Ota aikaa investointien suunnitteluun

3 min lukuaika

Talous· Uutinen

Maatalouden muuttuva toimintaympäristö ja rakennekehitys vaativat investointien tekemistä maatalousyrityksissä. Jokaisella maatalousyrityksellä pitäisi olla strategia ja visio, joiden avulla maatalousyritystä ja sen toimintaa kehitetään. Investointien on tarkoitus tukea strategian ja vision toteutumista. Lisäksi investoinnin pitäisi parantaa maatalousyrityksen kannattavuutta ja lisätä liikevaihtoa. Kokoluokasta riippumatta investoinnit täytyy suunnitella. Etenkin isoissa investoinneissa suunnittelulla on suuri merkitys, joten siihen kannattaa panostaa sekä aikaa että euroja. Kokonaisuudessaan investoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen kuluu aikaa kahdesta kolmeen vuoteen.

Talous24 MS 2 A2 A8278 netti
Investointiprosessille tulee varata aikaa. Tärkeä vaihe on muun muassa tutustua muiden tekemiin ratkaisuihin.

Isojen investointien, kuten tuotantorakennusten, suunnittelu tulisi aloittaa käymällä avointa keskustelua muiden maatalousyrityksen osakkaiden ja mahdollisten jatkajien kanssa investointihalukkuudesta. Keskustelussa tulisi käydä läpi, mihin ollaan valmiita sitoutumaan ja mitä investoinnin toteuttaminen tarkoittaa. Samalla on hyvä päivittää strategia ja visio vastaamaan tulevaisuuden suunnitelmia. Keskinäisen keskustelun tueksi on mahdollista pyytää apua asiantuntijoilta. Kun strategia on päivitetty ja keskustelut käyty, voidaan siirtyä suunnittelu- ja selvittelyvaiheeseen.

Jututa sidosryhmiä

Investointisuunnittelun alkuvaiheessa olisi hyvä ottaa yhteyttä pankkiin sekä meijeriin tai teurastamoon ja selvittää heidän suhtautumistaan investointiin. Jos suunnitteilla on uuden tuotantorakennuksen rakentaminen tai vanhan laajentaminen, myös ympäristöviranomaiseen kannattaa olla jo tässä vaiheessa yhteydessä ja selvittää onko ympäristöluvan saaminen mahdollista. Seuraavaksi olisi hyvä aloittaa taloussuunnittelu ja haarukoida investoinnille karkea kustannusarvio. Näiden avulla on mahdollista tehdä päätös investoinnin toteuttamisesta.

Suunnitteluvaihe alkaa

Selvittelyiden jälkeen onkin vuorossa suunnitteluvaihe, jossa investoinnista tehdään piirustukset ja tarkemmat kustannusarviot. Tämän jälkeen maksuvalmiuslaskelma voidaan päivittää, minkä jälkeen pankkien kilpailutus ja lainaneuvottelut on mahdollista aloittaa. Jos kyseessä on uuden tuotantorakennuksen tekeminen, pitäisi tässä vaiheessa pohtia myös tuotannon kasvattaminen ja mahdollinen peltopinta-alan lisääminen vastaamaan investoinnin jälkeistä aikaa. Myös työvoiman riittävyyttä ja yhteistyökuvioita olisi hyvä pohtia tässä vaiheessa. Rakennuspaikan valinta ja sen infran suunnittelu on olennainen osa suunnitteluvaihetta. Rakennuspaikkaa valitessa on tärkeää pohtia myös tulevaisuuden laajennusmahdollisuuksia, jotta tontin koko ja sijainti eivät ole rajoittavia tekijöitä. Suunnitteluvaiheessa kannattaa myös pohtia erilaisia energiaratkaisuja.

Tutustu ratkaisuihin

Onnistunutta suunnitteluvaihetta tukee tutustuminen erilaisiin tilakokonaisuuksiin ja rakennusratkaisuihin. Tilavierailuille kannattaakin lähteä avoimin mielin ja rullamitan kanssa. Valokuvat ja muistiinpanot mittaustuloksista auttavat hahmottamaan kokonaisuutta ja toiminnallisuutta. Myös erilaisiin toiminnallisuuteen vaikuttaviin ratkaisuihin kannattaa suhtautua avoimesti. Jos esimerkiksi Slalom-lannanpoisto on uusi asia, siihen voi tutustua vaikka konttaamalla lantakuilustossa. Tämä toki on mukavampaa, jos kuilustossa ei ennestään ole lantaa. Parhaimmassa tapauksessa tilavierailut auttavat tekemään päätöksiä esimerkiksi ruokinta-, kuivitus- ja rakenneratkaisujen suhteen. Myös eri sidosryhmien järjestämiin koulutuksiin ja tilaisuuksiin kannattaa osallistua.

Lupien hakeminen

Suunnitteluvaiheen aikana investoinnista on tehty piirustukset, joten seuraavaksi vuorossa on rakennus- ja ympäristölupien hakeminen. Investointitukihakemus voidaan jättää hyvissä ajoin, kunhan liiketoimintasuunnitelma, kustannusarvio, rakennus- ja ympäristölupa sekä pankin luottolupaus ovat olemassa. Kun luvat on haettu ja investointitukihakemus jätetty, on vuorossa rakentamisen kilpailuttaminen ja urakoitsijoiden valinta. Rakentaminen on mahdollista aloittaa, kun luvat ovat kunnossa ja investointitukipäätös saatu. Rakentamisvaiheen jälkeen on tärkeää, että voimavaroja on vielä jäljellä käyttöönottoa ja tuotannon ylösajoa varten.

Tulevien investointihakukierrosten viimeiset jättöpäivät ovat: 15.10.2024, 15.1.2025, 15.3.2025, 15.8.2025 ja 15.10.2025.