.
Ehdimme ihmetellä suurta navettaa ja olla vastavuoroisesti uteliaiden ja tyytyväisen oloisten lehmien ihmeteltävänä hyvän tovin, minkä jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Tampereella meitä odotti pikaisen majoittumisen jälkeen lähtö illalliselle panimoravintola Plevnaan. Ruoka ja miljöö olivat loistavat ja samalla ehdimme nähdä hieman Tampereen vilinää ja arkkitehtuuria ennen seuraavaa ohjelmanumeroa. Ilta huipentui illanviettoon hotellin saunatiloissa, jotka sijaitsivat hotellin kattokerroksessa. Tilava sauna, poreamme, komea näköala ja huippuseura olivat täydellinen päätös ensimmäiselle matkapäivälle.
Kohti KoneAgriaa
Torstai alkoi tasokkaalla hotelliaamiaisella, minkä jälkeen suuntasimme KoneAgrian tapahtumapaikalle Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen. Aikaa tapahtumalle oli varattu runsaasti ja kaikki mielenkiintoisimmat kojut tulivat matkalaisilla varmasti käytyä läpi - ehkä useampaankin otteeseen.
Nähtävää todellakin oli paljon ja heti alkuun oli hyvä käydä nappaamassa mukaan kassi, jonne mukaan tarttuvat lehdet, esitteet ja tuliaiset sai kätevästi laitettua. Koska kiertelylle oli varattu aikaa useampi tunti, oli välillä hyvä käydä syömässä ja levähtämässä yhdessä monista messualueen ravintoloista.
Nimensä mukaisesti tapahtumassa oli näytillä jos jonkinlaista maatalouskonetta, mutta paljon muutakin alaan liittyvää. Lavalla oli päivän mittaan mielenkiintoisia puheenvuoroja, jotka taltioitiin myös tallenteiksi tapahtuman nettisivuille. Vuoden 2023 ohjelman pääteema oli ”Maatalousyrittämiseen veto- ja pitovoimaa” ja se näkyi puheenvuoroissa mm. johtamiseen, innovaatioihin ja uuteen tietoon keskittyvissä teemoissa.
Täyden messupäivän päätteeksi lähdimme hetkeksi hotellille hengähtämään, minkä jälkeen pääsimme Ravintola Ukkometsoon nauttimaan herkullisesta illallisesta.
Paluumatka ja vierailu Tikan maatilalla
Lähtöpäivä alkoi niin ikään hyvällä aamupalalla, mistä oli hyvä aloittaa paluumatka kohti Pohjois-Pohjanmaata. Pitkään jatkuneiden sateiden ja harmauden jälkeen oli miellyttävää saada nauttia taas hieman auringonpaisteesta ja ajokelikin oli näin ollen parempi.
Haettuamme matkan varrelta mukaan hieman lisää suojahaalareita, pääsimme käymään matkan toisella ja viimeisellä tilakäynnillä Tikan maatilalla Kurikassa. Kyseessä on 350 lypsävän lehmän ja kuuden lypsyrobotin tila, joka on ollut luomussa vuodesta 2002 lähtien. Tilan omistaja Tuomo Mäkinen piti meille kattavan esittelykierroksen, jossa pääsimme näkemään niin igluissa majailevat pikkuvasikat kuin meitä ulkotarhasta tarkkailevat sonnitkin. Oli jälleen ilo nähdä oloonsa tyytyväisiä eläimiä.
Peltoa tällä tilalla on viljelyssä 1000 hehtaaria ja rehun suhteen ollaan hyvin omavaraisia. Vain houkutusrehuun käytettävä herne ostetaan. Itse houkutusrehu tehdään omalla pellettikoneella, joka on ollut toiminnassa noin viiden vuoden ajan. Lähialueella on muitakin luomutiloja, joiden kanssa tehdään yhteistyötä rehun suhteen.
Viimeisin ostoeläin on tullut tilalle vuonna 2011 ja omistajat ovat itse tyytyväisiä eläinainekseen. Tilalla on tehty itse esimerkiksi sorkkahäkki ja sontaraapat, mikä on tuonut säästöä hankintakustannuksissa.
Vaikka tilalla on useampi työntekijä, pyritään työt optimoimaan niin, että tarvittaessa navetta on yhden ihmisen pyöritettävissä. Myös eläimiä on helppo liikuttaa navettojen välillä. Kun peltohehtaareita on paljon viljeltävänä ja lisäksi tehdään koneurakointia, on konepuoli merkittävä työllistäjä. Tilalla suositaan myös itse urakointia tietyissä peltotöissä.
Tilavierailun jälkeen oli aika suunnata lounaalle ja aloittaa pitkä paluumatka takaisin Pohjois-Pohjanmaalle ja päätepysäkille Ouluun. Reissusta väsyneinä paluumatka sujui varsin seesteisissä tunnelmissa.
Kaiken kaikkiaan matka oli onnistunut ja sujui ilman suurempia ongelmia. Kehitettävää kuitenkin löytyy aina, joten tämän matkan opit otetaan talteen ja hyödynnetään tulevissa matkasuunnitelmissa.
Matkaa järjestämässä yhteistyössä Golden Fields, Farmcomp, Biofarm, Yara, NHK-keskus, Corteva, Agronic, Feedex ja Kinnusen Mylly.