Kaunismäen tilalla on monipuolista yrittäjyyttä

2 min lukuaika

Referenssit

Euralaisen Kaunismäen tilan yrittäjillä Minna ja Jari Laineella on käsissään monipuolinen paketti. Peltoviljely on tilan päätuotantosuunta, ja viljelyssä on kaikkien viljojen lisäksi myös kuminaa ja pakastehernettä.

Sari Uoti Minna Laine Johanna Viren 5

Viljelyksessä tilalla on yhteensä 280 ha, joista omaa ja vuokrattua on 220 ha, urakointisopimuksella 60 ha. Tila tunnetaan lähialueilla myös mansikoistaan. He tekevät myös monenlaista koneurakointia sekä polttopuita myyntiin. Uusimpana toimena Minnalla on tieisännöinti.

Paletti hallinnassa

Liitännäisiä pohdittaessa kustannuslaskennan on toimittava, eikä liian pientä tekemistä kannata aloittaa.

– Helposti voi jäädä huomaamatta, että kulut kasvavat ilman että mitään jää käteen, joten on arvioitava tarkkaan mihin energiansa käyttää ja mikä on kannattavaa työtä, pohtii Jari.

– Tilan eri toiminnoissa voimme hyödyntää samaa konekalustoa eri aikaan. Ainoastaan klapeille tarvitaan oma koneensa.

– Minna ja Jari ovat miettineet toimintojen lomitukset hyvin niin, että sesongit ovat eri aikaan, kehuu ProAgrian yritysasiantuntija Sari Uoti.

Tilan myyntikanavat ovat Laineilla omissa käsissä. Viljatavastian kautta on ollut kätevä kilpailuttaa viljanmyynti. Mansikat ja klapit myydään itse. Heillä on tilamyymälä ja he myyvät tuotteita monissa REKO-ringeissä.

– Olemme myös aktiivisia somessa. Haluamme tuoda esiin niin ilot kuin vastoinkäymiset, avata ruoantuotannon arkea kuluttajille, kertovat Laineet.

Tilaa kehitetään jatkajille

Laineilla on katse pitkälle tulevaan. Seuraavat 10 vuotta on selkeästi mielessä.

– Olemme aloittaneet valmistautumisen tilan siirtymiseen seuraavalle sukupolvelle hyvissä ajoin. Kehitämme tilaa tulevalle jatkajalle mielekkääseen ja järkevään suuntaan. Avoimuus on tärkeää, erityisesti taloustilanteesta. Jatkajalla täytyy olla kirkkaasti tiedossa erityisesti tilan rahavirrat, Jari täsmentää.

ProAgriasta sisäpiiritietoa

Yritysasiantuntija Sarin kanssa yhteistyö on ollut pitkä. Yhdessä on pohdittu jatkojalostusta ja tuotantotilojen kehitystä. Sari ohjaa Laineet tarpeiden mukaan eteenpäin talon muille asiantuntijoille.

– Koen, että saan ProAgriasta ”sisäpiiritietoa”, kuvailee Minna.

Minna on mukana ProAgrian hallinnossa, Länsi-Suomen edustajiston jäsenenä.

– Kokouksissa on mielenkiintoista kuulla ProAgrian näkökulmia alaan.

Palaverit ovat myös tärkeä paikka vertaistuelle, Minna toteaa.

ProAgrian asiantuntemusta Laineet ovat käyttäneet myös esim. aurinkopaneeli- ja hakekattilakuivurilaskelmien teossa sekä monessa muussa asiassa siitä saakka, kun pariskunta otti vastuun tilasta parikymmentä vuotta sitten.

– ProAgrian pienryhmistä olemme myös pitäneet kovasti. Ajatusten ja näkemysten pallottelu laajentaa aina omaa näkemystä, kokee Jari.

– Välillä saa myös vinkkiä siitä, mitä ei kannata tehdä.

Kuvassa Sari Uoti (vas.), Minna ja Jari Laine