Varmista säilörehun laatu - varaa uusi palvelu

2 min lukuaika

Uutinen

Etelä-Suomen alueella on nyt mahdollista tilata syötävän hyvän säilörehun havainnointi- ja punnitsemispalvelu. Ajovaakoja on yksi ja sen ajoreitti ja aikataulu suunnitellaan palvelusta kiinnostuneiden asiakkaiden sijainnin perusteella. Vaaka lähtee liikkeelle Lahdesta jo ensimmäiseen säilörehusatoon.

ESU Ajovaakan kokoaminen

- Säilörehun laadun varmistaminen on tärkeää sekä sinun ja eläintesi hyvinvoinnin kannalta. Säilörehukuormien punnitsemisen lisäksi käymme myös pellolla tekemässä havaintoja, kuvailee ProAgria Etelä-Suomen kasvintuotannon asiantuntija Henna Aapro.

Ajovaakan avulla saadaan tietoa rehukuormien painoista ja niiden perusteella voidaan esimerkiksi laskea, kuluuko säilöntäainetta riittävästi tai minkälainen on satotaso. Tiivistyskoneiden painon ja säilörehun kuiva-aineen perusteella voidaan laskea tarvittava tiivistysaika siilolla tai aumalla.

- Teemme palvelua parityönä, joten pystymme tarkastelemaan koko rehuprosessia sekä pellolla että varastolla. Asiakas saa tilanteen mukaan ratkaisuja käynnin yhteydessä tai seuraavaan säilörehun tekoon, jatkaa Aapro.

Mittaamalla saadaan tietoa ja havainnoilla saadaan esille konkreettisia kehittämiskohtia säilörehuprosessiin. 

- Mittaamalla varmistetaan, että nurmen kasvuun ja säilörehun laatuun satsatut tuotantopanokset sekä käytetty työaika eivät valu hävikkinä kompostointiin, sanoo palvelupäällikkö Virva Hallivuori ProAgria Etelä-Suomesta.

Tilaa tai kysy lisätietoja

Voit tilata palvelun 1., 2. tai 3. säilörehun korjuun aikaan täyttämällä tietosi lomakkeelle. Samalla lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja.

Lisätiedot: 

Henna Aapro
kasvintuotannon asiantuntija
043 824 9400

Virva Hallivuori
palvelupäällikkö
050 420 2135

Kampanjasivulle pääset klikkaamalla tästä.