Keski-Pohjanmaalla sadonkorjuut ovat edenneet hyvin

2 min lukuaika

Kasvintuotanto· Uutinen

Syyskuu on alkanut erittäin lämpimänä ja parhaimmillaan lämpötilat ovat yltäneet jopa hellelukemiin.

Rehuntekoa

Poikkeuksellisen lämmintä

Kokkolan Hollihaan sääasemalla lämpösummaa on kertynyt 8.9 mennessä 1 336 astevuorokautta, mikä on mm. 129 yksikköä korkeampi kuin Kotkan lämpösummakeskiarvo viimeiseltä 30 vuodelta samaan päivämäärään mennessä ja tällä viikolla lämpösummakertymä tulee ylittämään Kotkan pitkän aikavälin koko kasvukauden lämpösummakertymän. Kasvukausi on siis ollut poikkeuksellisen lämmin.

Syksy on ollut lämmin ja poutapäiviä on ollut paljon, joten sadonkorjuut ovat edenneet hyvin. Viljoista lähes kaikki on jo puitu ja kolmas säilörehusatokin on suurelta osin korjattu. Kolmatta säilörehusatoa tullaan myös korjaamaan suuremmalta alalta kuin keskimäärin, koska nurmet ovat kasvaneet hyvin lämpimän loppukesän ja syksyn aikana. Varastoperunan nostot ja öljykasvien puinnit ovat alkamassa. Perunan sato-odotukset ovat kohtuullisen hyvät, koska alkukesän kuivuus ei vielä perunan kasvua haitannut samaan tapaan kuin nurmien.

Satojen laaduissa suurta vaihtelua

Viljoilla hometoksiineja on ollut tämän vuoden sadossa paljon. Tautisuuteen on vaikuttanut lämpimät ja kosteat loppukesän säät, mahdollisesti kylvösiemenen heikko laatu, koska viime vuonnakin punahometta oli viljoissa runsaasti ja toki myös heikko viljelykierto voi näkyä toksiinimäärissä. Taudeista saastuneet jyvät jäävät keveiksi, mutta osalla viljelijöistä ja lohkoista on tullut myös erittäin laadukkaita satoja ja hehtolitrapainot ovat olleet korkeita. Keskimäärin kuitenkin kevään kuivuus näkyy viljasadon määrässä ja laadussa heikentävänä tekijänä. Jyvät ovat olleet keskimääräistä kevyempiä. Kokonaissato on kuitenkin vähintään keskimääräinen. Perunasadon laadusta ei ole vielä tarkkaa tietoa.

Säilörehun osalta kolmas sato on nostanut vuoden kokonaissatoa merkittävästi. Kolmatta satoa on saatu hyvin ja korjuuolosuhteet ovat olleet hyvät. Kolmannesta säilörehusadosta odotetaan laadultaan ja määrältään parempaa kuin keskimäärin.

Syyskylvöisiä kasveja on kylvetty vain vähän viime talven huonon talvehtimisen vuoksi. Huonot hintanäkymät ja suuret riskit talvehtimisen epäonnistumiselle eivät kannusta syysviljojen viljelyyn.