Parasta on onnistunut asiakastyö

1 min lukuaika

Uratarinat

ProAgria houkutteli Sanna Tuuttia, joka arvostaa mahdollisuutta kehittyä ja edetä uralla.

Sanna Tuutti uratarina

Olen melko tuore proagrialainen, sillä aloitin lokakuussa 2023 asiantuntijana tilitoimistopalveluissa.

Oma työurani on alkanut S-ryhmässä, jossa vierähti noin kymmenen vuotta. Sen jälkeen siirryin yrittäjäksi maatalouskonealalle. Yrittäjäaikana työnkuvaani kuului mm. varaosamyyntiä, yrityksen taloushallinnon ja juoksevan hallinnon hoitamista sekä yrityksen kehittämistä yhdessä yhtiökumppaneiden kanssa.

Opiskelin yrittäjyyden ohella liiketalouden tradenomin tutkinnon sekä YAMK-tutkinnon organisaation ja talouden johtamisesta. Käytännön kokemusta yrittäjyydestä kertyi 15 vuoden verran. Erilaiset maatilan työt ovat tulleet tutuiksi asuessani lypsykarjatilalla ja kasvinviljelytilalla. Halu syventää omaa osaamistani, kehittyä ja oppia uutta toi minut ProAgrialle.

ProAgria houkutteli työnantajana, koska omassa työnkuvassani huomioidaan oma osaaminen ja kiinnostus sekä mahdollisuus kehittyä ja edetä uralla. Myös aikaisemmasta kokemuksestani on hyötyä. Viihdyn työssä, joka on monipuolista, sopivan haastavaa ja jossa saa vastuuta. Kiinnostukseni on erilaisten yritysten liiketoiminnan kehittämisen parissa.

Työyhteisöön oli helppo päästä mukaan samanhenkisten työkavereiden ansiosta. Oma asiantuntijuuden kehittyminen, tiimin apu ja tuki kannustavat työssä eteenpäin. Saan myös työskennellä saman asiakaskunnan parissa kuin aikaisemmassa työssäni; silloin yhteistyötä tehtiin varaosamyynnin, nyt tilitoimistopalveluiden parissa.

Parasta on onnistunut asiakastyö. Arjen pyörittämistä helpottaa myös työn joustavuus sekä toimisto- ja etätyön yhdistämisen mahdollisuus. Odotan innolla millaiseksi työnkuvani ja työurani ProAgrialla kehittyy!