Tunnista laiduntamisen tärkeimmät edut

23.04.2018

Laiduntamiselle ja jaloittelulle on monta hyvää perustetta aina terveysseikoista kiiman lisääntymiseen saakka. Laiduntamisasioissa ProAgrian asiantuntijat ovat apunasi.

  1. Laiduntaminen sekä jaloittelu lisäävät lehmien ja hiehojen hyvinvointia sekä terveyttä. Eläinten lihakset ja kunto kasvavat. Tämä auttaa ehkäisemään sairauksia sekä helpottaa poikimisia. Sorkat kuluvat luonnollisesti ja liikunta vahvistaa niitä.
  2. Kiimat näkyvät yleensä laidunkaudella paremmin kuin kytkettynä, koska lehmät pääsevät toteuttamaan luontaista kiimakäyttäytymistään, esimerkiksi hyppimään ja haistelemaan toisia vapaasti.
  3. Sisäruokintakaudella tulleet hiertymät, patit ym. paranevat todennäköisesti paremmin, koska ulkona eläimellä on tilaa käydä makuulle ja nousta ylös ilman, että parsirakenteet rajoittavat luonnollisia liikeratoja. Myös navetan puhtaanapito helpottuu, kun eläimet ovat osan ajasta ulkona.

Laidun ja jaloittelutarha tai -alue vaativat hyvät olosuhteet. Mietittäviä asioita ovat mm. aitojen teko, kulkureitit ja vedensaanti ulkona. Ensimmäisellä kerralla eläinten uloslaitto voi tuntua ylitsepääsemättömältä. Meiltä ProAgriasta voit saada apua niin isompaan kuin pienempään ongelmaan, ratkaistaan ne yhdessä!

KYSY MEITÄ AVUKSI!

Neuvo2020 palvelua voi käyttää, jos karjaa ei ole aiemmin laidunnettu, eli lähdetään yhdessä ratkomaan asiaa ihan alusta asti. Myös esimerkiksi laidunlohkojen parhaita lajikevalintoja sekä laidunkierron suunnittelua voidaan tehdä Neuvo2020 palvelulla. Karjatsekin avulla voidaan perehtyä syvällisemmin laiduntamisen tehostamiseen ja toimiviin käytäntöihin. Koska onnistunut laidunnus vaatii myös ruokinnan suunnitelmallisuutta, varsinaiset ruokintasuunnitelmat voidaan tehdä Ruokinnan ohjaus Toiminta, Tuotto tai Kasvu -paketteihin tai Kerta-palvelun kautta.

                    

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.