Laidunnusta laajalti hyödyntäen katseet kohti kesää 2021

Laidunnus herättää monenlaisia mielipiteitä. Laidunnuskulttuuria toivotaan kuluttajien taholta, myös tuotteiden jalostajat ovat alkaneet tuomaan esille laidunnuksen tärkeyttä. Osalle karjankasvattajista laiduntaminen on luonnollinen juttu, ja toisille ei niin mieluisa toimintatapa. Laidunnus on kokenut inflaatiota karjakokojen kasvaessa. Voisiko laidunnus olla kuitenkin karjatilalle hyvä tapa tarjota eläimille parasta mahdollista rehua edullisella korjuutekniikalla, samalla levittäen lanta ja virtsa ilman kuivikekuluja ja parantaen eläinten terveyttä, hyvinvointia ja luonnon monimuotoisuutta sekä vähentäen kuluja?

Emolehmätilalliset Marko Lappalainen ja Eeva Veräväinen hoitavat Kangasniemellä n. 70 emon ja 150 hiehon karjoja ja laiduntavat kesäkuun alusta lokakuulle yhteensä yli 200 eläintä. Kuten arvata saattaa, kaikki laitumet eivät tällaiselle karjalle ole pihapiirissä. Heillä on käytössä laitumia kesäisin useammassa eri kohteessa, ja kaikki kohteet eivät ole edes oman kunnan rajojen sisällä. Etuna myös laiduntamisessa on hyvät suhteet, eli eri laidunalueilla on tuttuja ihmisiä lähistöllä, jotka ovat lupautuneet pitämään eläimiä myös vähän silmällä.

Marko kertoo, että hän pitää laiduntamista eräänlaisena korjuukoneinvestointina. Aitauksia saisi olla mahdollisimman paljon. Yleensä laitumilla on käytössä järeämmät aidat ulkokehälle, joissa on 2,5 mm lanka ja junttaamalla tehdyt tolpitukset. Tilalle on hankittu yhteishankintana mm. käytetty junttakone Irlannista, minkä ostotapahtumassa koettiin hiukan tuskaa, kun kauppaa käytiin irlannin murteen englannilla… Sisemmät lohkoaitaukset puolestaan tehdään yleensä jousiterästolpilla ja 20 mm muovinauhalla. Osa tolpista on kestänyt jo isältä pojalle eli kyseessä on kohtuullisen taloudellinen investointi. Tärkeää olisi, että laidunalueen ulkokehä olisi vasikan ja kauriin kestävää mallia.

Suunnitelmallisuus tärkeässä osassa onnistumista
Etälaitumilla joudutaan käyttämään akkukäyttöisiä paimenia. Tila on ollut tyytyväinen Stafixin kaukosäätimellä ohjattaviin järeämpiin malleihin, mitkä toimivat pitkilläkin aitauksilla. Halpaa paimenta Marko pitää huonona säästökohteena. Lisäksi kokemusta on siitä, että vanha heiveröisempikin aita on uskottavampi, kuin aivan uuteen paikkaan tehty, aivan kuin sitä ei kunnioitettaisi samalla lailla. Aitauslankojen määrä on verrannollinen läheisen tien numeroon. Mitä vähemmän tiessä on numeroita, sitä enemmän lankoja. Väliaidoissa ei yleensä ole kuin yksi nauha.

Tilan eläimiä kuljetetaan laitumelle karjavaunulla, jossa on ramppi johteilla. Malli on toiminut käytössä hyvin eikä laskevaa pohjaa ole kaipailtu. Tilan nykyiseen vaunuun mahtuu esim. 6 emoa vasikoineen, koosta riippuen ja hiehoja tietenkin enemmän. Marko on havainnut myös hyväksi käytännöksi jopa emovasikkaparin muutaman kymmenen metrin kuljetuksen kärryllä laitumelle, koska se on rauhoittanut eläinten käyttäytymistä kevään uloslaskutilanteessa. Eläinten lastaaminen helpottuu kun niitä kuljetetaan kärryllä emon kanssa vasikasta lähtien. Apuna lastaamisessa on aitaelementit, jotta lauma saadaan kokoon. Liian nälkäiset tai ärsyyntyneet eläimet (ja hoitajat) voivat olla hankala ja ennalta arvaamaton yhtälö käsittelytilanteessa. Pienempiä laumoja on helpompi käsitellä ja laitumen kasvua helpompi hallita, vaikka laumojen määrä lisääntyy. Maksimissaan emoja laumassa on 30 sonnin kanssa.

Juomapisteitä on järjestetty mm. halkaisemalla kakkoslaatuisia jätevesien umpisäiliöitä. Etälaitumilla ja vesijohtoverkoston ulkopuolella ne täytetään vesikärrillä. Säiliön puolikkaat ovat yli 2 m3 kokoisia ja halkaisijaltaan n. 2,5 m. Altaan koko on tärkeä juotettaessa isompaa laumaa jotta arimmatkin eläimet ehtivät saada vettä ennen lauman liikkumista eteenpäin. Vesistöistä juottoa yritetään välttää.

Laidunkierto tavoitteena
Tilalla on laidunalueina niin pelto- kuin metsälaitumiakin. Laidunkiertoa tavoitellaan niin, että osan ensimmäisestä sadosta saisi korjattua säilörehuksi. Näin laitumet riittävät syksyllä paremmin ja kasvukausien erot saa tasattua paremmin. Laidunkaudella lisäruokintaa käytetään tarvittaessa. Paalit täytyisi oikeastaan syöttää jo siinä vaiheessa kun niitä ei vielä välttämättä tarvita, jotta ruokinnan aiheuttamat jäljet jäisivät mahdollisimman pieniksi eikä laidunta tulisi syötettyä liian matalaksi. Kymmenen paalin syöttäminen heinäkuussa voi antaa kolmenkymmenen paalin heinämäärän elokuussa. Ruokintahäkkejä ei kuitenkaan mielellään viedä nuoremmille nurmille, mitkä myös pyritään rauhoittamaan talvilepoon viimeistään syyskuun lopulla. Lokakuulla laidunnusta tehdään mahdollisuuksien ja vuoden mukaan ainakin italian raiheinälaitumilla. Kokeiluja tehdään vuosittain erilaisista laidunkasveista ja laidunkiertoa kehitetään jatkuvasti. Eläimille järjestetään myös mahdollisuuksia päästä varjopaikkoihin auringosta. Hyvä olisi, jos keskellä laidunta hyväksyttäisiin peltovalvontapuolella puu- tai pensasrykelmiä, mitkä lisäisivät niin laiduntavien eläinten kuin muidenkin luonnon eläinten ja eliöiden viihtyvyyttä, kun toisaalta kysellään monimuotoisuuden perään..

Kaiken kaikkiaan laidunnus vaatii osaamista ja asennetta järjestää eläimille sellaiset olot että ne viihtyvät laitumella (sopiva syöttökorkeus, kasvuston laatu ja tiheys, laidunnusväli sekä -aika). Apua laidunaitauksien teossa voidaan myös tarvita. Markolla ja Eevalla on ollut hyvä tuuri saada avukseen motivoitunut aitamestari vastaamaan aitauksista osaltaan.

Hyvä suunnitelma ja toteutus laidunnuksessa tuovat hyötyä monella tapaa sekä helpottavat työtä kokemusten myötä. Mitä nuorempana eläinkin oppii laiduntamaan, sitä varmemmin se vanhempana sen myös taitaa. ProAgrialta löytyy myös tukea laidunasioihin: sopivien laidunkasvien valintaan ja laidunkierron suunnitteluun kannattaa panostaa. Laiduntsekillä voidaan pohtia laiduntamisen kehittämistä.