Kaikki hyöty irti metsäpurojen suojavyöhykkeistä
Avohakkuisiin perustuva metsänkasvatus vaatii yleensä maan muokkausta metsän uusiutumisen varmistamiseksi. Tällöin purojen varsille on syytä jättää suojavyöhyke eli kaistale ehyttä maata, joka estää maa-ainesta ja ravinteita huuhtoutumasta hakkuuaukealta vesistöön. Mutta mitä oikeastaan pitäisi suojella ja minkälainen suojavyöhyke on riittävä?
Vesien suojelun tavoitteena on veden laadun ylläpitämisen lisäksi niiden ekologisen tilan säilyttäminen tai parantaminen. Maankäyttö ei siis saisi muuttaa vesistöjen luontaista lajistoa. Tavoitteen saavuttamiseksi suojavyöhykkeelle täytyy jättää varjostavaa ja lehtikariketta puroon tuottavaa puustoa.
Metsäpurot ovat usein viileitä ja jokseenkin varjoisia ja niissä elävät lajit ovat sopeutuneet tällaisiin olosuhteisiin. Puista varisevat lehdet ovat pohjaeläinten ravintoa ja puron ravintoverkon perusta. Rantapuuston säilyttäminen on siis olennaista purojen suojelun kannalta.
Kustannustehokasta metsänsuojelua
Suojavyöhykkeistä voisi saada vielä enemmän hyötyä huomioimalla vesiekosysteemin lisäksi metsän monimuotoisuutta. Talousmetsissä luonnonsuojelu kannattaa kustannussyistä kohdentaa sinne, missä sillä on eniten vaikuttavuutta. Erityisen tärkeää olisi säilyttää ne metsänosat, joissa on eniten luontoarvoja.
Puronvarsimetsät ovat metsän monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita, sillä niissä viihtyvät kosteuteen sopeutuneet lajit, joita muualta metsästä ei välttämättä löydy. Niissä on usein myös paljon lahopuuta ja lehtipuita, jotka lisäävät suuresti havumetsävaltaisten talousmetsien monimuotoisuutta. Suojavyöhykesuunnittelussa olisikin hyvä huomioida myös metsän monimuotoisuus.
Koska havupuut eivät kasvat hyvin kosteassa maaperässä, rantametsien jättäminen hakkuun ulkopuolelle ei välttämättä aiheuta edes taloudellisia menetyksiä metsänomistajalle – etenkin, kun samalla säästyy metsän uudistamiskuluja.
Luontoarvoiltaan tärkeät kosteat puronvarren alueet olisi siis hyvä jättää hakkaamatta. Perinteiset tasalevyiset suojavyöhykkeet eivät kuitenkaan ole suojelun kannalta paras vaihtoehto. Tämä johtuu siitä, että kosteusvyöhykkeen leveys vaihtelee suuresti, jolloin osia niistä jää väistämättä kapeiden tasalevyisten suojavyöhykkeiden ulkopuolelle. Paras ratkaisu voisi olla rantametsän kosteusolosuhteita noudatteleva vaihtelevan levyinen suojavyöhyke, mikäli useaa kymmentä metriä leveää tasalevyistä suojavyöhykettä ei ole mahdollista jättää.
Tasalevyinen suojavyöhyke ei myöskään huomioi eroosioriskiä, joka on suurempi kivennäismaavaltaisemmilla ja jyrkemmillä rantavyöhykkeen alueilla. Eroosio tarkoittaa avohakkuussa paljastuneen kivennäismaan, kuten hiekan, kulkeutumista puroon. Se vähentää purojen monimuotoisuutta.
Paikkatietoaineisto auttaa suunnittelussa
Luke on tuottanut koko Suomen kattavan kosteusindeksimallin. Kosteuskartan eri sävyt kertovat kahden metrin tarkkuudella, missä kohtaa maaperä mallin mukaan on kosteaa ja missä kuivempaa. Kosteusindeksiä ja eroosioriskistä kertovaa RUSLE-mallia voitaisiin luultavasti hyödyntää suojavyöhykkeiden suunnittelussa.
Syke, Luke, Metsäkeskus ja Oulun yliopisto tutkivat vaihtelevan levyisten suojavyöhykkeiden taloudellisia ja luonnonsuojelullisia hyötyjä sekä paikkatietoaineistojen hyödyntämistä suojavyöhykesuunnittelussa. Paikkatietoon ja luontoarvoihin perustuva pienvesien suojavyöhykkeiden suunnittelu (GIS-SUS) -hanke on parhaillaan käynnissä ja sen on rahoittanut Euroopan aluekehitysrahasto EAKR.
Kirjoittajat:
Mari Tolkkinen
Tutkija, Suomen ympäristökeskus SYKE, Vesikeskus/Oulu
Heikki Mykrä
Erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus SYKE, Vesikeskus/Oulu
