Mahdollisimman kauas maataloudesta?

Mietin, että aika juoksee niin nopeasti, että ei ole kerennyt pysähtymään ja muistelemaan, miten ei ole kauaa siitä, kun itse kuljin samoilla Viikin käytävillä ja istuin Ladonlukossa kahvilla opiskelukavereiden kanssa keksien kaikkea muuta tekemistä kuin opiskelu. 

Palataan aluksi kuitenkin vähän kauemmaksi

Kiuruveden Kansakoulussa opinto-ohjaaja kysyi, että minkälaisia haaveita minulla olisi ja minkä alan hommat kiinnostaisivat tulevaisuudessa. Vastasin että mukava olisi, jos omistaisi moottoripyörän, moottorikelkan ja koiran. Olin jo saanut tarpeekseni viideltä aamulla alkavista lehmän lypsyistä, joten lisäsin vielä, että mielellään sitten mahdollisemman kauas maataloudesta.

Noh… Nyt 18 vuotta myöhemmin en omista koiraa enkä kissaa, moottoripyörä on vielä kaupassa kelkan kanssa sekä minulla on tutkinto maataloudesta ja työskentelen maatalouden asiantuntijatehtävissä. Voisi sanoa, että hyvin se meni sitten, hienoa Petri! Miten tähän oikein päädyttiin?

Ainoa oppiaine kansakoulussa, jonka läksyt tein, oli pitkä matematiikka. Joten lukiossa mietin, lähtisinkö jollekin alalle missä olisi matematiikkaa. Muutenkin minulle on aina ollut helppo ajatella ja hahmottaa asioita numeroiden muodossa. Puhtaat matematiikan opinnot eivät oikein kuitenkaan niin paljoa kiinnostaneet.

Vaikka olen alun perin kotoisin voimakkaasta maatalouspitäjästä Luomu-Suomen pääkaupungista Kiuruvedeltä, eivät opinto-ohjaajat silloin pitäneet kovin suurta ääntä maatalous-, metsä- ja elintarvikealan opinnoista. Varsinkaan että näitä voi lukea myös yliopistossa. Moni matematiikasta kiinnostunut menikin Oulun yliopistoon lukemaan luonnontieteitä. Vasta kolmannella vuotena lukiossa selaillessani paksua opinto-opasta huomasin otsikon ”Maatalous-metsätieteellinen”. Sieltä sitten hyvin äkkiä löytyi myös pääaine nimeltään ”maatalousekonomia”. Jostain ihmeen Viikistä oli tainnut velikin puhua? Mietin että tuossa voisin yhdistää kiinnostukseni euroihin, matematiikkaan ja aihe olisi jo hieman tuttu. Todennäköisesti ei tarvitsisi lypsää lehmiäkään, joihin jo olin kyllästynyt vielä enemmän. Sen verran löytyi kunnianhimoa, että AMK-tason opinnot eivät kiinnostaneet. Tässä pääsisin myös lähtemään Savoa pidemmälle suureen pelottavaan maailmaan kehä ykkösen sisälle Helsinkiin (jonne muuten olin joskus vannonut, että en aio sinne mennä opiskelemaan ainakaan). Nyt vaan sinne Viikkiin, sen jälkeen pankinjohtajaksi ja Mersu alle (ajan nykyisin Renaultilla)!
Suomen valtion tarjoaman Kainuun matkan jälkeen pidin vielä välivuoden ja muutin töihin Helsinkiin. Ajoin invataksia ilta- ja yövuorossa. Aika hyvin savolaiselta, jonka ainoa tuttu katu Helsingissä oli Mannerheimintie. Poliisitkin tekivät rynnäkön autooni ja pidättivät asiakkaan kesken ajon. Siitä lisää joskus myöhemmin tuopin äärellä.

Miten maataloutta voi lukea yliopistossa?

Olin heti lukion jälkeen koittanut sisälle Viikkiin lukematta. Tulos 0 pistettä. Armeijassa kerran aukaisin pääsykoe materiaalin, mutta sotkun munkit kiinnostivat enemmän. Välivuoden aikana keräsin motivaatiota ja keväällä luin kuukauden putkeen. Muistaakseni luin pääsykoekirjat 5 kertaa läpi. Kansantaloustieteen ja elintarviketalouden kirjat eivät menneet hukkaan ja ovet Helsingin yliopistoon aukenivat. Monet sukulaiset ihmettelivät, että miten maataloutta voi lukea yliopistossa? Kait opinto-ohjaajat ihmettelevät sitä vieläkin.

Opinnot alkoivat syksyllä 2010 ja tunsin heti olevani hyvässä paikassa! Opinnot edistyivät hitaasti, sillä minua kiinnosti myös keskikalja ja myöhemmin myös sitten tytöt. Monia opiskelukavereita tuntui myös kiinnostavan traktorit enemmän kuin ihmiselle olisi hyväksi. Tätä en koskaan ole ymmärtänyt. Hyvää illanviettoa en antanut seuraavan aamun luentojen pilata. Hylättyjäkin tenteistä tuli, kunnes opin ottamaan tenttikysymykset mukaan seuraavaa tenttiä varten. Yleensä kolmas tentti oli sama kuin ensimmäinen.

Uusia kavereita alkoi tulla pitkin Suomea, Pohjanmaaltakin. Nämä kaverisuhteet ovat olleet opintojen ja myöhemmän elämän rikkaus sekä myös etu työelämässä. Opinnot edistyivät hitaasti, mutta varmasti. Mieleeni jäivät erityisesti ulkomaan excursionit ja tutustumiskäynnit alan yrityksiin. Silloin OP Helsingin toimitusjohtajana oli agronomi. Mieleeni jäi, kun hän kertoi, että kannattaa hankkia hyvä kenttäkokemus. Opintojen jälkeen monella on kiire isoihin pesteihin, mutta omaa työuraa haittaa, jos ei omaa vahvaa kokemusta kentältä.

Kesätöinä olin töissä Olvin Iisalmen panimolla varastossa ajamassa trukkia, koska siellä maksettiin hyvä palkka ja töitä sai tehdä paljon koko kesän. Näillä rahoilla elin miltei talvet, että ei tarvinnut käydä erikseen talvella töissä. Tietenkin olisi ollut hyötyä saada eri kesätyö joka kesäksi alan töistä, jotta olisi nähnyt alaa mahdollisimman laajasti.

Mieleeni on jäänyt yksi aamu viidentenä opiskeluvuonna, kun heräsin krapulassa jostain syystä sohvalta. Alkoi jo hieman stressata tulevaisuus. Opintoja oli vielä kohtalaisesti jäljellä, gradukin tekemättä ja erikoisharjoittelupaikkakin löytämättä. Päätin että nyt pitää alkaa pistämään hommaan vauhtia ja joku roti. Vähän myöhemmin huomasin Luonnonvarakeskuksen eli tuttavallisemmin Luken etsivän harjoittelijaa ja graduntekijää hankkeeseen. Päätin hakea ja sain paikan. Tämä oli minulle lähtölaukaus työelämään ja olenkin siitä asti ollut oman alani töissä koko ajan 8 vuoden ajan. Jälkikäteen mietin, että minulle kävi tässä erittäin hyvä tuuri ja olen todella kiitollinen harjoittelupaikasta erittäin hyvällä näköalapaikalla.

Syksy Lukella meni vauhdilla ja graduun alkoi sivujakin tulla. Parasta antia oli nähdä muiden tutkijoiden työskentelyä. Kuuden kuukauden aikana ajattelin, että voisinko olla koskaan noin fiksu. Mitä siis tehdä opintojen jälkeen, jos on liian tyhmä tutkijaksi ja liian laiska maatalousyrittäjäksi?

Opiskelijakaveri vihjaisi, että HKScanille haetaan Aluevastaavaa naudanhankintaan Ylä-Savoon. Minullehan se passasi ja pääsisin kerryttämään sitä kenttäkokemusta. Muutin 7 Helsingin vuoden jälkeen takaisin kotipaikkakunnalle Kiuruvedelle. Ensimmäinen vuosi oli hyvin opettavainen. Kahviakin sai juoda lukuisilla tilavierailuilla tarpeeksi. Ainakin kun jaoimme Laatusonnitiloille joulukinkkuja. Taisi mennä lähemmäksi 20 kuppia kahvia päivässä ja muutama joulutorttukin. Nautatilat tulivat tutuiksi ja jotain uskon oppineeni neuvotteluistakin maatalousyrittäjien kanssa ja monet hiekkatiet tulivat tutuksi. Alkoi kuitenkin tuntua, että haluaisin hyödyntää ekonomian opiskeluita enemmän ja oppia lisää uutta.

Talousasiantuntijan pöydälle ilmestyy tapauksia laidasta laitaan

Vuoden 2018 alkumetreillä huomasin, että vielä silloinen ProAgria Pohjois-Savo, nykyinen ProAgria Itä-Suomi, haki talousasiantuntijaa Kuopioon. Kaksi opiskelukaveria työskenteli siellä samassa tehtävässä, joten puhelin käteen ja soittamaan heiltä lisätietoja, olin aikaisemmin kuunnellut mielenkiinnolla juttuja heidän töistään. ”Aiotko tosiaan lähteä mukaan tähän hullunmyllyyn?”, muistaakseni oli ensimmäinen kommentti. ”Kyllä ajattelin hakea”, vastasin. Olin ollut edellisenä iltana soittamassa humppaa Maitosuomen tuottajatapahtumassa Sotkamossa. Muutama olutkin oli tullut nautittua ja yöunet jäivät 2,5 tuntiin, kun piti lähteä ajamaan haastatteluun Kuopioon. Vastassa oli ryhmähaastattelu, josta osa karsitaan sitten iltapäivän yksilöhaastatteluihin. Asenne minulla oli, että nuo muut ei tätä paikkaa vie. Ryhmähaastattelussa saimme eteemme maatilan talouslaskelmat ja muutamat tuotannon tunnusluvut, joita meidän piti yhdessä analysoida. Jotain oli jäänyt mieleen matkan varrella asiasta ja itsevarmuutta oli jo hieman kertynyt työelämästä, joten otin enemmän roolia kuin muut, mutta koitin antaa myös muiden puhua. Ehken edellisillan jäljiltä päällä oleva tunnelma hieman auttoi. Jälkikäteen olenkin oppinut, että konsultin pitää tykätä omasta äänestään, mutta kuunteleminen on miltei vielä tärkeämpää.

Olin varma haastattelun jälkeen, että saisin paikan ja niin siinä kävikin. Joskus ripaus sopivaa itsevarmuutta ei ole pahaksi. Muutin Kiuruvedeltä Kuopioon ja alkoi perehtyminen uuteen työhön. Se perehtyminen ei ole nyt kuudentena vuonnakaan sitten loppunut. Hyvä niin.

Hyppäämällä syvään päähän on pakko opetella uimaan. Tätä lausetta on tullut toisteltua. Talousasiantuntijan työpöydälle ilmestyy tapauksia laidasta laitaan. Maksuvalmiusongelmia, tuotannonsuunnan vaihdoksia, suuria ja vielä suurempien investointien pohtimista, tilinpäätöksiä, kirjanpitoja, verosuunnittelua, investointitukien hakua, liiketoimintasuunnitelmia, tilakauppoja, sukupolvenvaihdoksia, yhtiöittämistä, strategiaa… yms. Lista on pitkä, mutta kaikkea ei ole tarvinnut osata heti. Ensimmäinen vuosi menee yleensä toisen asiantuntijan rinnalla kulkien ja senkin jälkeen töitä tehdään tiimeissä/pareittain vanhempien kollegoiden kanssa. Ja aina mukana on itse asiakas, maatalousyrittäjä. Senkin saa itse päättää mihin haluaa syventää osaamistaan. Kunnes yhtäkkiä huomaa, että opetat jo itse uusia asiantuntijoita. Kiirekin on välillä, mutta siihen tottuu ja siinä oppii pikkuhiljaa kalenteroimaan tapaamiset väljemmin.

Pohjimmiltaan tämä työ on sitä, että yrität saada aikaiseksi ajattelutavan muutosta yrittäjille ja tuotat materiaalia heille päätöksenteon tueksi. Koitan tuoda eri näkökulmia esille. Parhaimmillaan tietokonetta ei tarvitse aukaista vaan asia on keskustelua. Välillä syvennytään johonkin verotuksen yksityiskohtaan, mutta sitten taas suunnitellaan tulevaisuutta leveällä pensselillä. Ennen ajattelin, että rationaalisesti ajatteleva yrittäjä pohjaa päätökset tietenkin taloudellisiin laskelmiin. Olen oppinut, että ihmisellä on muitakin päätöksiin vaikuttavia asioita kuin taloudelliset asiat. Haluaako esimerkiksi saada toimeentulon maaseudulla ja olla itse itsensä pomo? Päätökset tehdään lopulta tunteella.

Uimataidon lisäksi nahka on paksuuntunut keskivartalon lisäksi. Monista hankalista tapauksista on selvitty sekä monet surut ja ilot koettu. Pahimmillaan yrittäjä voi soittaa ja ilmoittaa, että lääkäri arvioi elinajaksi 4 viikkoa. Seuraavan päivänä voidaan toisen asiakkaan kanssa iloita onnistuneesta vuodesta. Palvelu on miltei kehdosta hautaan.

Parasta on, kun on saanut olla toteuttamassa asiakkaan unelmaa. Ja se on toteutettu monesta näkökulmasta katsoen kestävällä tavalla, myös taloudellisesti.

Alan olla kohta Helsingissä, ihmeellinen kaupunki kun nykyisin Viikissäkin junat kulkevat keskellä katua? Pohdin mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Ponnistanko vielä jonnekin vai syvennynkö vielä syvemmälle asiantuntijatyön ihmeelliseen kanin koloon.

Parasta ja pahinta työssäni? – Työkaverit.

Välillä ollaan etäpalaverissa tien päällä Pielavedellä, välillä Helsingin keskustassakin.