Mitä on kosteikkoviljely?

Kosteikkoviljelystä tulee helposti mieleen kosteikko avovesineen ja suojaisine ruovikkoineen, missä monimuotoisuus on huipussaan. Alkuun näin tapahtui minullekin, kun kuvittelin kosteikkoviljelyn tarkoittavan kosteikkoon rajoittuvan pellon viljelyä. Väärin, tai ei ehkä ihan väärinkään. Jo muutaman faktan jälkeen kävi hyvin selväksi, ettei kosteikkoviljely niin paljon eroakaan avovesikosteikoista, varsinkaan monimuotoisuutensa osalta.  

Suomessa viljellystä peltoalasta 11 % on eloperäisillä mailla, mikä tarkoittaa noin 270 000 viljeltyä peltohehtaaria. Eloperäisillä mailla hiilipitoisuus on korkea ja sitä vapautuu aikojen kuluessa ilmakehään enemmän kuin muista pelloista. Näillä pelloilla myös typpipitoisuus on lähtökohtaisesti korkeampi kuin muun maa-aineksen omaavilla pelloilla. Maanmuokkaus vapauttaa ilmakehään niin hiiltä kuin typpeäkin erilaisina kaasuyhdisteinä, lisäksi typpeä huuhtoutuu sade- ja valumavesien mukana vesistöihin.

Miten lyhyessä ajassa saatiinkaan eloperäiset maat, turvepellot kuulostamaan hyvin negatiiviselta asialta.  Tarkastellaanpa asiaa toisesta näkökulmasta, turvepeltojen viljelyn osalta. Edellisten tietojen valossa voimme johdatella ajatusta suuntaan, jossa eloperäiset maat pidettäisiin mahdollisimman tarkkaan kasvipeitteisinä ja maata muokattaisiin mahdollisimman vähän. Eloperäisten maiden, niin kuin nimikin jo sanoo, kasvualustapotentiaali on omaa luokkaansa. Viljelykokemuksien perusteella tiedämme, että turvemaat ovat kuivina kesinä kultaakin arvokkaampia peltoja kasvintuotannolle ja huoltovarmuuden osalta tällaiset pellot nousevat arvoon arvaamattomaan. Ravinteikkuutensa vuoksi kasvualusta ei kuitenkaan sovi kaikille kasveille, mutta nurmikasvit menestyvät turvemaalla erinomaisesti.  

Pääsin tutustumaan Ruukin tutkimusaseman kosteikkoviljelyn koekentälle. Siellä kosteikkoviljelyn kasviksi oli valikoitunut ehkä jo huononkin maineen saanut ruokohelpi. Kymmenien hehtaarien kasvusto näytti elinvoimaiselta kauttaaltaan. Mikä onkaan tämän huonomaineisen ja unohdetun kasvin potentiaali tänä päivänä?  Lähihistoriasta muistamme, että ruokohelven jatkojalostusmahdollisuudet kaatuivat huonoihin markkinoihin ja logistisiin vaikeuksiin. Ruokohelpi toimisi kuitenkin kuivikkeena, kun sen rakenne silputaan pieneksi silpuksi. Sen kyky sitoa kosteutta ja hajuja on erinomainen. Lisäksi sen sato voidaan hyödyntää energian tuotannossa, kasvualustana kasvihuoneissa tai eläinten rehuna. 

Ruukin tutkimuspellon laidalla katsellessani harmissani mietin, miten tämän kasvin kasvualustana toimivan turvemaan energiankäyttö suoraan ihmisen hyödyksi onkin mennyt niin vaikeaksi. Tästä on seurannut ja tulee seuraamaan vakava puutostila maamme huoltovarmuudessa. Tarvittaisiinko ruokohelpeä nyt korjaamaan vajetta, onko teknologia sen energiakäyttöön kehittynyt kymmenen vuoden takaisesta vai mikä olisi ratkaisu ongelmaan?

Turvemaiden viljelyyn on tulevalla ohjelmakaudella tulossa oleellisia rajoituksia verrattuna aiempaan. Osa toimenpiteistä ovat pakollisia, osa vapaaehtoisia. Ympäristökorvauksessa on mahdollisuus valita turvepelloille erillisiä lohkokohtaisia toimenpiteitä, mutta ehdollisuuden vaatimuksia tulee jokaisen noudattaa turvemaiden osalta vuodesta 2025 lähtien siten, ettei turvemaalta saa ottaa maa-ainesta, sen kasvustoa ei saa polttaa, eikä uusia avo-ojia saa enää turvemaalle kaivaa. Turvepelloilla olevien pysyvien nurmien kyntämistä rajoitetaan vuodesta 2025 alkaen niin, että niitä voi kyntää vain kerran neljässä vuodessa. Turvemaan määritelmänä on maa, jonka muokkauskerroksen orgaanisen aineksen pitoisuus on vähintään 40 %.

Säätösalaojitus kosteikkoviljelyn perustana.

Kosteikkoviljelyssä oleellisinta on pohjavedenpinnan säätely. Tällä keinolla saadaan turvepellot muistuttamaan luonnonvaraisia soita, missä saadaan kasvamaan sellaiset kasvit mitkä eivät muilla maaperillä menesty. Säätökastelumenetelmä on periaatteeltaan sama kuin säätösalaojajärjestelmä, mutta siinä johdetaan luonnonvesiä lisää peltoalueelle, jotta saadaan vedenpinta nousemaan tarpeeksi korkealle.

Suomessa on viljelemättömiä turvepeltoja noin 30 000 hehtaaria. Tätä alaa olisikin järkevä hyödyntää erilaisilla tuotantovaihtoehdoilla sekä päästövähennystarkoituksessa. Kosteikkoviljelykasveja voidaan käyttää hyödyksi esimerkiksi energiakasveina, ihmisravintona, eläinten rehuna, kasvualustana, kosmetiikassa ja lääkekasveina. Tällaiseen viljelyyn soveltuvia kasveja on monia, lista on yllättävän pitkä. Pienillä kosteikkoviljelymenetelmäeroilla turvemaalla saadaan kasvamaan esimerkiksi osmankäämi, järviruoko, paju, ruokohelpi, karpalo, suopursu, marja-aronia, kihokit, mesiangervo, rahkasammal, lakka ja pensasmustikka.  

Kosteikkoviljely on Suomessa harvinaista, monelta tilalta tätä viljelytapaa ei vielä löydy. Tutkimuksia on kuitenkin tehty ja tehdään jatkuvasti, jotta saataisiin lisää varmuutta kosteikkoviljelyn käytännön onnistumisista ja epäonnistumisista. Tiedon lisääntyessä myös markkinat voivat elpyä kosteikkoviljelykasvien osalta. Kosteikkoviljely on vahvasti mukana tulevaisuuden viljelymenetelmien suunnittelussa, jääkäämme siis mielenkiinnolla odottamaan aiheesta tutkimustuloksia.

Yksinään kosteikkoviljely ei pelasta meitä ilmastonmuutoksen aiheuttamilta haasteilta, eikä kosteikkoviljely sovellu kaikille pelloille. Suurempi hyöty tuleekin hiiliviljelyyn liittyvästä ajattelutavasta ja sen muutoksesta, minkä tueksi tutkimustietoa olisi hyvä saada lisää.

Blogin on kirjoittanut ProAgria Keski-Suomen kasvintuotannon asiantuntija Hanna-Maria Laukkanen Ilmastonmuutokseen varautuva viljelijä -hankkeessa 1.2023.