Lappi ja Oulu jatkavat kalatalouskeskusten yhteistyötä Täiköntorin markkinoilla

1 min lukuaika

Uutinen

Lapin Kalatalouskeskus ry:llä ja Oulun Kalatalouskeskuksella on vahva tahto syventää vuosi sitten Posion Muikkumarkkinoiden merkeissä alkanutta saumatonta yhteistyötä.

Markkinat kansikuva uusi

Lapin Kalatalouskeskus ry ja Oulun Kalatalouskeskus / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu osallistuvat yhteisellä osastolla 24.–25. toukokuuta pidettäville Kemin Täiköntorin markkinoille.

”Yhdessä toimimalla saamme kaikkien vahvuudet valjastettua. Viime vuonna saimme markkinatempauksestamme runsaasti positiivista palautetta. Kalan fileeraus kiinnosti, kuten myös kalastus- ja kalataloustiedot sekä vesistöasiat”, kertoo Oulun Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Heikki Tahkola.

”Viime vuoden kokemukset Muikkumarkkinoilta olivat niin hyvät, että yhteistyön jatkaminen oli itsestään selvää”, kertoo Lapin Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Anna-Leena Inkerö.

Kemin Täiköntorilla kalatalouskeskusten yhteisosastolla on kalan fileerausta ja maistatusta. Osastolla kerrotaan myös muun muassa osakaskunta- ja kalatalousaluetoiminnasta ja kalastuksenvalvonnasta sekä vesienhoidosta, valuma-aluekunnostuksista ja vesirutosta. Myös lapsille löytyy kala-aiheista puuhaa.

Tänä vuonna mukana on myös Lähikalaa lautaselle -hanke, jota hallinnoi Oulun Maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu ry. Hanke maistattaa lauantaina helppotekoisia kalatuotteita.

Lapin ja Oulun kalatalouskeskukset ovat saaneet Kemin Täiköntorin markkinoille osallistumiseen avustusta Lapin ELY-keskukselta alueellisen kalatalouden edistämishankkeiden määrärahoista, jotka ELY-keskuksille myöntää Maa- ja metsätalousministeriö.

Kysy lisää: 

Heikki Tahkola, p. 040 7477 652
Anna-Leena Inkerö, p. 040 5500 527

kemin-markkinat-logorimpsu.png