Tiimissä työn tekeminen on mahtava juttu

1 min lukuaika

Uratarinat

ProAgrialla tehdään töitä tiimimäisesti yli osaamisrajojen. Kasvintuotannon asiantuntija Päivi Koivusalo kiittelee työyhteisöään hyvästä hengestä ja tuesta työtehtäviin.

Kasviporukka 23
Päivi Koivusalo (keskellä) työskentelee ProAgria Etelä-Pohjanmaan kasvintuotantotiimissä. Työtapaan kuuluu osaamisen vaihto ja sparraus työkavereiden kesken. Yhdessä tekemällä saadaan paras tulos aikaan.

Olen nähnyt urallani monenlaisia maatalousalan tehtäviä. Takataskussa on työkokemus tutkimuksesta, lomituksesta, myynnistä ja ruokinnansuunnittelusta. ProAgrialle siirryin kasvinsuojelun mielenkiintoisesta maailmasta. Täällä minut ja osaamiseni on otettu hyvin vastaan. Solahdin helposti tähän työyhteisöön mukaan.

Työtehtävät ovat mukavan monipuolisia. ProAgialla olen päässyt käyttämään kokemustani niin asiakastyössä kuin mentorina työkavereille. Teen viljelysuunnittelua, tukihakemuksia, kasvustokäyntejä maatiloille, järjestän kasvinsuojelukoulutuksia sekä tutkintoja, teen viljelystarkastuksia siemenviljatiloilla ja siemenen varastotarkastuksia pakkaamoilla. Olen päässyt mukaan myös sparraamaan meidän asiakkaita Tulevaisuusvalmennuksissa, joissa yhdessä on haettu valmiuksia tulevaisuuden markkinoiden ja viljelytapojen ymmärtämiseen.

Tiedon jakaminen työyhteisössä ja tiiminä työskentely on minulle tärkeitä asioita. Sama pätee myös kasvustokäynneillä viljelijän pellolla, nämä hyödyttävät kumpaakin osapuolta. Nämä ovat tärkeitä neuvonnallisia asioita. Työni on monipuolista ja erityisesti pidän kesän aikana tapahtuvista tehtävistä, joissa olen osaamiseni ytimessä. Joka kesä tulee pelloilla ja pellonpientareilla tarvottua aika monta opettavaista ja keskustelevaa kilometriä asiakkaiden sekä kollegoiden kanssa.