Etelä-Pohjanmaalla odotellaan peltojen kuivumista
Etelä-Pohjanmaalla pellot ovat edelleen märkiä ja sen vuoksi lietteen ja lannan levitykset siirtyvät. Myös syysviljat ja nurmet tarvitsisivat lämpöä, että kasvu pääsisi alkamaan kunnolla.
Vuoden 2023 kasvukausi oli viljelijän ja kasvien näkökulmasta karmea. Kylvöt saatiin tehtyä ajallaan, mutta kevään kuivuus, sitten halla ja vielä helle päättyen koko syksyn kestäviin sateisiin ei ollut viljelijän kannalta niitä vuosia, mitä mielellään muistelisi uuteen kasvukauteen lähdettäessä. Kalliilla panoksilla tuotettiin sato, joka ei kattanut lähellekään tuotantokustannuksia. Lisäksi erityisesti perunan viljelijöillä satoa jäi peltoon paljon alueellamme, mikä tuotti monelle perunan viljelijälle isoja taloudellisia tappioita. Silti perunalla ja erityisesti ruokaperunalla haastava vuosi ei juurikaan vaikuttanut perunan hintaan kaupassa. Parempi hinta olisi edes hieman pienentänyt syksyn sadonkorjuussa aiheutuneita tappioita. Viljasato jäi alueellamme välttäväksi ja laadussa oli ongelmia. Peltoon viljaa myös jäi, mikä lisää taloudellisia tappioita monella viljatilalla entisestään. Vuoden 2022 hyvän sadon ja hyvin viljan hintojen aikana taloudellista tilannetta saatiin paikattua, mutta nyt mentiin saman verran taaksepäin, joten monella tilalla kassa syötiin kasvukauden ongelmien takia. Tätä kirjoittaessani kevät on alkanut viileänä ja räntäsade piiskaa lasia, mutta säätilassa näkyy jo käännettä parempaan. Lannoitteiden hinnat ovat tulleet alaspäin, mutta samoin myös viljan hinnat. Jos olet hionut viljelysuunnitelmasi valmiiksi, niin etene sen mukaan ja toivon samalla, että edes osalle sadosta olet tehnyt hinnan kiinnityksiä, koska 200-250 euron kiinnityksiä oli saatavilla vielä kevään aikana. Nyt viljamarkkinan kehitys on vain arvoitus.
Luminen talvi
Mennyt talvi oli hyvin luminen ja kylmä. Talvi alkoi rytinällä heti lokakuun lopusta ja lumipeite kesti huhtikuulle saakka. Routaa ehti syntyä vähän, mikä on huono asia koville savimaille. Lumipeite oli paksu ja suojasi roudalta koko talven isoa osaa peltoja. Lumi-, ja räntäsateet ovat hidastaneet kevään tuloa menneellä viikolla ja kylvöjen alkuun on vielä matkaa. Kylvöjen aloitus on säätilasta riippuen tulevana viikonloppuna tai ensi viikon alussa, mutta toden teolla pelloille päästään, kun lämpötiloissa alkaa tapahtua kunnolla nousua. Lisäksi yöpakkasten tulisi loppua, että kasvukausi pääsisi kunnolla vauhtiin.
Lämpöä ja kuivumista odotellen
Pellot ovat edelleen märkiä ja sen vuoksi lietteen ja lannan levitykset siirtyvät. Myös syysviljat ja nurmet tarvitsisivat lämpöä, että kasvu pääsisi alkamaan kunnolla. Nurmet ovat vielä suurimmaksi osaksi talvilevossa. Lohkot ovat märkiä. Lähiviikkojen aikana paljastuvat mahdolliset talvituhoalat. Täydennyskylvöille ja nurmien lannoitukseen kannattaa lähteä heti kuin mahdollista, kun pellot ovat riittävän kuivia.
Syysviljat selvisivät kohtuullisesti
Syysviljat näyttävät selvinneen kohtalaisesti talvesta, mutta rukiilla talvituhoja on tavattu menneitä vuosia enemmän. Paksu lumipeite suojasi syyskasveja, mutta kevään kylmä sää on heikentänyt niitä menneiden viikkojen aikana. Koska säätila on viileä, syysviljojen kasvu ei ole lähtenyt kunnolla matkaan. Syysöljykasveissa on tullut talvituhoja ja osin niitä joudutaan uusimaan kevätöljykasveilla tai viljoilla. Syysviljojen lannoituksia on tehty kylmien aamujen aikana jo pääsiäisen aikana, jolloin pellot ovat kantaneet hyvin traktoria. Lannoitukset ovat pääosin kesken odottaessa peltojen kuivumista.
Pari sanaa perunasta
Varhaisperunan viljely on Etelä-Pohjanmaalla pienimuotoista. Ruoka- ja tärkkelysperunan tuottajat ovat lajitelleet siemenperunaa ja muutoinkin valmistautuneet kasvukauteen. Ensimmäiset muokkaustoimet alkavat peltojen lämmetessä.