Tiimistä vahva tuki arkeen

2 min lukuaika

Referenssit

Yrittäjän omat resurssit vapautuvat johtamiseen, mieluisiin työtehtäviin ja vapaa-aikaan, kun apuna on osaava ja luotettava asiantuntijatiimi. Tilatiimi on tehokas toimintatapa, jossa ammattilaiset kokoontuvat yrittäjän kanssa tarkastelemaan säännöllisesti yhdessä asetettuja tavoitteita ja uusia havaintoja.

Sivu 9 Tilatiimit Kannialan tila Kuva Tiina Karlstrom
Kuva: Tiina Karlström

Oulun Tannilassa sijaitsevan Kannialan tilan asiantuntijatiimi on muotoutunut talous-, kasvi- ja kotieläinpalveluiden asiantuntijoiden tiiviiksi yhteistyöksi. Tiimi tapaa säännöllisesti. Maitotila-asiakkailla yhteisiin palavereihin sisällytetään myös navettakierros, jossa peilataan ja havainnoidaan yhdessä lukuja käytäntöön.

Tilalla siintää lähitulevaisuudessa sukupolvenvaihdos. Yhdessä tilatiimin kanssa pohditaan, olisiko toimintaa järkevintä jatkaa maatalousyhtymänä vai osakeyhtiönä.

- Koen asiantuntijatiimeihin osallistumisen tärkeänä koulutuksena tilan nuorelle jatkajalle. Tiimistä saa asiantuntijoiden vahvan tuen ja on helppo kysyä omilta yhteyshenkilöiltä apua, kun he tietävät jo valmiiksi yrityksemme tilanteen, tilan omistaja Ari Kanniala kertoo.

    Kuva: Ella Karttimo

    Verkostoja ja toiminnan kehittämistä

    Yhteistyö on tuonut Kannialan tilalle uusia toimintatapoja ja näkökulmaa muun muassa kirjanpidon tehostamiseen. Tila siirtyi sähköiseen kirjanpitoon viime vuoden lopussa. Muutos entiseen on suuri: kirjanpito on jatkuvasti ajan tasalla.

    - Tilitoimistopalveluiden asiantuntija Tea Flankkila kannusti muutokseen, sillä sähköisten palveluiden opettelu on palkitsevaa ja kannattavaa pitkällä tähtäimellä, Kanniala iloitsee.

      Yhteisestä tekemisestä saa vinkkien lisäksi myös sosiaalisia kontakteja ja tärkeitä alan verkostoja.

      - Olemme osallistuneet asiantuntijatiimimme kautta myös erilaisiin pienryhmiin. Niissä irtaudumme arjen askareista, vaihdamme ajatuksia samanhenkisten ihmisten kanssa sekä saamme arvokkaita kehitysideoita kollegoilta, sanoo tilan toinen yrittäjä Maija Kanniala.

        Kirjanpidon lisäksi tilalla on kehitetty myös robottinavetan toimintaa ruokinnan ja maidontuotannon tavoitteiden saavuttamiseksi.

        - Parhaimmillaan yrityksen oma tiimi oppii jokaisessa tapaamisessa uusia asioita ja kehittyy sen myötä paremmaksi niin teoriassa kun käytännössäkin, tilan kanssa työskennellyt valtakunnallinen huippuosaaja Tiina Karlström summaa.

          Yhteistyö opettaa

          Asiantuntijatiimille jaettu vastuu antaa turvaa ja rohkeutta kokeilla uusiakin asioita parempien tulosten saavuttamiseksi.

          - Yhteistyön avulla minun on asiantuntijana helpompi ymmärtää esimerkiksi asiakkaan taloustilannetta uudesta näkökulmasta. Tällaisissa tilanteissa huomaa selkeästi, mikä merkitys omalla tuotantopuolen työpanoksellani on tilan taloudessa, täsmentää ProAgrian asiantuntija Sini Öljymäki.

            Ongelmatilanteiden pallottelu tiiviissä porukassa on tehokas tapa yrityksen kehittämiseen.

            - Kaikki asiakkaat hyötyvät siitä, että pöydän ääreen istutaan useamman asiantuntijan voimin. Tiloilla on kattavat verkostot, joita kannattaa ehdottomasti hyödyntää, Öljymäki summaa.