Kasvutilannekatsaus Keski-Pohjanmaalta

2 min lukuaika

Kasvintuotanto· Uutinen

Kylmästä alkukeväästä huolimatta on lämpösummaa kertynyt toukokuun ennätyksellisien helteiden seurauksena selkeästi normaalia enemmän. Eroa edellisvuosiin on lähes 100 astevuorokautta.

Nurmi tuulivoimala taustalla
Kuva: Ville Myllylä

Sääolosuhteet vaihtelevat

Sateita on vihdoin saatu helteiden ja sulkukorkeapaineen hellitettyä, mutta ne ovat olleet erittäin paikallisia, jopa rajuja kuuroja. Etenkin rannikolla on edelleen hyvin kuivaa, sadetta on saatu koko kasvukautena vain muutamia millejä. Sadetta siis kaivataan kovasti. Sisämaassa on saatu runsaampia ja laajempia sateita. Toisaalta paikoitellen vettä on tullut rajuissa kuuroissa hyvinkin runsaasti, jopa haitaksi asti. Paikallinen ja tilakohtainen vaihtelu on kuitenkin hyvin suurta.

Kylvöt valmistuneet

Kevään satokasvien kylvöt on pääsääntöisesti tehty, yksittäisillä tiloilla saattaa olla vielä yksittäisiä lohkoja kylvämättä. Viljakasvustot näyttävät pääsääntöisesti hyvältä. Lämpimät säät ovat edesauttaneet viljojen kasvua, mikäli sateita on saatu. Rannikon kuivilla alueilla osa viljakasvustoista alkaa kärsiä kuivuudesta ja myöhemmin kylvetyt ovat orastuneet epätasaisesti. Pääsääntöisesti aiemmin kylvetyt näyttävät paremmilta kuivillakin alueilla. Viljojen rikkaruiskutukset ovat parhaillaan käynnissä. Perunan istutukset ovat valmistuneet ja rikkaruiskutukset ovat suurelta osalta tehty. Kuivuuden vuoksi osalla tiloista ollaan hyvin varovaisia ruiskutusten suhteen.

Säilörehun korjuu käynnistyy

Ensimmäisen säilörehusato on korjattuna noin viidellä prosentilla tiloista ja suurimmalla osalla suunnitteilla lähiaikoina säiden salliessa. Ensimmäisen rehusadon korjanneet aloittelevat jo toisen sadon lannoituksia. Yleisesti korjuuaika on hieman normaalia aikaisempi. Satotaso on ollut jonkin verran pienempi kuin tavanomaisesti. Nurmikasvustot ovat olleet yleisesti harvoja ankaran talven seurauksena. Rannikolla myös kuivuus vaikuttaa heikentävästi satoon, etenkin herkimmin poutivilla lohkoilla on havaittavissa selkeästi kuivunutta kasvustoa. Kuitenkin yksittäisiltä lohkoilta saatetaan saada hyväkin sato.

Ville Myllylä
kesätyöntekijä/kasvintuotanto
p. 050 598 7228