Kiinnostus lehmiin johdatti maidontuotannon asiantuntijaksi

2 min lukuaika

Uratarinat

Maaseudulla luonnon keskellä tarttui innostus lehmiin ja niitä on kiittäminen, että olen alalle tullut! Monet ovat olleet hevostyttöjä, mutta minä olin aina enemmän lehmistä kiinnostunut.

Liisa heinonen ja vasikat www

Taustaltani en ole lainkaan maatilalta kotoisin, mutta maaseudulla luonnon keskellä sekä sukulaisten maatiloilla olen viettänyt ison osan ajastani lapsuudesta saakka. Sieltähän se innostus lehmiinkin tarttui ja niitä on kiittäminen, että olen alalle tullut! Monet ovat olleet hevostyttöjä, mutta minä olin aina enemmän lehmistä kiinnostunut.

Lukion jälkeen minua kiinnosti perinteisesti eläinlääkärin ammatti ja eläinlääketieteelliseen kävin kertaalleen pyrkimässä. Samaan aikaan hain myös maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan Viikkiin, jonne myös kovasti halusin päästä lukemaan kotieläintiedettä.

Opiskeluaikanakin juna toi useasti kotiseudulle itää kohti, joten opiskelijaelämä jäi hiukan vähemmälle. Nyt ajatellen olisi kannattanut osallistua enemmän rientoihin sekä opiskella enemmän taloutta ja johtamista. Edelleen opiskelututtavia Viikistä on monissa alan töissä, tällä alalla piirit ovat aika pienet. Agronomin paperit taskussa ja kokemus pääkaupungissa asumisesta ja pärjäämisestä olivat etenkin mahtava elämänkoulu, töiden myötä oppiikin sitten ne oleellisimmat ja etenkin sen, että aina riittää lisää opittavaa.

Aluksi tein töitä lomituksen parissa ja sen jälkeen siirryin Faballe jalostusasiantuntijaksi. Siellä sain startin asiantuntijan työhön karjanomistajien parissa omalla asuinseudulla. Saattaisin olla siinä työssä edelleen elleivät ProAgria Etelä-Savon asiantuntijat olisi alkaneet houkutella minua ProAgrialle.

Alusta saakka olen tehnyt ruokinnan suunnittelua ja seurantaa asiakastiloilla ja auttanut heitä saavuttamaan yhdessä pohdittuja tavoitteita maidontuotannon osalta. Lisäksi olen saanut olla mukana ja vastaamassa useammasta hankkeesta. Hankkeiden myötä pääsee kouluttautumaan ja kokeilemaan monesti jotakin aivan uutta, siinä opimme sekä me asiantuntijat että asiakkaamme. Hankkeissa voidaan matalalla kynnyksellä testata ja kokeilla erilaisia menetelmiä ja toimintatapoja. Monet reissut ja ryhmät sekä koulutukset palaavat mieleen, kun miettii, mitä kaikkea on hankkeiden myötä saanut olla tekemässä ja järjestämässä.

Omalla vastuualueellani on ollut osaamisvastaavana toimiminen ruokinnan osalta. Vanha sääntö siinäkin pätee, että asioita oppii parhaiten kertomalla niistä muille. Etenkin lehmän pötsin ”sielunelämä” yhdistettynä ruokinnan käytännön toteuttamiseen pohdituttaa meitä ruokinta-asiantuntijoita aina vain!

ProAgria-urani ajan maidontuotanto ja maatalous yleensä on ollut aikamoisessa myllerryksessä ja samalla omakin työ muuttuu ajassa. Toimintaympäristön muutoksiin reagoiminen haastaa sekä meitä asiantuntijoita sekä asiakkaitamme. Kokonaisvaltaista näkökulmaa ja ymmärrystä syy-seuraussuhteista sekä tilakokonaisuudesta, taloudesta ja johtamisesta on koko ajan kehitettävä omassa osaamisessa. ProAgrian vahvuus on verkostossa ja yhdessä tekemisessä, kaikkea ei tarvitse osata itse. Asiantuntijoiden yhteistyön tiivistäminen auttaa osaltaan vastaamaan viljelijöiden kohtaamiin haasteisiin tulevaisuudessakin.