Kevättyöt käynnissä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa

1 min lukuaika

Kasvintuotanto

Kevättyöt ovat käynnistyneet Satakunnan ja Varsinais-Suomen pelloilla pitkän ja kylmän talven jälkeen. Samaan aikaan kun pohjoisessa Satakunnassa vielä odotellaan viimeisten lumien sulamista varjoisilta metsänreunoilta, on etelämmässä kevätlannoitukset käynnissä ja ensimmäiset kylvöt tehtynä.

Syysohraa
Syysohraa

Lunta ja sen myötä sulamisvesiä on ollut paljon. Myös tulvanalaisia alueita on ollut keskimääräistä enemmän.

Koska syksy oli niin märkä, on monin paikoin havaittavissa, että notkelmat ja päisteet ovat huonompia kuin yleensä. Pellon vesitalous ja kasvukunto näkyvät nyt selvästi. Lohkoilla, joilla on liikuttu syksyllä märissä olosuhteissa, ovat kärsineet.

Syyskylvöjä päästiin tekemään Satakunnassa varsin vähän olosuhteiltaan vaikean syksyn vuoksi.

Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedon mukainen syyskylvöala Satakunnassa on 8 000 ha ja Varsinais-Suomessa 37 900 ha. Keskimäärin syysviljat ovat selvinneet kohtuullisesti ja kuten yleensä, on joukossa myös täydellisiä onnistumisia ja epäonnistumisia.

Viljelijä syysvehnäpellolla
Syysvehnää


Nurmet ovat selvinneet Länsi-Suomen alueella kohtuullisesti tai hyvin, eikä laajoja talvituhoja ole havaittu.

Kevätviljoja, perunaa ja sokerijuurikastakin jäi alueella jossain määrin korjaamatta, joten kevättöissä on vastassa myös korjaamattomia kasvustoja ja lohkoja joita ei ehditty muokata, vaikka niin olisi suunniteltu.

Kevätkosteutta on ainakin tällä hetkellä (3.5.) runsaasti, nähtäväksi jää millaisissa sääolosuhteissa varsinaiseen kylvösesonkiin päästään, kun työt pelloilla toden teolla käynnistyvät.

Lisätietoa kasvutilanteesta Länsi-Suomessa

Satakunta

Etelä-Satakunta Mari Koskela 040 5365863

Pohjois-Satakunta Elisa Kivioja 050 5412042

Varsinais-Suomi 

Jarmo Pirhonen 050 569 6885

Anu Ellä, nurmet, 040 180 1260 ja Jarkko Storberg 0400 849 992

Marja Nevalainen, puutarha, 040 5919 489