Panosta pötsiin

Pötsimikrobit pystyvät hajottamaan kasvien soluseinämäkuituja, joita yksimahaisten ruuansulatus ei pysty pilkkomaan. Lisääntyessään ja kasvaessaan pötsimikrobit tuottavat haihtuvia rasvahappoja, jotka imeytyvät pötsin seinämän läpi naudan verenkiertoon.

Pötsissä muodostunutta propionaattia käytetään maksassa tapahtuvan glukoosin synteesin lähtöaineena. Lypsylehmät tarvitsevat glukoosia laktoosin muodostamiseen maitorauhasessa. Propionaattia muodostuu erityisen paljon tärkkelyksen hajotessa, joten lypsylehmillä riittävä tärkkelyksen saanti on tarpeen. Kotoisten viljojen tärkkelyspitoisuuksissa esiintyy huomattavaa vaihtelua. Riittävä tärkkelyksen saanti lypsylehmien ruokinnassa voidaan varmistaa luotettavasti vain, kun tärkkelyksen määrä tunnetaan. Pötsimikrobien tuottamia muita naudalle tärkeitä haihtuvia rasvahappoja, etikkahappoa ja voihappoa, käytetään rasvahappojen synteesissä ja energian lähteenä. Myös suurin osa nautojen tarvitsemista aminohapoista on peräisin pötsimikrobeista. Aminohapot imeytyvät ohutsuolessa ja niitä käytetään maitorauhasessa sekä lihaksissa tapahtuvassa proteiinisynteesissä.

Hapan pötsi

Solunseinämiä hajottavat pötsibakteerit eivät pysty elämään kovin happamissa olosuhteissa, joten naudan kannalta on tärkeää, että pötsi ei happamoidu. Pötsin happamoitumista tapahtuu erityisesti silloin, kun naudalle tarjotaan runsaasti pötsissä nopeasti hajoavaa tärkkelystä. Happamoituminen on voimakasta suurilla viljan kerta-annoksilla. Vaikusta voi vähentää jakamalla vilja useamman kerran päivässä. Hienoksi jauhetussa viljassa tärkkelys on nopeasti pötsimikrobien hajotettavissa. Litistetty vilja happamoittaa pötsiä vähemmän. Jos naudalle tehdään säilörehusta, viljasta ja valkuaisesta hyvin suunniteltu ja valmistettu seos, eläimen kerralla syömä viljamäärä pysyy yleensä kohtuullisena. Samalla valkuaisen hajoamistuotteet puskuroivat pötsinestettä.

Kuitua karkearehusta

Merkittävimmät pötsinestettä puskuroivat yhdisteet ovat syljessä erittyvät bikarbonaatit ja fosfaatit. Sylkeä erittyy naudan märehtiessä, mitä edesauttaa riittävä kuidun saanti. Tämän vuoksi nauta tarvitsee runsaasti karkearehua, jossa on pötsimikrobeille käyttökelpoisen pötsissä sulavan kasvinseinämäkuidun lisäksi myös pötsissä sulamatonta kuitua.

Ruoki pötsimikrobeja

Pötsimikrobit tarvitsevat kasvaakseen paitsi sopivat olosuhteet, myös riittävästi valkuaisaineita ja energiaa. Lisäksi ne tarvitsevat tiettyjä kivennäisaineita. Valkuaisaineiden ja energian suhteesta voidaan laskea pötsin valkuaistase. Pötsin valkuaistaseen ollessa hyvin korkea, pötsimikrobit eivät pysty käyttämään rehun pötsissä hajoavaa valkuaista hyödykseen. Tällöin on syytä kiinnittää huomiota pötsimikrobien energian saantiin. Lehmän maksassa valkuaisen hajoamistuotteista syntetisoidaan ureaa, joten pötsin suuri valkuaistase lisää veren ureapitoisuutta. Naudoilla on kyky erittää ureaa syljen mukana takaisin pötsiin, jolloin se on jälleen pötsimikrobien käytettävissä aminohapposynteesin lähtöaineena.

Valkuaisen yli- ja aliruokinta kallista

Valkuaista on pidetty perinteisesti rehun kalleimpana komponenttina, joten valkuaisen yliruokinta ei ole taloudellisesti kannattavaa. Veren korkea ureapitoisuus heikentää hedelmällisyyttä, joten se kostautuu nousseiden rehukustannusten lisäksi myös poikimavälin lisääntymisen ja karjan päivämaitotuotoksen vähenemisen kautta. Pötsin valkuaistaseen ollessa alhainen valkuaisen saanti rajoittaa mikrobifermentaatiota ja pötsimikrobien aminohapposynteesiä. Näin ollen valkuaisen saanti heikentää paitsi naudan tarvitsemien aminohappojen määrää, myös solunseinämäkuitujen hajotusastetta. Mikrobifermentaation heikentyessä haihtuvien rasvahappojen tuotanto vähenee. Tämä rajoittaa proteiinisynteesin lisäksi myös haihtuvien rasvahappojen käyttöä rasvahappojen synteesin lähtöaineina ja niiden hajotusta energian lähteiksi.

Mittarina maidon ureapitoisuus

Naudan ravitsemuksen kannalta paras tilanne on, kun pötsin valkuaistase on tasapainossa. Veren ureapitoisuus on verrannollinen maidon ureapitoisuuteen, joten lypsävillä pötsin valkuaistasetta voidaan yrittää arvioida maidon ureapitoisuudesta. Täysin luotettava tämä menetelmä ei ole, koska maidon ureapitoisuuteen vaikuttaa pötsissä hajonneen valkuaisen lisäksi myös ohutsuolesta imeytyneiden aminohappojen hajotus naudan omassa metaboliassa. Luotettavin tapa arvioida pötsimikrobien riittävää valkuaisen ja energian saantia on analysoida sekä vilja, että karkearehu laboratoriossa.