Biohiilituotantoa maatiloille – sääntelyn aakkosia biohiilialasta kiinnostuneille

Tällaiseen biosivuvirtojen hyödyntämiseen liittyy monenlaista sääntelyä, joka tulee huomioida biohiilituotantoa suunnitellessa. Biohiili, sen valmistusprosessi sekä sen hiilensidontapotentiaali ovat edelleen melko uusia asioita. Lupa-asioihin, vaadittaviin rekisteröinteihin ja tarpeellisiin sertifiointeihin liittyviin kysymyksiin ei siis aina ole helppoa löytää tyhjentäviä vastauksia. Tässä kirjoituksessa kokoan yhteen biohiilialan sääntelyyn liittyviä keskeisiä asioita ja pyrin valottamaan niitä mahdollisimman käytännönläheisesti.

Biohiilituotannon ohella lämpöenergiaa ja hiilikrediittejä

Biohiili on monikäyttöinen materiaali, joka tunnetaan esimerkiksi maanparannusaineena. Sitä voidaan valmistaa monenlaisista biomassoista, ja sillä voidaan tuottaa lisäarvoa biopohjaisille sivuvirroille. Biohiilen valmistusprosessin eli pyrolyysin sivutuotteena muodostuu mm. synteesikaasua, joka voidaan polttaa energiaksi.

Markkinoilta löytyykin jo biohiiltä ja lämpöenergiaa tuottavia pyrolyysilaitteistoja, joita voidaan käyttää maatilan lämmöntuotantoratkaisuna. Laitteistojen syötteeksi soveltuvat esimerkiksi metsänhoidon sivuvirrat, joten pyrolyysilaitteistoa voisi ajatella vaihtoehtona monelta maatilalta löytyvälle hakekattilalle. ProAgrian ja Hämeen ammattikorkeakoulun yhteisessä KieMaRa-hankkeessa tehdyn alustavan kannattavuustarkastelun perusteella tällainen laitteistoinvestointi olisi maatilalle kannattava tilanteessa, jossa tuotannon lämpöenergiantarve edellyttää laitteiston käyttöä lähellä sen maksimikapasiteettia.

Biohiilen ja lämpöenergian ohella biohiilen pitkäaikaisesti varastoima hiili tuottaa ilmastohyötyä, joka on mahdollista kaupallistaa vapaaehtoisen päästökompensaation markkinoilla myytäviksi hiilikrediiteiksi.

Mihin lainsäädäntö velvoittaa?

Biohiilituotannosta kiinnostunut yrittäjä on varmasti tuotannon kannattavuuden lisäksi kiinnostunut myös siitä, minkälaisia sääntelyyn liittyviä velvoitteita biohiilituottajan hoidettavaksi tulee.

Ympäristöluvan tarve kuuluu kirjoittajan kokemuksen mukaan usein kysyttyjen kysymysten joukkoon. Ympäristölupaa maatilamittakaavan biohiilituottaja ei todennäköisesti tarvitse, koska sellaista on biohiilialan toimijoiden mukaan edellytetty vasta silloin, jos biohiiltä tuotetaan yli 3 000 tonnia vuodessa, tai jos syötteenä käytetään jätteeksi luokiteltavaa materiaalia. Esimerkiksi lämmitysteholtaan noin 160 kW:n pyrolyysilaitteisto tuottaa maksimissaan 140 tonnia biohiiltä vuodessa. Ympäristöluvan tarpeen voi silti kohtuullisen helposti varmistaa oman alueensa ELY-keskuksen Ympäristö- eli Y-vastuualueelta tai oman kunnan ympäristötoimesta.

Biohiilen myynti maatilalta vaikkapa kasvualustoihin tai maanparannuskäyttöön on yksi mahdollisuus biohiilen tuotteistamiselle. Biohiiltä kasvualustaksi tai maanparannuskäyttöön valmistavan ja myyvän maatilayrittäjän tulee rekisteröityä lannoitealan toimijaksi Ruokaviraston ylläpitämään valvontarekisteriin. Lannoitealan toimijan tulee huolehtia vaatimusten mukaisesta kirjanpidosta, omavalvonnasta ja vuosi-ilmoituksista. Biohiilen on täytettävä lannoitevalmisteille asetetut laatu- ja turvallisuusvaatimukset, ja tähän liittyy mm. laboratorioanalyysien teettäminen. Lannoitevalmisteet tulee luokitella ja merkitä joko kansallisen tai EU-lainsäädännön mukaan. Ruokaviraston verkkosivuilta löytyy kattavasti tietoa lannoitelainsäädännöstä sekä lannoitevalmisteiden luokituksesta.

Biohiili luokitellaan EU-lainsäädännössä kemikaaliksi, joten biohiiltä myyntiin valmistavan toimijan on huomioitava EU:n REACH-asetus. REACH-asetus koskee kemikaalien rekisteröintiä, arviointia, lupamenettelyä ja rajoituksia. Jos toimija valmistaa kemikaalia yli 1 000 kg vuodessa, aine on rekisteröitävä Euroopan kemikaalivirastoon (ECHA). Biohiilet rekisteröidään olemassa olevaan Charcoal-asiakirja-arkistoon. Biohiili-nimisiä kemikaaleja rekisteristä jo löytyykin, jolloin biohiilituottaja voi mahdollisesti rekisteröidä valmistamansa biohiilen samaan yhteisrekisteriin. Biohiili luokitellaan kuitenkin ECHA:n mukaan aineeksi, jonka kemiallinen koostumus voi vaihdella (UVCB-aine), eikä edellä kuvattu biohiilen yhteisrekisteröinti onnistu, mikäli rekisteristä ei löydy ominaisuuksiltaan riittävän vastaavaa biohiiltä. Tällöin yrityksen tulisi rekisteröidä biohiili itse. Rekisteröinnistä peritään maksu. REACH-rekisteröinti saattaa olla suhteellisen suuritöinen riippuen vaadittavasta rekisteröintiprosessista. REACH-rekisteröintipalvelua tarjoavia toimijoita kuitenkin löytyy, ja näiltä voi hankkia apua.

Biohiiltä käsiteltäessä ja myyntiin pakattaessa on huomioitava Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista koskeva CLP-asetus. Kemikaalin valmistajan on tunnettava sen vaaraominaisuudet ja huomioitava ne pakkauksessa ja pakkausmerkinnöissä. Nopean tarkistelun perusteella vaikuttaisi siltä, että Euroopan kemikaalivirasto ECHA:n aineluettelon mukaan Charcoal-kategorian aineilla, joihin biohiili kuuluu, ei ole vaaraominaisuuksia, joten mitään erityisempiä pakkausmerkintöjä ei tähän liittyen vaadittaisi.

Biohiilen tai sen tuotantoprosessin sertifioinnista hyötyjä?

Biohiilituotanto tarjoaa maatilayrittäjälle mahdollisuuden myydä biohiilen hiilensidontaa ns. hiilikrediittien muodossa vapaaehtoisen päästökompensaation markkinoilla. Helpoiten tämä onnistuu hiilikrediittejä välittävän palveluntarjoajan kautta. Palveluntarjoajat takaavat välittämiensä hankkeiden todelliset ilmastohyödyt sertifioimalla ne jonkin luotettavan päästöhyvitysstandardin mukaisesti. Biohiilituottajan on siis tehtävä tällainen luotettavan standardin mukainen sertifiointi, mikäli hän mielii päästä tätä kautta hiilimarkkinoille.

Biohiilen tuotannolle ja laadulle on olemassa myös muita vapaaehtoisia sertifiointiohjelmia, joista eurooppalaisten biohiilituottajien kehittämä EBC-sertifikaatti on tunnetuin. Tämä sertifikaatti antaa mahdollisuuden sertifioida biohiiltä kuuteen eri käyttötarkoitukseen. Useat suomalaiset suuremmat biohiilituottajat ovat sertifioineet biohiilensä EBC-sertifikaatilla, mutta mitenkään pakollista se ei ole, ja sertifioinnin hyödyt ja vaatimukset kannattaakin varmasti arvioida ennen sertifikaatin hakemista.

Yhteenvetona biohiilen valmistamiseen liittyvästä sääntelystä voidaan todeta, että biohiilen ja hiilensidonnan tuotteistaminen tuo mukanaan jonkin verran paperityötä. Koska ala on uusi, voi sääntelyyn liittyvä selvittely vaatia maatilayrittäjältä hiukan pioneerihenkeä. Biohiilen teollisen mittakaavan tuotannossa tulee jatkuvasti uusia avauksia, ja biohiilialan kasvaessa alan sääntelyyn liittyvän neuvonnan saatavuus todennäköisesti paranee. Sääntely myös elää ajassa, ja esimerkiksi hiilensidontaan liittyvän sääntelyn kehittymisen voisi ennakoida tukevan biohiilialaa ja mahdollistavan uusia avauksia myös maataloussektorilla.

Artikkeli on kirjoitettu osana KieMaRa-hanketta, jota rahoitetaan Euroopan maaseudun kehittämisrahastosta. Hankkeessa on edistetty maatalouden sivu- ja jätevirtojen hyödyntämistä Kanta- ja Päijät-Hämeessä ideoimalla alueen maaseudulla muodostuville sivu- ja jätevirroille hyödyntämisratkaisuja sekä järjestämällä koulutusta kiertotalouden mahdollisuuksista maaseudulla. Hankkeen toteuttajat ovat ProAgria Keskusten Liitto ry (päätoteuttaja) ja Hämeen ammattikorkeakoulu (osatoteuttaja).

Kirjoittanut: Katri Juva, Hämeen ammattikorkeakoulu